Kuntalaissa sopimuksiin perustuva johtaminen ja riskienhallinta on nostettu kunnan johtamisen keskiöön. Kuntaliitto on laatinut jäsentensä avuksi
Ajankohtaista
Julkaisemme ajankohtaista tietoa kunta-alasta. Tältä sivulta voit seurata eri alojen asiantuntijatietoa.
Kuntaliiton viestintä palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Edellinen Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) julkaistiin vuonna 2010. On selviää, että pelkästään viime vuosien osin rajutkin toimintaympäristön
Kuntaliitto on laatinut ohjeen kunnan ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman ja valvontaohjelman laatimisen tueksi. Vuonna 2014 uudistettu
Tampereella 26.5.2016 järjestetyssä väitöstilaisuudessa väitteli hallintotieteiden maisteri Sanna Tuurnas, jonka väitöstutkimuksen aiheena oli
Voi olla stressaavaa, kun ulkopuoliset asiantuntijat tulevat tarkastelemaan omaa työtä, mutta se on samalla hieno tilaisuus esitellä osaamistaan ja
Valtuutettu käytti luottamustehtäviensä hoitoon viime vuonna keskimäärin 8,5 tuntia viikossa. Kunnan- tai kaupunginhallituksen jäsenen
Käsikirja sisältää yleiskuvauksen liikenneturvallisuustyön monipuolisuudesta, liikenneturvallisuuden osatekijöistä, ilmiöistä ja tietolähteistä sekä
USO-verkostoprojekti kokoontui vuoden kolmanteen teemaseminaariinsa 11.5.2016 Kuntatalolle. Tulevaisuuden kuntaa ja sen roolia ja tehtäviä
”Kuntien tulevaisuus riippuu oleellisesti kyvystämme ymmärtää muuttuvaa maailmaa. Strateginen ja verkostojen johtaminen sekä kokeilukulttuurin
Aiempaa harvempi kunta maksaa lasten kotihoidon tuen kuntalisää, selviää Kuntaliiton kyselystä. Sen sijaan palvelusetelin käyttö
Meneillään oleva rakennerahastokausi on saatu hyvin vauhtiin ja nyt on aika siirtää katse jo seuraavaan ohjelmakauteen 2021-2027. Koheesiopolitiikan
Hallituksen kärkihankkeen ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa” valtionavustusten haku on avattu. Rahoitusta
Kuntien kirjanpidollista ja rahoituksellista tasapainoa on tarkasteltu rinnakkain ja konkreettisella tasolla neljässäkymmenessä tutkimuskunnassa osana
Kunnat voivat hakea työ- ja elinkeinoministeriön Sylvia2-hankkeesta vuodelta 2015 laskennallisen korvauksen lisäosaa tai bonusrahaa pakolaisten
Perustoimeentulotuen järjestämisvastuu on siirtymässä Kelalle vuoden 2017 alusta. Kuntien rahoitusvastuu säilyy kuitenkin ennallaan, eli rahoitus ei
Kunnallisten työterveyshuollon sairaanhoitopalveluita kilpailluilla markkinoilla tuottavien toimijoiden tulisi voimassa olevan lainsäädännön
Komissio julkaisi 19.4.2016 EU:n sähköisen hallinnon toimintasuunnitelman 2016-2020, jossa esitetään 20 toimenpidettä julkishallinnon
Euroopan komission julkaisi 12.4.2016 ehdotuksen, jolla muutetaan tilinpäätösdirektiiviä siten, että suurten monikansallisten yritysten olisi
Valtiovarainministeriön Kuntatieto-ohjelmaan kuuluva JHS-Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma -suosituksen luonnos on tullut toukokuun
20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailun kehittämisprojekti on valmistunut ja vertailu jatkaa pysyvänä tietotuotteena ja mahdollistaa kuntien