Vuoden 2017 sosiaalivakuutusmaksut on vahvistettu. Keskimäärin kuntatyönantajan sosiaalivakuutusmaksut suhteessa maksun perustana olevaan
Ajankohtaista
Julkaisemme ajankohtaista tietoa kunta-alasta. Tältä sivulta voit seurata eri alojen asiantuntijatietoa.
Kuntaliiton viestintä palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseutuvirasto ja Elintarviketurvallisuusvirasto suunnittelevat maakuntauudistuksen valmistelijoille ja sidosryhmille
Financial Times on myöntänyt SEKES ry:n jäsenjärjestö Kainuun Etu Oy:lle kaksi merkittävää tunnustusta. Tunnustukset koskevat datakeskusten
Kouluverkon, palveluverkon ja arjen suhdetta koskien on valmistunut tutkimus, jossa on tarkasteltu ARTTU2-kuntien kouluverkkoa koskeneita suunnitelmia
Juhtan tietoturva-tietosuoja-varautuminen -asiantuntijaryhmä on päättänyt keskittyä vuoteen 2018 kestävällä toimikaudellaan EU:n tietosuoja-asetukseen
Valtiovarainministeriön AUTA-asiakasta hanke etsii rahoitettavia hankkeita, jossa asiakasta autetaan digitaalisten palveluiden äärelle. Autetaan niitä
KIRA-digi -hanke on myöntänyt 148 000 euroa kuudelle kokeiluhankkeelle, jotka vauhdittavat kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatiota. Kokeiluissa
Suomen Kuntaliitto käynnisti vuoden 2016 alussa yhdessä Finnish Consulting Group FCG:n kanssa kolmevuotisen (v. 2016-2018) ammatillisen koulutuksen
Kuntaliitto lopettaa lomakepalvelun tarjoamisen Suomi.fi -portaalissa 31.1.2017. Siihen asti lomakkeita voi ladata Suomi.fi -portaalista tavalliseen
Uunituore opas: MAISEMA, opas arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tuoda täsmällistä ja punnittua
Opetus- ja kulttuuriministeriö uudistaa museoiden, teattereiden ja orkestereiden toimintaan myöntämäänsä rahoitusta. Nykyinen museoiden, teattereiden
Tilastokeskus uudisti kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilaston tiedonkeruujärjestelmän ja -sisällön osana valtiovarainministeriön vuonna
Valtiovarainministeriö on 12.12.2016 annetulla asetuksella vahvistanut, että kuntaryhmän jako-osuutta verovuoden 2016 ansio- ja pääomatuloista ei
Kuluneen syksyn aikana on työ- ja elinkeinoministeriön johdolla valmisteltu lakiehdotusta alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Tarkoituksena
Euroopan komissio julkaisi 25.10.2016 merkittävän ehdotuksen EU:n yritysveropohjan yhtenäistämiseksi, jolla pyritään turvaamaan jäsenmaiden verotuloja
Valtiovarainministeriö on julkaissut uudet kuntakohtaiset laskelmat (nk. siirtolaskelma) maakunta- ja soteuudistuksen vaikutuksista kuntien talouteen
Kuntaliitto antoi yleiskirjeen Lastensuojelun vuoksi sijoitetun oppilaan korvauksesta 28.11.2016. Sisällöllisesti korvauksen laskentaan ei esitä
Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjetta kunnan ja kuntayhtymän liitetietojen laatimisesta on tarkistettu 25.10.2016. Tarkistettua ohjetta
EU:n Itämeristrategian vuosifoorumi kokosi 1 300 osallistujaa yli 40 maasta marraskuun 2016 alussa lumiseen Tukholmaan keskustelemaan yhteisen alueen
Alueilla valmistaudutaan parhaillaan siihen, että uudet 18 maakuntaa julkisoikeudellisina yhteisöinä voidaan perustaa 1.7.2017. Kaikille 18 alueelle