Kuntalain 140 § edellyttää, että kunnan viranomaisten – myös viranhaltijoiden – henkilöstöpäätöksistä on tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Pykälä on herättänyt paljon kysymyksiä. Epäselvää on, mistä ylipäätään pitää tehdä muutoksenhakukelpoinen päätös ja pitääkö muutoksenhakukelpoisia päätöksiä
Voiko henkilö asettua ehdoille kuntavaaleihin, jos hän on esitutkinnassa, oikeusprosessissa tai hän on tehnyt konkurssin? Vaalikelpoisuuden yleisiä edellytyksiä ovat kotikunta, äänioikeus kuntavaaleissa sekä se, ettei henkilöä ole julistettu vajaavaltaiseksi. Henkilön aikaisemmat rikostuomiot
Maakunta- ja sote-muutosjohtajien verkosto kokoaa yhteen maakuntien muutosjohtajat. Verkosto kokoontuu noin kuukauden välein kuulemaan ja keskustelemaan maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaisista aiheista. Kuntaliitto koordinoi verkoston tapaamisia yhdessä ministeriöiden kanssa. Muutosjohtajien
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkoston suurten kaupunkien edustajat tapasivat 8. helmikuuta 2018 Kuntatalolla, Helsingissä. Seminaarissa kuultiin seuraavat puheenvuorot (esitysmateriaalit liitetiedostoina alla): Jenni Airaksinen , Suomen Kuntaliitto - Urbaanin hyvinvoinnin aallonharjat ja karikot
Jalostamo on Kuntaliitossa ensimmäinen laatuaan. Se tukee kokeilevan kehittämisen prosessia ongelman määrittelystä ratkaisun muotoiluun. Jalostamoon ilmoittautui mukaan 13 tiimiä valmistelemaan kokeiluideaansa tuetussa palvelumuotoilun prosessissa. Tiimeistä kuusi tulee kunnista tai kuntayhtymistä
Kuntaliitto edistää maakunta- ja sote-valmistelijoiden keskinäistä verkostoitumista. Verkostoitumisen tarkoituksena on lisätä vuoropuhelua kuntien, alueiden ja valtion välillä. Esimerkkejä verkostoista: Maakunnallistuva aikuissosiaalityö -kehittämisverkosto Maakuntadigi-valmistelijoiden verkosto
Hyvä ympäristö on kunnan elinkelpoisuuden kivijalka. Hyvä ympäristö perustuu luonnonvarojen kestävään käyttöön, luonnon tuottokyvyn ja monimuotoisuuden säilyttämiseen, terveelliseen ja turvalliseen elinympäristöön sekä elinkeinotoiminnan edellytyksiin, joihin kaikkiin kuntalaisten tulee voida
Kunnan rahatoimen tehtäviä ovat maksuvalmiuden ylläpitäminen, maksuliikenteen hoito, laina- ja muu velkarahoitus sekä kassavarojen sijoittaminen. Valtuusto päättää talousarviossa ja -suunnitelmassa lainanotosta, lainanannosta ja pitkäaikaisista sijoituksista. Se voi siirtää toimivaltaa lainanotossa
Tuloksellisuussivustomme tarkoituksena on perehdyttää tuloksellisuuskäsitteisiin ja tuloksellisuuden mittaukseen. Tuloksellisuus on yläkäsite tuottavuudelle, vaikuttavuudelle, laadulle, kustannusvaikuttavuudelle, tehokkuudelle sekä työelämän laadulle. Toiminnan voidaan sanoa olevan tuloksellista
Sote- ja maakuntauudistus tulee muuttamaan oppilas- ja opiskelijahuollon järjestämistä vastuutahojen osalta. Kunnissa on tällä hetkellä hämmennystä ja epätietoisuutta siitä, miten oppilas- ja opiskeluhuollon toteuttaminen uudistuksen jälkeen tapahtuu, minkälaisiin muutoksiin kunnissa pitää
Törmäyttämistapahtuma järjestettiin kutsuseminaarina kuntien sivistysjohtajille sekä maakuntien muutosjohtajille ja Lape-muutosagenteille. Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa sekä muissa hyvinvointipalveluissa on runsaasti monialaista yhteistyötä edellyttäviä yhdyspintoja. Tällä tapaamisella
Kuntien Tulevaisuusfoorumi 9:00 Aamukahvit 9.45 Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Hanna Tainio, varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto 10.00 Kohti seuraavaa erää: Digitaalisen transformaation perusteemat kunnille Aleksi Neuvonen, Founder, Demos Helsinki 10:40 Erilaisten kuntien merkitys
PUHUJAT TYÖPAJAT
Kiitos paljon kaikille Tulevaisuusfoorumiin osallistujille! Tulevaisuusfoorumin puhujien ja työpajojen vetäjien materiaalit ovat nyt julkaistu. Löydät ne Puhujat ja työpajat -osion Materiaalit-linkin kautta. Videokooste tapahtumasta on nyt myös katsottavissa!
ARTTU2-ohjelman johto: Tutkimusohjelman ohjelmapäällikkö: Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, Suomen Kuntaliitto, +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom(at)kuntaliitto.fi Ohjausryhmän puheenjohtaja: Jenni Airaksinen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Suomen Kuntaliitto, +358 50 533 2002, jenni
Kunnat ja kuntayhtymät ovat arvonlisäverovelvollisia liiketoiminnastaan, kuten kaikki muutkin liiketoimintaa harjoittavat yhteisöt (AVL 1 §, AVL 6 §). Kunnat eivät ole arvonlisäverovelvollisia viranomaistoiminnastaan. Suurin osa kuntien toiminnasta muodostuu kuitenkin sosiaali- ja terveyspalveluista
Arto Koski 12.12.2017 Entä seuraavat sata vuotta? Minna Koskelo 28.11.2017 Ennakoimalla tulevaisuuskestäväksi Arto Koski 9.5.2017 Megatrendit pakottavat korjaamaan pelikirjaa
Kuntaliitto käy eduskunnan eri valiokunnissa kuultavana maakunta- ja sote-lakipaketteihin liittyen. Kuntaliiton verkkosivuilla on kooste liiton valiokuntalausunnoista sekä Linjoilla-videoblogisarja , jossa liiton asiantuntijat kertovat työstään. Kuntaliitto selvittää vuonna 2017 kunnille ja
Kuntaliiton strategia-, ennakointi- ja kehittämismalli. Ennakointi-, strategia- ja kehittämismallin ensimmäisessä osassa tuotetaan strategista tulevaisuustietoa yhteistyössä kuntien ja maakuntien kanssa. Toisessa osassa ennakoinnista, strategiatavoitteista ja asiakastarpeista syntyneitä ideoita