Sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille vaikuttaa nykyisiin toimialarajat ylittäviin yhteistyömuotoihin. ”Vaikka
Tiedotteet
Kuntaliitto tiedottaa liiton edunvalvontakannanotoista sekä kunta-alaa koskevasta tutkimustiedosta säännöllisesti. Seuraamalla meitä Twitterissä saat ajantasaisimman tiedon välittömästi.
Klikkaamalla tästä voit tilata itsellesi Kuntaliiton tiedotteet STT:n mediajakelun kautta.
Kuntaliiton viestintätiimi palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Suomen liikkuvin kunta -kilpailun finaaliin valittiin Janakkala, Joroinen ja Seinäjoki. Finalistit julkistettiin tänään Urheilugaalan
Vuonna 2022 kunnallisvero nousee 16 kunnassa eli 116 000 kuntalaisella ja laskee 12 kunnassa eli 140 000 kuntalaisella. Tuloveroprosentti säilyy
Kuntaliitto päätti 28.10.2021 lausunnostaan ympäristöministeriön lakiluonnoksesta uudeksi kaavoitus- ja rakentamislaiksi. Kuntaliitto katsoo
Kuntaliitto on julkistanut yhteenvedon 44 suurimman kunnan sekä kahdeksan kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon ja sen eri toimintojen vuoden
Kuntaliiton hallitus on hyväksynyt Kuntaliiton ensimmäisen kaupunkipoliittista toimintaa linjaavan toimintaohjelman. Ohjelman toimikausi kattaa vuodet
Manner-Suomen 293 kuntaan valittiin elokuussa alkaneella uudella valtuustokaudella kaikkiaan 1747 puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa. Valtuustoihin
Valtiovarainministeriö on havainnut virheen vuosia 2022–2025 koskevassa julkisen talouden suunnitelmassa. Virhe on havaittu ja korjattu, minkä
Valtiovarainministeriön koordinoiman Avoin hallinto -hankkeen Demokratiatunnustus myönnettiin tänään 13. lokakuuta. Tunnustuksen saivat Helsingin
Kuluvana vuonna koronaviruspandemiasta kunnille ja sairaanhoitopiireille aiheutuneiden kustannusten määrä on kasvanut selvästi. Hallitus on sitoutunut
Tämän vuoden Sivistyksen suunta –palkinnon saa varatuomari, Lappeenrannan hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg. Suomen
Hallituksen linjauksen mukaan TE-palvelut siirretään kuntien järjestämisvastuulle vuoden 2024 aikana. Kunnille siirtyy pääosa TE-toimistojen henkilö-
Kuntaliitto/AKUSTI-foorumi, Oy Apotti Ab, Aster-projekti ja UNA Oy järjestivät 22.9.2021 seminaarin ihmislähtöisen sosiaali- ja terveydenhuollon
Kuntaliiton tutkimuksen mukaan kuntapäättäjät suhtautuvat pääasiallisesti hyvin myönteisesti kestävän kehityksen edistämiseen kunnissa. Tärkeimmiksi
Viimeisen kahdeksan vuoden aikana on tehty 49 kuntajakoselvitystä, joista vain 11 on johtanut kuntaliitoksiin. FT Arto Kosken tekemän
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuun osallistui neljäkymmentäkuusi (46) kilpailutyötä. Kilpailutöistä valittiin kolmetoista (13) shortlistalle, joista
Hallituksen tuoreiden budjettiriihipäätösten seurauksena kuntatalous heikkenee selvästi ensi vuonna. Koronan aiheuttamat terveysturvallisuuden
Kuntien uudet valtuustot ovat aloittamassa työtään hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Korona vaikutuksineen ei ole ohi, ja kuntien vahvaa
Pääministeri Sanna Marinin hallitus antoi vuoden 2020 budjettiriihessä lupauksen siitä, että kaikki koronaan liittyvät välittömät
KTM Sanna Lehtonen on valittu Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtajaksi. Lehtonen siirtyy tehtävään opetus- ja kulttuuriministeriöstä kuntatalouden