Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Kuntien talous yleensä Suomen kansantalouden kasvunäkymät vuodelle 2015 ovat erittäin epävarmat. Valtiovarainministeriön mukaan BKT kasvaa tuolloin 1,2 prosenttia, mutta viennin odotetusta piristymisestä ja suhdannekäänteestä ei näy vielä minkäänlaisia merkkejä. Samaan aikaan kotimarkkinoiden

Hallitus esittää ilmastolain antamista puitelakina. EU:n säätelemä päästökauppa kattaa noin 55 % Suomen päästöistä. Lakiin ei sisältyisi päästökaupan piirissä oleva toiminta energiantuotannon, suurteollisuuden ja ilmaliikenteen osalta. Lain kohteena olisi erityisesti asuminen, liikenne ja maatalous