

Kuntaliitto puhuu vaalikeväänä kaupunkien ja kuntien puolesta
Kaupungit ja kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta ne onnistuvat tehtävässään.

Onneksi on kunnat!
Jokainen meistä käyttää joka päivä kuntapalveluja, vaikka ei ehkä sitä tule edes ajatelleeksi.
lateral-image-right

Kuntaliiton keskustelunavaukset kuntavaaleihin
Seuraava valtuustokausi vaatii laadukkaita, tietoon perustuvia ja rohkeita päätöksiä. Kuntavaalit ovat enemmän kuin paikallispolitiikkaa – niissä päätämme elinvoimasta, arjesta, hyvinvoinnista ja ennen kaikkea lastemme ja nuortemme tulevaisuudesta. Ilman kuntia ei ole toimivaa yhteiskuntaa.
lateral-image-left

Kuntaliiton kasvuohjelma: Kestävä kasvu tehdään kumppanuudessa – mutta aina kunnissa ja kaupungeissa
Kestävän kasvun toimet sekä paljon muuta tehdään Suomessa kunnissa, ja kaikkien näiden onnistumiseen tarvitaan onnistunutta kuntien, valtion ja elinkeinoelämän kumppanuutta.
lateral-image-right
Ajankohtaista
Uusin blogi
Tapahtumat
5.3.
Väestön ikääntyminen ja työn murros muokkaavat työmarkkinoitamme ennennäkemättömällä vauhdilla. Suomi tarvitsee jatkossa yhä enemmän ulkomaista työvoimaa, mutta samalla työmarkkinoiden osaamistarpeita haastavat ilmiöt, kuten tekoäly.
6.3.
Tietoyhteiskunta ja digitalisaatio
Digisumpit on joka torstai klo 8.30-9.30 pidettävä etätilaisuus kuntien digikehittäjille. Digisumpit on tarkoitettu kuntien osaamisen jakamista ja verkostoitumista varten ja ohjelma suunnitellaan kuntanäkökulmasta.
11.3.
27.5.
Verkkokurssi - Opiskele Etänä!
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus
KVTES-mestari -verkkokurssi on tiivis perehdyttämispaketti kunnan ja kuntayhtymän uudelle henkilöstölle, erityisesti esimiesasemassa oleville. Kurssilla pääset soveltamaan KVTES:n sopimusmääräyksiä tavallisiin käytännön tilanteisiin ja samalla etsimään tietoa oikeista lähteistä.
Julkaisut

Kaupungistunut Suomi ratkoo globaalit haasteet
Kuntaliiton kaupunkipoliittinen toimintaohjelma 2025-2027. Kuntaliiton keskustelunavauksia 3/2025
Tutustu julkaisuun

Kuntapäättäjän kokouskäsikirja
Käsikirja keskittyy kunnan päätöksentekoon, hallintoon ja kokousmenettelyyn ja se on tarkoitettu auttamaan kunnan luottamushenkilöitä toimimaan tehtävässään kunnan hallinnossa.
Tutustu julkaisuun

Kuntien rahoitusjärjestelmän uudistaminen eli rahoitusremppa on käynnistynyt!
Hallitusohjelman kirjauksen mukaan kuntien rahoituksen ja valtionosuusjärjestelmän kokonaisuus uudistetaan vastaamaan kuntien uutta roolia ja sote-uudistuksen voimaantulon sekä TE-uudistuksen jälkeistä tilannetta.
lateral-image-right

Kuntaliitto esittää keskusteluun 92 kevennettävää normia, joilla on mahdollista säästää yli 200 miljoonaa euroa
Näitä 92 normia keventämällä saavutettaisiin väljyyttä palvelujen tuottamiseen sekä taloudellisia säästöjä, mutta myös helpotettaisiin hallinnollista työtä ja osaavan työvoiman saatavuutta.
lateral-image-left
Uusimmat asiantuntijasivujen päivitykset
25.2.2025
Asiantuntijasivu
Euroopan alueiden komitea
19.2.2025
Asiantuntijasivu
Avoimen datan direktiivi kuntakentällä
19.2.2025
Asiantuntijasivu
Datasäädös kuntakentällä
14.2.2025
Asiantuntijasivu
Tiedon säilyttäminen
11.2.2025
Asiantuntijasivu
Kehittämisaluemenettelyt
11.2.2025
Asiantuntijasivu
Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi
6.2.2025
Asiantuntijasivu
EU:n digi- ja datasäädöksistä kunnille ja kaupungeille
6.2.2025
Asiantuntijasivu