Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettua lakia siten, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alennettaisiin nostamalla tulorajoja 31 prosenttia. Lisäksi sisaruksilta perittäviä maksuja ehdotetaan alennettavaksi siten, että toisesta lapsesta perittävä maksu
Lausunnot
Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.
Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi liittyen varhaiskasvatuslain muuttamiseen. Luonnoksen mukaan on tarkoitus tarkentaa päiväkodin henkilöstön mitoituksesta poikkeamisen alaa. Lisäksi esityksessä ehdotetaan säädettäväksi varhaiskasvatushenkilöstöön
Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto otsikon asiassa. Sairausvakuutuslain väliaikaisen muuttamisen tarkoituksena on säätää poikkeavasta menettelystä Covid-19-tartuntataudin toteamiseksi tehtävien tutkimusten korvaustaksan vahvistamisessa. Laki olisi voimassa 31.12.2021 saakka
Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua varhaiskasvatuksen omavalvontamääräykseksi varhaiskasvatustoiminnan omavalvontasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja seurannasta. Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirrettiin sosiaali- ja
Maa- ja metsätalousministeriö ehdottaa annettavaksi asetuksen, jonka perusteella voidaan käyttää valtion talousarviossa vuosittain hallitusohjelman tavoitteeseen Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi (3.1. luku) liittyvän maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuuden
Hallintovaliokunnan asiantuntijapyyntö 5.11.2020, HE 207/2020 vp, kuuleminen 6.11.2020. Hallituksen esitys liittyy koronaepidemian kuntatalouden tukipakettiin vuonna 2020. Hallituksen esitys on budjettiriihessä (16.9.) tehtyjen kuntatalouden lisätukipäätösten mukainen. Pääministeri Sanna Marinin
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoa ehdottamistaan muutoksista sosiaali- ja terveysministeriön lääkkeenmääräämistä koskevan asetuksen liitteeseen, jossa määritellään sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja kätilön määrättävissä olevat lääkkeet. Terveydenhuollon ammattihenkilölain mukaan
Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä oppivelvollisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Oppivelvollisuuden laajentaminen ja siihen liittyvät rakenteelliset ratkaisut ovat hallituksen keskeisin koulutuspoliittinen tavoite. Kuntaliiton käsityksen mukaan
Yleistä Suomen Kuntaliitto ry. kiittää lausuntopyynnöstä kansanopistojen oppivelvollisille suunnatun koulutuksen opetussuunnitelman perusteista. Vapaan sivistystyön lakia koskevan muutosesityksen mukaan Opetushallitus laatisi kansanopistojen oppivelvollisille suunnatuille pitkille linjoille
Kuntaliitto kiittää sivistysvaliokuntaa mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausunto vuoden 2021 talousarviosta. Lausunnon teemana on kulttuuriala ja siinä tarkastellaan k ulttuurin, taiteen, musiikin, urheilun ja liikunnan tilaa vuonna 2020 huomioiden koronasta aiheutuneet ongelmat erityisesti
Kuntaliitto kiittää eduskunnan sivistys- ja tiedejaostoa mahdollisuudesta jättää kirjallinen asiantuntijalausunto, joka koskee HE 146/2020 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2021. Kuntaliiton lausunto koostuu kolmesta osasta: 1. Vuoden 2021 talousarvioesityksen
Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto. Kuntaliitto on perusopetuslain väliaikaista 20 a §:ää säädettäessä ollut kuultavana eduskunnan sivistysvaliokunnassa ( Sivistysvaliokunnan lausunto 8.6.2020). Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslakia väliaikaisesti
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rakennusperinnön suojelemisesta annettua lakia siten, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tekemien rakennussuojelupäätösten alistamisesta ympäristöministeriön vahvistettaviksi luovuttaisiin ja päätöksistä valitettaisiin suoraan
Esitys liittyy vuoden 2021 valtion talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Kuntien valtionavut ovat noin 12 000 miljoonaa euroa vuonna 2021. Siitä valtiovarainministeriön kuntien peruspalveluiden valtionosuus on noin 7 700 milj. euroa. Peruspalvelujen valtionosuus
Koronapandemia on ajanut maailmantalouden kuluvana vuonna syvään taantumaan. Valtion talousarvioesitys vuodelle 2021 sekä monet muut suhdanne-ennusteet olettavat talouden kuitenkin lähtevän elpymään kuluvan vuoden loppupuolelta lähtien. Näiden ennusteiden suurin riski on pandemian vaikea toinen
Kuntaliitto on yhteistyössä Turvallinen- ja kriisinkestävä kunta -verkoston kanssa antanut lausunnon sisäisen turvallisuuden selonteon kehittämislinjauksiin. Lausuntopyynnössä pyydettiin ottamaan kantaa seuraaviin kysymyksiin: 1) Mitä valtioneuvoston tai eduskunnan toimivaltaan kuuluvia päätöksiä
Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuntalain (410/2015) ja varainsiirtoverolain (931/1996) 4 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi kuntalain talousarviota koskeva sääntelyä taloussuunnitelman tasapainon sekä alijäämän kattamisen osalta
PL 33 Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala Valtion talousarvioesitys vuodelle 2021 ja kuntatalouden näkymät Koronapandemia on ajanut maailmantalouden kuluvana vuonna syvään taantumaan. Valtion talousarvioesitys vuodelle 2021 sekä monet muut suhdanne-ennusteet olettavat talouden kuitenkin
Kuntaliitto kiinnittää huomiota lausunnossaan koronaepidemian ja eräiden lakihankkeiden vaikutuksiin joukkoliikenteeseen sekä ns. hyötyjä maksaa -malliin valtion vastuulle kuuluvan liikenneinfran rahoituksessa. Joukkoliikenne ja korona Joukkoliikenteen ja muun julkisen liikenteen merkitys
Hallituksen esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti korjata taksitoiminnassa havaittuja epäkohtia ottaen huomioon erityisesti taksitoiminnan turvallisuus, harmaan talouden torjunta, hinnoittelun läpinäkyvyys sekä taksien saatavuus. Kuntaliitto pitää taksisääntelyn korjaussarjaa hyvin