(Kuntaliitto tiedottaa 26.4.2016) Lähes kolmannes kunnanjohtajista toimii työkseen sosiaalisessa mediassa. Muutos on ollut vauhdikas. Vuosi sitten
Tiedotteet
Kuntaliitto tiedottaa liiton edunvalvontakannanotoista sekä kunta-alaa koskevasta tutkimustiedosta säännöllisesti. Seuraamalla meitä Twitterissä saat ajantasaisimman tiedon välittömästi.
Klikkaamalla tästä voit tilata itsellesi Kuntaliiton tiedotteet STT:n mediajakelun kautta.
Kuntaliiton viestintätiimi palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Verokatto, joka rajaisi vuodesta 2019 lähtien kuntien veroprosenttien ylärajaa, on viime aikoina noussut puheenaiheeksi kuntien sote-palvelujen
(Kuntaliitto tiedottaa 22.4.2016) Keskustelussa kuntien sote-palvelujen siirtymisestä maakuntiin on ollut puhetta myös mahdollisesta kuntien
(Kuntaliitto tiedottaa 20.4.2016) Maan parhaasta kuntamarkkinoinnista kilpailee tänä vuonna 41 työtä. Tuomaristo on valinnut näistä nyt kymmenen
(Kuntaliitto tiedottaa 19.4.2016) Kunnilla on kapasiteettia hallita omaa talouttaan ilman asiakasmaksujen ja verojen pakkokorotuksia. Kuntatalouden
(Kuntaliitto tiedottaa 15.4.2016) Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio harmitteli perjantaina Seinäjoella sote- ja maakuntauudistuksen
(Kuntaliitto tiedottaa 15.4.2016) Kuntaliiton nykyinen varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen siirtyy toimitusjohtajaksi Kevaan. Hänen seuraajakseen
(Kuntaliitto tiedottaa 14.4.2016) – Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen valmistelu otti ainakin aikataulun osalta askeleen taaksepäin viime
(Kuntaliitto tiedottaa 9.4.2016) Kuntien ylimmät päättäjät, kunnanvaltuutetut, valitaan vaaleissa tasan vuoden kuluttua. Sitä ennen on mahdollista
(Kuntaliitto ja paikallisliikenneliitto tiedottavat 8.4.2016) Kuntakentällä pelätään liikenne- ja viestintäministeriössä valmisteilla olevan
(Kuntaliitto tiedottaa 7.4.2016) Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio pitää hallituksen linjaamaa maakunnan palvelujen
(Kuntaliitto tiedottaa 6.4.2016) Hallituksen kehyslinjaukset kohentavat lievästi kuntataloutta, mutta ratkaisevaa on, saadaanko työllisyys- ja
(Kuntaliitto tiedottaa 6.4.2016) Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusratkaisu on edelleen puutteellinen sekä maakuntien että kuntien osalta, arvioi
(Kuntaliitto tiedottaa 6.4.2016) Jotta valinnanvapaus sosiaali- ja terveydenhuollossa toimisi, Suomi tarvitsee laatujärjestelmän, jossa asiakas voi
(Kuntaliitto tiedottaa 30.3.2016) Perustulo vaikuttaa väistämättä perustavalla tavalla kuntien tulo- ja menovirtoihin sekä kunnan palvelujärjestelmään
(Kuntaliitto tiedottaa 17.3.2016) Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio toivoo, että valinnanvapaus sote-palvelujen osalta toteutetaan
(Kuntaliitto tiedottaa 15.3.2016) Sote- ja maakuntauudistukseen liittyy valtaisa omaisuusjärjestely kuntien ja tulevien itsehallinnollisten maakuntien
(Kuntaliitto tiedottaa 9.3.2016) Monet kunnat eivät näytä erikseen ottavan kantaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen, ilmenee Kuntaliiton
(KT Kuntatyönantajat, Kuntaliitto ja Keva tiedottavat 12.2.2016) Kunta-alan esimiehille ja keskijohdolle on kehitetty uudenlainen EKJ
(Kuntaliitto tiedottaa 10.2.2016) Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2015 tilikauden tulos oli 0,27 miljardia ylijäämäinen. Kun tilinpäätöstiedoista