Suomen Kuntaliitto, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ja Suomen Vanhempainliitto kampanjoivat tänä lukuvuonna yhdessä koulussa tapahtuvaa häirintää
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Kunta on tulevaisuudessa ihmisen arjen ja hyvinvoinnin mahdollistaja, kun maakunta sote-uudistuksen jälkeen alkaa huolehtia ihmiselämän
(Kuntaliitto tiedottaa 5.12.2016) Kuntaliiton kyselyn ennakkotietojen perusteella kaksi kolmasosaa kunnista säilyttää nykyisen valtuustokokonsa ja
Kuntaliitto sekä työ- ja elinkeinoministeriö suosittelevat Suomen kunnille ja kaupungeille energiatehokkuussopimuksen solmimista. Kuntaliiton
Ministeriöiden kaupunkipoliittisia toimia koordinoimaan ja kehittämään asetettiin kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä 12.5.2016. Sen tavoitteena on
Manner-Suomen kuntajohtajat 2000–2015. Kommundirektörer i fastlandskommunerna on julkaistu 10.8.2016 Oulussa Kuntajohtajapäivien yhteydessä. Teos
Sivistystoimen huippujohtajaohjelma käynnistyy uudelleen. Tarjoamme 30 sivistystoimen johtotehtävissä toimivalle ammattilaiselle huikean oppimisen ja
Hyvinvoinnin ja terveyden hyvät käytännöt koko Suomeen Valtionavustuksia voi hakea hallituksen kärkihankkeen osaprojektin ”Hyvät käytännöt pysyvään
Omaishoitolakia muutettiin siten, että kaikilla sopimuksen tehneillä omaishoitajilla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta kuukaudessa
Hallinnon karttapalvelu on juuri voimaantulleessa ns. KaPA-laissa määritelty yhdeksi sähköisen asioinnin tukipalveluista. Tukipalveluiden
Miten maakunnista voidaan puhua itsehallinnollisina alueina jos niillä ei ole verotusoikeutta? Sote-palvelujen ja kuntien tulevaisuus, mutta etenkin
Sote- ja maakuntauudistuksen lakipaketti on julkaistu ja lähtee virallisesti lausunnoille lomien jälkeen. Porin SuomiAreena-tapahtumassa keskustellaan
Joensuun kaupunki on haastanut kaikki eurooppalaiset kaupungit ja kunnat liputtamaan Euroopan lipulla heinäkuun viimeisenä torstaina. Suomen kuntien
Elinvoima ja työllisyys ja Yhdyskunnat ja ympäristö -teemojen seminaariohjelmat. Keskiviikko 14.9.2016 Elinvoima ja työllisyys, B 3.4 10.00-10.45
Britannian EU-kansanäänestyksessä enemmistö Britannian kansasta kannatti EU:sta eroamista. EU:sta eroamista kannattivat erityisesti Pohjois-Englannin
Selvityksen tavoitteena on ollut arvioida maankäyttö- ja rakennuslain 15. luvun mukaisen kehittämisaluemenettelyn toimivuutta nykymuodossaan sekä
Perustoimeentulotuen myöntäminen on siirtymässä Kelan järjestämisvastuulle 1.1.2017 alkaen. Kela-siirron toimeenpanon valmistelu sekä kuntien, Kelan
Ympäristöministeriö on asettanut strategisen johtoryhmän Rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatiohankkeen (KIRADIGI) toteuttamisen
Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittamista koskevat maankäyttö- ja rakennuslain muutosehdotukset lähtevät lausunnolle. Työryhmän
Hallittu ja nopea vastaanottokeskuksista kuntaan siirtyminen ja kotoutumisen käynnistyminen on sekä yhteiskunnan että oleskeluluvan saaneiden