Johdannaisia käytetään pääasiassa tietyn kohde-etuuden (korko, valuutta, pörssiosake, raaka-aine, tms.) hintamuutoksilta suojautumiseen, mutta niitä
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Koulutus, kaavoitus ja kehitys. Siinä kolme k:ta, joiden ympärille kuntien tärkeät tehtävät pääministeri Juha Sipilän mukaan tulevaisuudessa
Markku Markkulalle, pitkäaikaiselle kokoomusvaikuttajalle sekä EU:n alueiden komitean puheenjohtajalle, on myönnetty kansainvälisen
Verovuoden 2016 kiinteistöverotus on päättynyt ja kuntakohtaiset tiedot maksuunpannun kiinteistöveron määrästä on julkaistu Verohallinnon
Miten sitouttaa ihmiset sellaiseen, jota ei ole vielä olemassa? Tätä mietitään parhaillaan ympäri Suomen, kun sote- ja maakuntauudistusta
Maalämpökaivoihin on toimitettu vilpillisesti vuosina 2012-2015 lämmönsiirtonesteessä metanolia etanolin sijaan. Metanolipitoista nestettä on
Kuntaliitto-konsernissa käynnistyvän FinDRG-hankkeen Kick Off -tilaisuus pidettiin 7.9.2016 Kuntatalolla. Paikan päällä sekä etäyhteyksin tilaisuuteen
Osana maakuntauudistusta on työ- ja elinkeinoministeriö käynnistänyt laajan työllisyys- ja elinkeinopalvelujen ja aluekehittämisjärjestelmän
Kuntatalolle kokoontui 1.9. kansallisen arviointi- ja laatuverkoston syysseminaariin innokas ja monipuolinen joukko julkisen sektorin laadun
Ruotsin Kunta- ja maakäräjäliitto (SKL) järjesti yhteistyössä Skånen alueen, Malmön kaupungin sekä Kuntien talousjohdon yhdistyksen (KEF) kanssa
Lakiyksikköön tulee aika ajoin koulutuspyyntöjä. Kuntaliitto järjestää suomenkielisen koulutuksensa tytäryhtiönsä, FCG:n, kautta. Keräsimme
Hallitus antoi 1.9.2016 eduskunnalle lakiesityksen lievennyksistä haja-asutuksen jätevesiä koskevaan sääntelyyn. Ehdotetulla muutoksilla
Hallituksen kärkihankkeen ”Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman” valtionavustusten haku on avattu. Hakuaikaa on 4. marraskuuta 2016 saakka
Tupakkalain tavoitteena on ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten
Maaseutuverkoston perustaminen on kiinnostanut maaseutuasioista vastaavia kuntien ja kuntayhtymien viranhaltijoita. Yli 170 henkilöä on vastannut
Suomen kuusi suurinta kuntaa ja Kuntaliitto ovat laatineet kunnille ohjeen, kuinka ostolaskudata tulisi avata. Ostolaskujen avaaminen on kunnille
Kuntaliitossa on päivitetty julkaisu, joka on tarkoitettu tukemaan sijoitustoimintaa koskevien päätösten valmistelua ja esittelyä kunnan ja muiden
Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA) ja sen alainen asiantuntijajaosto pyytävät palautetta suositusluonnoksesta JHS XXX Kuntien
Ympäristöministeriö on asettanut 18.8.2016 työryhmän valmistelemaan jätelain muutosta yhdyskuntajätehuollon vastuunjaon osalta sekä selvittämään
Kuntamarkkinat järjestetään 14.-15. syyskuuta Kuntatalolla. Tänä vuonna seminaarit on järjestelty teemoittain ja opetus- ja kulttuuriyksiköllä on