InnoSI -hanke kouluttaa huhtikuussa Kainuun Arjen Pelastajat hankkeeseen osallistuvia tahoja Yhteisöreporttereiksi britannialaisella mallilla. Suomen
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Vankan kannatuksen omaavan vaaliosallistumisen rinnalla käytetään myös muita osallistumisen ja vaikuttamisen kanavia. Kahdeksan kymmenestä
(Kuntaliitto tiedottaa 24.11.2016) Suomen Kuntaliiton valtuusto käsitteli valtuuston syyskokouksessaan sote- ja maakuntauudistukseen lakipakettiin
Kunnat ja kuntalaiset voivat nyt varmistaa, että oman kunnan nimistö ja siihen liittyvä tausta-tieto säilyy jälkipolville oikeassa muodossa
Hallitus on linjannut 6.4.2016 periaatteitaan sote-uudistukselle. Lain valmistelua jatketaan tehtyjen linjausten perusteella. ”Sosiaali- ja
Eduskunnalle nyt annettu kuntatalousohjelma painottuu kehitysnäkymien tarkasteluun eikä siinä ole arvioitu tulevan aluehallinto- ja sote-uudistuksen
Valtioneuvosto täsmensi helmikuussa 2016 julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnan (JUHTA) tehtäviä ja asetti uuden neuvottelukunnan
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut valmisteluryhmän asiakkaan valinnanvapauden ja monikanavarahoituksen yksinkertaistamiseen liittyvän
Kuntien valmistautuminen vuoteen 2017 on meneillään. Tänäkin vuonna Kuntaliitto julkaisee ennakollisia valtionosuuslaskelmia kuntien tulevan
Tuula Seppo aloitti tammikuussa 2016 työnsä Kuntaliiton tiedonhallinnan erityisasiantuntijana. Tuula toimii tietoyhteiskuntayksikössä erityisenä
Oma Vantaa -palvelu on julkaistu. Palvelussa kuntalaiset asioivat oman asiointitilinsä kautta ja kaikki tapahtumat tallentuvat asiakkaan
Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus Digitaalisten asiointipalveluiden kehittäminen ja tuotanto valmistui. Kertomuksesta ilmenee, ettei
Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovat tehneet yhteisen suosituksen avoimien ohjelmointirajapintojen käytöstä ja ne on julkaistu yhteistyössä
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä mukaan yhteensä 42 kilpailutyötä. Parhaat työt palkitaan Piiri 2016
Työ- ja elinkeinoministeriön nimittämä selvityshenkilö Maria Kaisa Aula esittää, että hallitus käynnistää työllisyyspalveluihin alueellisia kokeiluja
Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi 20 185 000 euroa valtion erityisavustusta koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin
Useat kunnat ja Kuntaliitto ovat toivoneet jo pitkään, että JHS-suosituksia käännettäisiin myös ruotsiksi. Nyt käännöksiä on viimein alettu teettää
Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma -suositus tulee toukokuun alussa kommentoitavaksi. Valtiovarainministeriön Kuntatieto-ohjelmaan
Tapaturma-asioiden korvauslautakunta (TAKO) on hyväksynyt ohjeen vakuutetun terveydentilatietojen toimittamisesta vakuutuslaitokselle korvausvastuun
Kuntaliiton YouTube-kanavalla tapahtuu nyt enemmän kuin viitenä edellisenä vuonna yhteensä. Kanavalla on aloittanut kaksi vlogisarjaa, joissa