Lasten vaalit järjestetään jälleen kuntavaalien yhteydessä ympäri Suomen. Suomen Nuorkauppakamarit ry, Porin kaupunki ja Kuntaliitto ovat koonneet
Tiedotteet
Kuntaliitto tiedottaa liiton edunvalvontakannanotoista sekä kunta-alaa koskevasta tutkimustiedosta säännöllisesti. Seuraamalla meitä Twitterissä saat ajantasaisimman tiedon välittömästi.
Klikkaamalla tästä voit tilata itsellesi Kuntaliiton tiedotteet STT:n mediajakelun kautta.
Kuntaliiton viestintätiimi palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
18–29-vuotiaat kuntalaiset arvostavat kotikunnassa tai -kaupungissaan erityisesti hyviä palveluita, hyvää asuinympäristöä sekä turvallisuutta. Nuoret
Kuntalaiset ovat tyytyväisiä perusopetuspalveluun sekä vuosiluokilla 1‒6 (alakoulu) että 7‒9 (yläkoulu). Tyytyväisyys jatkuu korkeana myös
Kuntalaiset suhtautuvat aiempaa positiivisemmin kunnalliseen päätöksentekoon ja päättäjiin. Suhtautuminen kunnalliseen päätöksentekoon ja päättäjiin
Julkisten hankintojen neuvontayksikkö palkitsi vuosien 2019–2020 taidokkaimmat julkiset hankinnat tiistaina 13. huhtikuuta. Toista kertaa jaettavan
Kevään 2021 kuntavaalien yhteydessä järjestetään valtakunnalliset Lasten vaalit. Kuntaliitto, Suomen Nuorkauppakamarit ry ja Porin kaupunki toimivat
Valtion kuntapolitiikan vakaus ja ennakoitavuus sekä sitoumuksista kiinni pitäminen ovat epävarmuuden keskellä erityisen tärkeitä, sillä uusien
Sote-uudistuksen tavoitteista vallitsee yhteiskunnassa laaja yhteisymmärrys. Uudistuksella tulisi pystyä parantamaan niin palveluiden saatavuutta ja
Kuntaliiton, Kevan ja Suomen Kuntajohtajat ry:n vuodenvaihteessa toteuttaman tutkimuksen mukaan kolme neljästä (76 %) kuntajohtajasta arvioi oman
Yhteistyötarpeita koskeva selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja niihin liittyvistä kuntien tehtävistä on valmistunut. Kuntaliiton ja
Pelastuslaitosten henkilöstön kokemien uhka- ja väkivaltatilanteiden yleisyys ja fyysisen väkivallan lisääntyminen ensihoitotehtävillä huolestuttaa
Suuri osa kuntapäättäjistä katsoo kunnan elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin ylläpitämisen ja parantamisen olevan sidoksissa erityisesti kaavoitukseen ja
Ulf Stenman on Kuntaliiton ruotsinkielisten asioiden yksikön uusi johtaja. Kruunupyyn vs. kunnanjohtajana toimiva Stenman valittiin Kuntaliiton
Kuntaliiton kaupunkipoliittinen työryhmä ja Kuntaliitto ovat ottaneet kantaa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12)
Vuoden 2020 tilinpäätösarvioiden valossa kuntatalous vahvistui ennätysheikolta tasolta poikkeuksellisen hyviin lukemiin. Kuntien ja kuntayhtymien
Kuntaministeri Sirpa Paatero asetti professori emerita Leena Halilan selvittämään julkisiin hankintoihin liittyvien valitusten pitkiä käsittelyaikoja
Suomessa käydään huhtikuun 18. päivä kuntavaalit, joissa valitaan Manner-Suomen 293 kuntaan valtuustot johtamaan paikallista päätöksentekoa
Kunnanvaltuutetut käyttivät vuonna 2020 keskimäärin 6,8 viikkotuntia luottamustehtäviensä hoitoon ja kunnanhallituksen jäsenet keskimäärin 9,4
Tulevalle valtuustokaudelle valitaan yhteensä 8 859 valtuutettua 293 kunnassa, eli keskimäärin 30 valtuutettua per kunta. Valtuutettujen määrä vähenee
Sosiaali- ja terveyspalveluja pidetään kuntalaisten keskuudessa pääosin hyvin hoidettuina. Samalla sote-palveluja pidetään myös hyvin saavutettavina