Suuri osa kuntapäättäjistä katsoo kunnan elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin ylläpitämisen ja parantamisen olevan sidoksissa erityisesti kaavoitukseen ja
Tiedotteet
Kuntaliitto tiedottaa liiton edunvalvontakannanotoista sekä kunta-alaa koskevasta tutkimustiedosta säännöllisesti. Seuraamalla meitä Twitterissä saat ajantasaisimman tiedon välittömästi.
Klikkaamalla tästä voit tilata itsellesi Kuntaliiton tiedotteet STT:n mediajakelun kautta.
Kuntaliiton viestintätiimi palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Ulf Stenman on Kuntaliiton ruotsinkielisten asioiden yksikön uusi johtaja. Kruunupyyn vs. kunnanjohtajana toimiva Stenman valittiin Kuntaliiton
Kuntaliiton kaupunkipoliittinen työryhmä ja Kuntaliitto ovat ottaneet kantaa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12)
Vuoden 2020 tilinpäätösarvioiden valossa kuntatalous vahvistui ennätysheikolta tasolta poikkeuksellisen hyviin lukemiin. Kuntien ja kuntayhtymien
Kuntaministeri Sirpa Paatero asetti professori emerita Leena Halilan selvittämään julkisiin hankintoihin liittyvien valitusten pitkiä käsittelyaikoja
Suomessa käydään huhtikuun 18. päivä kuntavaalit, joissa valitaan Manner-Suomen 293 kuntaan valtuustot johtamaan paikallista päätöksentekoa
Kunnanvaltuutetut käyttivät vuonna 2020 keskimäärin 6,8 viikkotuntia luottamustehtäviensä hoitoon ja kunnanhallituksen jäsenet keskimäärin 9,4
Tulevalle valtuustokaudelle valitaan yhteensä 8 859 valtuutettua 293 kunnassa, eli keskimäärin 30 valtuutettua per kunta. Valtuutettujen määrä vähenee
Sosiaali- ja terveyspalveluja pidetään kuntalaisten keskuudessa pääosin hyvin hoidettuina. Samalla sote-palveluja pidetään myös hyvin saavutettavina
Strategian toimeenpanoa varten on perustettu kahdeksan avointa teemaryhmää, joiden tehtävänä on käynnistää konkreettiset toimet, joilla strategiaa
Kuntalaiset seuraavat oman kuntansa asioita yleisimmin paikallislehtien tai ilmaisjakelulehtien välityksellä. Vähintään kaksi kolmesta kuntalaisesta
Aluehallinnon ja monialaisten maakuntien selvitystyön yhteydessä on tarkasteltu myös ympäristöterveydenhuollon sijoittumista. Selvitysryhmä on
Kuntavaalit käydään tasan sadan päivän päästä. Nyt jos koskaan on korkea aika keskustella kunnista, niiden tehtävistä ja roolista sekä siitä, mistä