Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

HE 104/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyvistä laeista annetun hallituksen esityksen (HE 61/2018 vp) täydentämisestä Kuntaliitto on korostanut asiasta aiemmin antamissaan

Kuntaliitto on Tilastokeskuksen maakuntien luokitusluonnoksen kanssa samaa mieltä siitä, että maakunnat tulee luokitella paikallishallintoon. Maakuntalain mukainen maakunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto. Sen tehtäväkenttään tuodaan pääasiassa muita kuin

Esityksessä tärkeitä toimenpide-esityksiä Esityksessä kehitetään tukimuotoja niin, että niiden myöntäminen on mahdollista nykyistä joustavammin ja ennakoivasti; ehkäisemään vuokrataloyhteisön ajautumista maksuvaikeuksiin ja kasvavaan korjausvelkaan. Kuntaliitto pitää muutosta tärkeänä. Samoin

Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta Valtioneuvoston päätökseksi huoltovarmuuden tavoitteista . Huoltovarmuutta kehitetään osin erilaisin vastuin ja menetelmin verrattuna julkisen hallinnon huoltovarmuutta ylläpitävään varautumistyöhön. Huoltovarmuusorganisaatioiden ja

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua pohjavesialueiden määrittämiseen, luokitukseen ja suojelusuunnitelmien laadintaan tehdystä opasluonnoksesta. Kuntaliitto on esittänyt huomioitaan oppaaseen sen laatimisen aikana ja lausunut oppaasta edellisen kerran 7.4.2016. Kuntaliiton näkemykset on

Kuntalakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset harkinnanvaraisesta yhdistymisavustuksesta. Avustusta voitaisiin myöntää, mikäli kuntien yhdistymisessä on mukana vaikeassa taloudellisessa asemassa oleva kunta. Avustuksen määrä on valtioneuvoston harkinnassa ja sen määrä on sidoksissa taloudellisissa