Kiistelty ja pitkään valmisteltu asetus opetuksen ja ohjauksen määrästä ammatillisessa koulutuksessa hyväksyttiin valtioneuvoston yleisistunnossa 23.6
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Hallituksen puoliväliriihen päätöksen mukaisesti vuonna 2024 työnhakijoiden ja työnantajien TE-palvelut ovat osa kuntien työllisyys- ja
Kuntaliitto on saanut huolestuttavia viestejä kunnista koskien VR:n vetäytymistä rautatieasemien ja matkakeskusten odotus- ja palvelutilojen
Kuntatalouden näkymät vuodelle 2022
Kuntaliitto on selvittänyt suurten kaupunkien terveydenhuollon sekä keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia vuodelta 2020
Vuonna 2021 jatkuneesta koronaepidemiasta huolimatta, ei kiireetöntä palvelutoimintaa ole jouduttu supistamaan vuoden 2020 tammi-huhtikuun tapaan
Varhaiskasvatuksen osalta elokuun alussa muuttuu moni asia. Asiakasmaksulaki ( 1052/2020) muuttuu siten, että tulorajoja korotetaan 31 % ja
Samanaikaisesti kuntavaalien yhteydessä järjestettiin valtakunnalliset Lasten vaalit. Kuntaliitto, Suomen Nuorkauppakamarit ry ja Porin kaupunki
Vuoden 2021 kuntavaaleissa valituista 8 859 valtuutetusta naisia ja kansanedustajia on ennätyksellinen määrä. Naisten osuus ehdokkaista oli 39,7
Sote-valiokunnan mietintö hallituksen sote-esityksestä on valmistunut. Keskeisimpien ongelmakohtien osalta valiokunta on esittämässä pääosin
Poikkeuksellisen kevään kuntavaalien äänestysprosentti (55,1 %) on alhaisin 70 vuoteen. Vuoden 2017 vaaleista äänestysprosentti laski 3,8
Kevään viimeisessä seutukaupunkiverkoston etätapaamisessa 11.6.2021 tehtiin valinnat verkoston uudesta puheenjohtajistosta. Uutena puheenjohtajana
Kuntaliiton ja KT Kuntatyönantajien yhteisen Digiä kuntatyössä -sarjan toinen tapauskuvaus kuntakentältä nostaa esiin Oulun kaupungin
Psykoterapiakeskus Vastaamon laaja tietomurto nosti keskusteluun myös kuntien digitaalisen turvallisuuden, vaikka tapaus kosketti kuntia lähinnä
Kuntien sisäilmaongelmia voidaan tehokkaimmin ehkäistä ja hallita ennakoivalla kiinteistönpidolla, kokonaisvaltaisilla kuntoarvioilla, säännöllisillä
Vuoden 2021 kyselyssä 85 prosenttia vastanneista arvioi tärkeimmäksi markkinoinnin painopistealueeksi kunnan markkinointi kokonaisuutena. Kuntaliitto