Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Kuntaliiton, Kevan ja Suomen Kuntajohtajat ry:n vuodenvaihteessa toteuttaman tutkimuksen mukaan kolme neljästä (76 %) kuntajohtajasta arvioi oman
Kuntaliiton hallintosääntömallia on täydennetty määräyksillä, jotka oikeuttavat poikkeamaan hallintosäännön toimivaltamääräyksistä välttämättömän syyn
Yhteistyötarpeita koskeva selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja niihin liittyvistä kuntien tehtävistä on valmistunut. Kuntaliiton ja
Kuntapäättäjä on elinvoimavaikuttaja
Pelastuslaitosten henkilöstön kokemien uhka- ja väkivaltatilanteiden yleisyys ja fyysisen väkivallan lisääntyminen ensihoitotehtävillä huolestuttaa
Suuri osa kuntapäättäjistä katsoo kunnan elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin ylläpitämisen ja parantamisen olevan sidoksissa erityisesti kaavoitukseen ja
Luonnos sote-uudistukseen liittyvistä reilun sadan lain muutoksista on lausuntokierroksella 26.2. asti. Kuntaliitto on laatinut lausuntoluonnoksen
Helsingin kaupungin ja Kuntaliiton oman asiakkuusmallin mukainen työskentely aloitettiin kesäkuussa 2020. Helsingin omalla asiakkuusmallilla
Ulf Stenman on Kuntaliiton ruotsinkielisten asioiden yksikön uusi johtaja. Kruunupyyn vs. kunnanjohtajana toimiva Stenman valittiin Kuntaliiton
Kansallisarkisto on Oikeusministeriön esityksestä antanut seulontapäätöksen vaaliasiakirjojen pysyvästä säilyttämistä ja arkistoinnista. Päätöksen
Kuntaliiton kaupunkipoliittinen työryhmä ja Kuntaliitto ovat ottaneet kantaa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12)
Ilmastonmuutosta hillitään yhdessä
Kuntaliiton asiantuntijoita kuullaan laajasti hallituksen sote-uudistusta koskevan lakiesityksen valiokuntakuulemisissa. Vaikka uudistuksen tavoitteet
Vuoden 2020 tilinpäätösarvioiden valossa kuntatalous vahvistui ennätysheikolta tasolta poikkeuksellisen hyviin lukemiin. Kuntien ja kuntayhtymien