Kuntaliitto on myöntänyt tunnustukset ja kunniamaininnat vuoden 2020 parhaille pro gradu -tutkielmille sekä ammattikorkeakoulutasoisille
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Opetusministeriö kutsui varhaiskasvatuksen keskeisiä toimijoita ja edustajia keskustelemaan varhaiskasvatuksen henkilöstötilanteesta. Keskustelussa
Taiteilua kahden eri hankkeen keskellä
Vuonna 2022 kunnallisvero nousee 16 kunnassa eli 116 000 kuntalaisella ja laskee 12 kunnassa eli 140 000 kuntalaisella. Tuloveroprosentti säilyy
Tule nauttimaan aamukahvit tutkimuslaitosten ja Kuntaliiton yhteiseen Toimivia kuntia tutkitulla tiedolla -webinaariin 25.11. klo 8.30–10:00 ja
Kuntaliiton, Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) ja Luonnonvarakeskuksen (LUKE) yhteistyössä tekemä kuntien ilmastokysely on julkaistu. Kyselyllä
Tämän vuoden Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti on tuonut ympäristöarvot vahvasti mukaan myös digikehittämiseen. Kaupunki tavoittelee
Kuntaliiton ylin päättävä toimielin valtuuskunta valitaan jäsenäänestyksellä 15.11.-31.12.2021. Valtuuskunta mm. valitsee hallituksen sekä hyväksyy
Kunnat ja Kuntaliitto miettivät yhdessä, miten kunnat voivat ottaa kestävän kehityksen toimintansa keskiöön. Nyt esittelyssä kolme ratkaisua, joilla
Kuntaliitto on joulukuussa 2020 yhdessä ympäristöministeriön, Rakennusteollisuus RT ry:n, Muoviteollisuus ry:n, rakennus- ja sisustustarvikekaupan
Kuntien ja Kuntaliiton ennakointityössä esittelemme kuntien vaihtoehtoisia rooleja kestävän kehityksen toteuttamisessa. Nyt olemme edenneet
Sote-uudistuksessa merkittävä osa kuntasektorin sosiaali- ja terveystoimen ja pelastustoimen toimitiloista siirtyy hyvinvointialueiden omistukseen tai
Kunnilla ja hyvinvointialueilla on yhteiset asukkaat ja paljon yhteistyötarpeita. Yhteistyössä onnistuminen edellyttää muun muassa yhteisiä