Kuntaliiton puheenjohtaja Sirpa Paatero ja toimitusjohtaja Minna Karhunen toivottivat tänään tervetulleiksi vierailijat 40 eri maasta, kun Euroopan
Ajankohtaista
Julkaisemme ajankohtaista tietoa kunta-alasta. Tältä sivulta voit seurata eri alojen asiantuntijatietoa.
Kuntaliiton viestintä palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Valtiovarainministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö esittelivät keskiviikkona 27. helmikuuta korjausehdotuksiaan vastauksena
Neljättätoista kertaa järjestettävä Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailu on parhaillaan käynnissä. Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy perjantaina 15.3.2019
Ympäristöministeriön asettama jätelakityöryhmä on aloittanut työnsä jätelain saattamiseksi EU:n jätedirektiivien vaatimusten mukaiseksi. Työn yhtenä
Kuntaliitto lähettää maaliskuussa 2019 kaikkiin kuntiin kyselyn, jolla kartoitetaan merkittävien sisäilmaongelmien laajuutta, korjausvelkaa
Osana kuntatieto-ohjelmaa päivitetty kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus on nyt toisella palautekierroksella. Kommentointiaikaa on 6.3.2019
Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti puoliväliriihessä keväällä 2017 kolmesta kuntien talouteen liittyvästä kannustinjärjestelmästä, jotka
Helmikuun maakuntafoorumissa aiheena oli maakuntien talous, joka on ollut yksi maakunta- ja sote-uudistuksen kulmakivistä jo pitkään. Maakuntien
Kuntaliitto toteuttaa pääosin ympäristöministeriön rahoittaman projektin, jonka tarkoituksena on tuottaa ympäristönsuojelumääräysten malli ja tuottaa
Tulorekisteri otettiin käyttöön 1.1.2019. Käyttöönotto toi muutoksia palkkojen ja työnantajasuoritusten ilmoittamiseen ja maksamiseen
Kansallisarkisto on tehnyt päätöksen 2.1.2019 (KA/13089/07.01.01.03.01/2018) varhaiskasvatuksen pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista ja niiden
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ohjeisti kuntia ja kuntayhtymiä 31.1.2019 Kuntainfolla 1/2019 siten, että "asiakasmaksuja koskevaan laskuun on
EU:n koheesio- eli alue- ja rakennepolitiikan kansalliseen toteutukseen liittyvä rakennerahastojen ohjelmavalmistelu etenee. Alueelliset
Alueelliset työllisyys- ja yrityspalvelupalvelukokeilut toteutettiin 1.8.2017 - 31.12.2018 viidellä alueella yhteensä 23 kunnassa. Kokeiluissa TE
Euroopan neuvosto on keskeinen toimija ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen parissa Euroopassa. Euroopan neuvostolla
Sosiaalisen kestävyyden ydin on ihmisarvo, joka ilmenee tasa-arvona, oikeudenmukaisuutena, myötätuntona. Se saa konkreettiset ilmauksensa esimerkiksi
Elinvoima kuntamaailmassa on suhteellisen uusi, mutta myös moninainen käsite. Keskeinen elementti on tehokas ja toimiva elinkeino- ja palvelurakenne
Tarkoitus on ollut, että Suomen saavutettavuuslainsäädäntö (Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta) tulisi voimaan syyskuussa 2018. Eduskunnassa
Tervetuloa seuraamaan TyöllisyysTiistai -lähetystä suorana Kunta.tv:stä tiistaina 12.2.2019 klo 10.00! Lähetystä pääset seuraamaan tästä. Ohjelma
Yhteentoimivuus on kaikille tiedon, tiedonhallinnan, tietohallinnon ja digitalisaation kanssa tekeville tuttu termi. Yhteentoimivuus kuitenkin