Yleiskirje 14/2021, 18.10.2021, Tuula Kock, Annika Korpela, Aila Puustinen-Korhonen, Sami Uotinen, Ellen Vogt

Vastaanottokeskuksissa olevien turvapaikanhakijoiden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Tämä yleiskirje korvaa yleiskirjeen 6/2016, Turvapaikanhakijoiden sosiaali- ja terveyspalvelut vastaanottokeskuksissa ja kuntien rooli. Tässä yleiskirjeessä kuvataan kuntien ja vastaanottokeskusten työnjakoa turvapaikanhakijoiden sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa. Omana kohtanaan tarkastellaan yksin maahan tulleisiin alaikäisiin turvapaikanhakijoihin liittyviä kysymyksiä.

Tämän yleiskirjeen ulkopuolelle rajataan oleskeluluvan saaneiden sosiaali- ja terveyspalvelut, joita koskevat toimet kuuluvat kotouttamisen piiriin. Maahanmuuttovirasto on myös sopinut joidenkin kuntien kanssa vastaanottokeskuksen ylläpitämisestä. Näitä erilliseen sopimukseen perustuvia toimintamalleja ei käsitellä tässä yleiskirjeessä. Ilman laillista oleskeluoikeutta maassa oleskelevien ulkomaalaisten henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista on annettu oma yleiskirje 15/2021.

Lisätietoja:

Palvelusähköposti: soster@kuntaliitto.fi

asiantuntijalääkäri Tuula Kock (terveydenhuolto)

lakimies Annika Korpela

johtava lakimies Sami Uotinen

erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen (lastensuojelu ja yksin maahan tulleet turvapaikanhakijat)

erityisasiantuntija Ellen Vogt (toimeentulotuki ja asumispalvelut)

Keskeisimpiä teemaan liittyviä käsitteitä

Oleskeluoikeus

Laillisen oleskelun perusteista säädetään ulkomaalaislain (301/2004) 40 §:ssä.

Suomen viranomaisen myöntämällä oleskeluluvalla tapahtuva oleskelu;
ilman oleskelulupaa tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu, jos ulkomaalainen tulee valtiosta, jonka kansalaiselta ei edellytetä oleskelulupaa;
ilman viisumia tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu kuuden kuukauden aikana Schengen-alueelle tulosta lukien, jos ulkomaalainen tulee valtiosta, jonka kansalaiselta ei edellytetä viisumia;
Schengen-viisumilla tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu kuuden kuukauden aikana maahantulosta lukien;
Schengen-valtion kansallisella viisumilla tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu viisumin ensimmäisestä voimassaolopäivästä; (20.7.2012/449)
Schengen-valtion myöntämällä oleskeluluvalla tapahtuva enintään kolme kuukautta kestävä oleskelu; sekä (20.7.2012/449)
ihmiskaupan uhrin ja 52 d §:ssä tarkoitetun laittomasti maassa oleskelleen ja työskennelleen kolmannen maan kansalaisen 52 b §:ssä tarkoitettuna harkinta-aikana tapahtuva oleskelu. (20.7.2012/449)

Ulkomaalainen saa laillisesti oleskella maassa hakemuksen käsittelyn ajan, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai on tehty täytäntöönpanokelpoinen päätös ulkomaalaisen maasta poistamiseksi.

Maahanmuuttajaon Suomeen muuttanut ulkomaalainen henkilö, joka oleskelee maassa muuta kuin matkailua tai siihen verrattavaa lyhytaikaista oleskelua varten myönnetyllä luvalla tai jonka oleskeluoikeus on rekisteröity taikka jolle on myönnetty oleskelukortti. Turvapaikanhakijasta tulee maahanmuuttaja, kun hänelle myönnetään turvapaikka ja hän saa oleskeluluvan.

Kansainvälistä suojelua hakeva henkilö (puhekielessä turvapaikanhakija)on ulkomaalainen, joka on hakenut kansainvälistä suojelua ulkomaalaislain 95 §:n mukaisesti. Vanha käsite turvapaikanhakija on korvattu lainsäädännössä 1.9.2011 lukien termillä kansainvälistä suojelua hakeva.

Tilapäistä suojelua saava henkilö on ulkomaalaislain 109 §:n nojalla suojelua saava ulkomaalainen. Henkilön turvallinen paluu kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa ei ole mahdollista sen vuoksi, että maasta tai sen lähialueilta on tapahtunut ihmisten joukkopako aseellisen selkkauksen tai muun väkivaltatilanteen taikka ympäristökatastrofin vuoksi. Tilapäisen suojelun antaminen edellyttää, että suojelun tarve voidaan arvioida lyhytaikaiseksi. Tilapäisen suojelun kesto on yhteensä enintään kolme vuotta.

Ilman laillista oleskeluoikeutta maassa oleskeleva henkilöonhenkilö, jolla ei ulkomaalaislain mukaan ole oikeutta oleskella Suomessa. Laillisen oleskelun perusteista säädetään ulkomaalaislain 40 §:ssä.

Ilman laillista oleskeluoikeutta maassa oleskeleva kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö on turvapaikanhakija, jonka turvapaikkahakemukseen tehty kielteinen ratkaisu on saanut lainvoiman tai henkilölle on tehty täytäntöönpanokelpoinen päätös maasta poistamiseksi ja hänen oikeutensa vastaanottopalveluihin on päättynyt.

Paperiton henkilö.Paperitonta henkilöä ei ole määritelty lainsäädännössä, vaan se on yleistermi, jonka piiriin lukeutuu sekä oleskeluoikeutettuja että ilman laillista oleskeluoikeutta maassa oleskelevia henkilöitä. Henkilö ei ole automaattisesti paperiton henkilö, jos hänellä ei ole kotikuntaa tai jos hän ei ole sairausvakuutettu Suomessa. Paperittomilla ei tässä yhteydessä tarkoiteta Suomessa lyhytkestoisella turisti- tai liikematkalla olevia henkilöitä (3 kk). Yleensä paperittomalla henkilöllä tarkoitetaan:

maassa ilman oleskelulupaa oleskelevaa, muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä tullutta henkilöä (joilla ei ole vakuutusturvaa sairauden tai sairaanhoidon varalle). Henkilön oleskelulupa on umpeutunut tai maahantulo/maassa oleskelu ei ole laillista.
Suomeen opiskelutarkoituksessa tai muusta syystä muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä tullutta henkilöä, joka on saanut oleskeluluvan yksityisen sairausvakuutuksen perusteella, mutta vakuutusturva on päättynyt tai se ei ole riittävän kattava.
Suomeen muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä tullutta henkilöä, jonka kotipaikkaoikeuden käsittely on kesken tai epäselvä.
EU-kansalaista, jonka maassa oleskelu on laillista, mutta jolla ei ole vakuutusturvaa sairauden tai sairaanhoidon varalle (esim. Romanian ja Bulgarian romanit).

Maahanmuuttovirasto (puhekielessä usein myös Migri) vastaa valtion vastaanotto- ja järjestelykeskusten ylläpidosta ja päättää niiden perustamisesta, lakkauttamisesta ja toimipaikoista. Vastaanoton käytännön toiminnan ohjaus, suunnittelu ja valvonta kuuluvat Maahanmuuttovirastolle. Maahanmuuttovirasto sopii kunnan, kuntayhtymän, muun julkisoikeudellisen yhteisön taikka yksityisen yhteisön tai säätiön kanssa vastaanottokeskuksen perustamisesta, lakkauttamisesta ja toimipaikasta.

Vastaanottokeskus on paikka, johon kansainvälistä suojelua hakeva ja tilapäistä suojelua saava rekisteröidään sekä usein myös majoitetaan ja joka järjestää kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan vastaanottopalvelut. Alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitetut ryhmäkodit ja tukiasuntolat ovat myös vastaanottokeskuksia. Vastaanottokeskukseen rekisteröity turvapaikanhakija voi majoittua myös yksityismajoituksessa.

Valtion korvaus kunnan järjestämistä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista

Valtion korvauksen tarkoituksena on korvata valtion varoista

hoitokustannuksia julkiselle terveydenhuollolle, kun se on antanut hoitoa henkilölle, jolla ei ole kotikuntaa Suomessa tai jolla on kotikunta Suomessa, mutta jonka sairaus- ja äitiysetuuksien kustannuksista vastaa toinen EU-lainsäädäntöä soveltava valtio
kiireellisen sosiaalipalvelun kustannuksia kunnalle tai kuntayhtymälle, kun se on antanut välttämättömänä huolenpitona ruokaa, lääkkeitä tai tilapäistä asumispalvelua henkilölle, joka on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja jonka vastaanottopalvelut ovat lakanneet.

Oleskelulupapäätöstä odottavien turvapaikanhakijoiden sosiaali- ja terveyspalvelut

Vastaanottopalvelut järjestää se vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava rekisteröidään. Vastaanottopalveluihin kuuluvat majoitus, vastaanotto- ja käyttöraha, sosiaalipalvelut, terveydenhuoltopalvelut, tulkki- ja käännöspalvelut sekä työ- ja opintotoiminta siten kuin vastaanottolain (746/2011) 3 luvussa säädetään. Vastaanottopalveluina voidaan järjestää myös ateriat. Eräissä tilanteissa kunnalla on velvollisuus tuottaa myös vastaanottokeskuksen vastuulla olevalle turvapaikanhakijalle sosiaali- ja terveyspalveluja.

Terveyspalvelut

Vastaanottolain 26 §:ssä on kuvattu ne terveyspalvelut, jotka vastaanottokeskuksen on turvattava kansainvälistä suojelua hakevalle, jolla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa. Palvelutaso vastaa terveydenhuoltolain (1326/2010) 50 §:ssä ja erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 3 §:n 2 momentissa säädettyjä kiireellisen hoidon palveluja sekä terveydenhuollon ammattihenkilön muita välttämättömiksi arvioimia terveyspalveluja.

Vastaanottolain 26 §:n mukaan tilapäistä suojelua saavalle sekä kansainvälistä suojelua hakevalle lapselle, jolla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa Suomessa, annetaan terveydenhuoltopalvelut samoin perustein kuin henkilölle, jolla on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa.

Vastaanottokeskuksessa työskentelee sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. Turvapaikanhakijoille tehdään vastaanottokeskuksessa terveystarkastus ja tartuntatautien seulonta STM:n ja THL:n voimassa olevien ohjeiden ja suositusten mukaan:

STM:n suositus Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden infektio-ongelmien ehkäisystä
THL: Turvapaikanhakijoiden infektiotautien ehkäisy
THL: Turvapaikanhakijan alkuterveystarkastus
THL: Turvapaikkaa hakevien rokotukset

Kunnan rooli ja kustannusvastuut

Julkisen vallan, eli valtion ja kuntien, on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistettävä väestön terveyttä (perustuslain (731/1999) 19.3 §). Vastaanottolailla vastaanottokeskuksille on säädetty velvollisuus järjestää turvapaikanhakijoiden välttämättömät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (vastaanottolain 13 §) edellä kuvatulla tavalla.

Kunta tarjoaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ensisijaisesti kunnassa vakituisesti asuville ja mitoittaa toimintansa kuntalaisten palvelutarpeiden mukaisesti. Terveydenhuoltolain 50 §:n mukaan kiireellinen sairaanhoito on kuitenkin annettava potilaalle hänen asuinpaikastaan riippumatta. Vastaava säännös on myös erikoissairaanhoitolain 3 §:ssä.

Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan:

äkillisen sairastumisen, vamman, pitkäaikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa. Näissä tapauksissa hoidon aloittamista ei voida pitkittää ilman, että sairaus pahenee tai vamma vaikeutuu.
kiireellistä suun terveydenhuoltoa, mielenterveyshoitoa, päihdehoitoa ja psykososiaalista tukea.

Potilaan kiireellisen hoidon tarpeen arvioi terveydenhuollon ammattihenkilö. Kyse on lääketieteellisestä arviosta, joka perustuu potilaan terveydentilaan ja kansallisiin hoitokäytäntöihin. Tämän hoidon kustannuksista vastaa se vastaanottokeskus, johon hoitoa saanut henkilö on rekisteröity.

Vastaanottokeskus ostaa tarpeellisiksi katsomiaan palveluja yksityisiltä palveluntuottajilta Maahanmuuttoviraston kilpailutuksen mukaisesti. Vastaanottokeskus voi myös tehdä sopimuksen kunnan kanssa vastaanottolaissa säädettyjen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankkimisesta ostopalveluna. Valtio korvaa kunnalle vastaanottopalveluista aiheutuneet kustannukset (vastaanottolaki 7 §). Ennen palveluntarjonnan käynnistymistä kunta päättää asiasta hallintosääntönsä mukaisesti kunnan toimielimessä, useimmiten sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Sosiaalipalvelut

Vastaanottolain 25 §:ssä on määritelty ne sosiaalipalvelut, jotka vastaanottokeskuksen on turvattava kansainvälistä suojelua hakevalle, jolla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa.

Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 15 §:ssä tarkoitettua sosiaalityötä ja 16 §:ssä tarkoitettua sosiaaliohjausta tekee vastaanottokeskuksessa sosiaalihuollon ammattihenkilö. Työhön kuuluu neuvontaa, ohjausta, sosiaalisten ongelmien selvittämistä ja muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta.

Kansainvälistä suojelua hakevalla ja tilapäistä suojelua saavalla on oikeus saada sosiaalihuoltolain 14 §:ssä tarkoitettuja sosiaalipalveluja, jos sosiaalihuollon ammattihenkilö arvioi ne välttämättömiksi sinä aikana, jona henkilö on oikeutettu vastaanottopalveluihin. Arviossa otetaan huomioon asiakkaan arvioitu Suomessa oleskelun pituus. Käytännössä vastaanottokeskus ostaa sellaisia välttämättömiä sosiaalipalveluja, joita sen palveluksessa oleva sosiaalihuollon ammattihenkilö ei voi tarjota, kunnalta tai yksityiseltä palveluntuottajalta. Näitä palveluja voivat olla esimerkiksi välttämätön sosiaalityö, kasvatus- ja perheneuvonta, koti- ja asumispalvelut, laitoshuolto, perhehoito sekä vammaispalvelut.

Kunnan rooli ja kustannusvastuut

Sosiaalihuoltolain 12 §:n mukaan jokaisella kunnassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada kiireellisessä tapauksessa yksilölliseen tarpeeseensa perustuvat sosiaalipalvelut siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarannu.

Kiireellisessä tilanteessa palvelutarpeen arviosta ja työskentelystä vastaa kunnan sosiaalihuollon ammattihenkilö. Lapsiperheiden ja lasten kohdalla kyseessä on akuutti lapsen kiireellisen turvaamisen tarve, ei esimerkiksi perheen tukeminen ja ohjaaminen vanhemmuudessa.

Kiireellisissä sosiaalipalvelua edellyttävissä tilanteissa valtio korvaa kunnalle palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset.

Vastaanottokeskus voi myös tehdä sopimuksen kunnan kanssa vastaanottolaissa säädettyjen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankkimisesta ostopalveluna. Valtio korvaa kunnalle vastaanottopalveluista aiheutuneet kustannukset (vastaanottolaki 7 §).

Näkökohtia alaikäisille turvapaikanhakijoille tarjottavista palveluista

Vastaanottolain 26 §:n mukaan tilapäistä suojelua saavalle sekä kansainvälistä suojelua hakevalle lapselle ja ihmiskaupan uhrille, joka on lapsi ja jolla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa Suomessa, annetaan terveydenhuoltopalvelut samoin perustein kuin henkilölle, jolla on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tämä tarkoittaa kunnan järjestämisvastuuta näistä palveluista. Vastaanottolain sanamuoto huomioiden järjestämisvastuu tässä tarkoittaa käytännössä kunnan viimesijaista tuottamisvastuuta näistä palveluista. Vastaanottokeskus on vastaanottolain 13 §:n nojalla velvollinen järjestämään alaikäisille vastaanottolain 25 § ja 26 §:ssä tarkoitetut sosiaali- ja terveydenhuollon vastaanottopalvelut.

Vastaanottolain 26 §:n mukaisten palvelujen järjestäminen perustuu siis Maahanmuuttoviraston tai tämän valtuuttamana vastaanottokeskuksen laatimaan sopimukseen alaikäisille tarkoitettujen vastaanottopalvelujen, esimerkiksi neuvolapalvelut, tuottamisesta ja kustannusten korvaamisesta. Kunta on vastaanottolain 7 §:n nojalla oikeutettu laskuttamaan järjestämistään palveluista aiheutuvien kustannusten mukaisesti valtiota.

Alaikäisillä kansainvälistä suojelua hakevilla tai ilman oleskelulupaa kunnassa asuvilla lapsilla on oikeus kunnan järjestämään perusopetukseen. Kunnan on järjestettävä kouluterveydenhuollon palvelut mukaan lukien suun terveydenhuollon palvelut alueellaan sijaitsevien perusopetusta antavien oppilaitosten oppilaille. Kouluterveydenhuollon palvelujen osalta valtio ei ole vastaanottolain perusteella korvausvelvollinen kunnalle.

Lastensuojelun osalta kunnan järjestämisvastuu rajautuu lapsen kiireelliseen turvaamisen tarpeeseen, eikä se sisällä esimerkiksi perheen tukemista ja ohjaamista vanhemmuudessa. Tältä osin Kuntaliiton kanta poikkeaa Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfossa 2/2016 esitetystä ”Jos turvapaikanhakijalapsella todetaan lastensuojelun tarve, lastensuojelun järjestämisestä vastaa kunta”.

Ilman huoltajaa maahan tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden palvelut

Ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten asumisen järjestäminen

Alaikäisistä ilman huoltajaa tulevista turvapaikanhakijoista säädetään vastaanottolain 17 ja 18 §:ssä.

Vastaanottolain 17 §:n mukaan ilman huoltajaa oleva lapsi majoitetaan ryhmäkotiin, johon sovelletaan eräiltä osin lastensuojelulain (417/2007) 59–60 §. Näiden mukaan ryhmäkodin asuinyksikössä saadaan hoitaa yhdessä enintään seitsemää lasta tai nuorta ja samaan rakennukseen voi olla sijoitettuna enintään 24 lasta tai nuorta. Ryhmäkodissa tulee olla vähintään seitsemän hoito- ja kasvatustehtävissä toimivaa työntekijää. Jos samassa rakennuksessa on useampi asuinyksikkö, asuinyksikköä kohden tulee olla vähintään kuusi hoito- ja kasvatustehtävissä toimivaa työntekijää. Kiireellisissä tilanteissa voidaan väliaikaisesti poiketa em. lasten määristä, jos se on välttämätöntä lapsen hoidon järjestämiseksi. Edelleen saman säännöksen perusteella tukiasuntolaan voidaan majoittaa 16 vuotta täyttänyt ilman huoltajaa oleva lapsi, jos se on hänen kehityksensä ja hyvinvointinsa kannalta perusteltua. Samaan rakennukseen voidaan majoittaa enintään 40 lasta, ja kutakin kymmentä lasta kohden tulee olla vähintään kolme hoito- ja kasvatustehtävissä toimivaa työntekijää. Kiireellisissä tapauksissa voidaan poiketa näistä määristä tukiasuntolassa, jos se on välttämätöntä lapsen vastaanottopalvelun järjestämiseksi. Ilman huoltajaa oleva lapsi voidaan 17 §:n perusteella majoittaa myös muuhun hänelle soveltuvaan majoituspaikkaan, jossa asukkaiden ja työntekijöiden määrän osalta on voimassa mitä yllä on sanottu henkilöstön määrästä asuinyksikössä ja tukiasuntolassa.

Ilman huoltajaa oleva lapsi voidaan majoittaa myös yksityismajoitukseen. Vastaanottolain 18 §:n mukaan vastaanottokeskuksen johtaja päättää ilman huoltajaa olevan lapsen siirtymisestä yksityismajoitukseen kuultuaan lasta ja hänen edustajaansa sekä vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijää. Vastaanottokeskus ilmoittaa yksityismajoituksessa asuvan ilman huoltajaa olevan lapsen osoitteen ja tiedot henkilöistä, joiden luona hän asuu, asuinpaikan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle. Ilmoitukseen on liitettävä vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijän ja lapsen edustajan selvitykset yksityismajoituksen olosuhteiden sopivuudesta sekä lapsen luokseen ottavan henkilön tai henkilöiden kyvystä huolehtia lapsesta.

Vaikka ryhmäkotien toimintaan sovelletaan eräitä lastensuojelulain säännöksiä, ne eivät kuitenkaan ole lastensuojelua, eivätkä sijoitukset ryhmäkotiin tapahdu sosiaalihuollon viranhaltijan toimesta lastensuojelulain mukaisilla päätöksillä. Lapset eivät ole ryhmäkodissa sijaishuollossa. Alaikäisen majoittamisesta päättää vastaanottokeskus ja majoituksen muuttamisesta vastaanottokeskus kuultuaan siirrettävää ja alaikäisen edustajaa (vastaanottolaki 16 §). Ryhmäkodeissa tai tukiasuntoloissa ei näin ollen voida soveltaa myöskään lastensuojelulain mukaisia rajoittamistoimenpiteitä, kuten esimerkiksi aineiden ja esineiden haltuunottoa, omaisuuden, lähetysten ja tilojen tarkastamista tai liikkumisvapauden rajoittamista.

Ryhmäkodin, tukiasuntolan ja muun lapselle tarkoitetun majoituspaikan henkilöstön pätevyysvaatimuksista on voimassa, mitä lastensuojelulain 60 §:ssä säädetään. Sen mukaan ilman huoltajaa maahan tulleille lapsille tarkoitetuissa majoituspaikoissa on oltava lapsen tarvitsemaan hoitoon ja kasvatukseen nähden riittävä määrä sosiaalihuollon ammattihenkilöitä sekä muuta henkilöstöä. Hoito- ja kasvatustehtävistä vastaavan johtajan tulee täyttää sosiaalihuoltolain 46 a §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset eli hänellä on oltava tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito.

Edustajan määrääminen ilman huoltajaa tulleelle alaikäiselle

Vastaanottolain 39 §:n mukaan ilman huoltajaa maassa oleville turvapaikanhakijalapsille on käräjäoikeuden viivytyksettä määrättävä edustaja, joka käyttää huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lapsen henkilöä ja varallisuutta koskevissa asioissa sekä hoitaa lapsen varallisuutta koskevia asioita. Edustajan palkkion tämän edustajan tehtäviin käyttämän ajan perusteella ja korvauksen edustamisesta aiheutuneista kuluista voi vastaanottolain 7 §:n nojalla laskuttaa Maahanmuuttovirastolta.

Edustajan kelpoisuudesta ja tehtävistä on säädetty vastaanottolain 40-41 §:ssä. Edustajaksi määrätään tehtävään sopiva täysivaltainen henkilö, joka antaa siihen suostumuksensa ja joka kykenee hoitamaan tehtävänsä moitteettomasti. Edustajaksi ei voida määrätä henkilöä, jolla on tai voisi olla eturistiriita lapsen kanssa. Edustaja käyttää huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lapsen henkilöä ja varallisuutta koskevissa asioissa sekä hoitaa lapsen varallisuutta. Edustajan tehtäviin ei kuulu lapsen päivittäinen hoito, kasvatus tai muu huolenpito. Edustajan on tehtävänsä päättyessä tehtävä tili siten kuin holhoustoimesta annetussa laissa säädetään.

Lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuus ilman huoltajaa tulleesta alaikäisestä

Lastensuojelulain 25 §:n mukaisesti vastaanottokeskusten palveluksessa olevat henkilöt ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttävät mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Vastaanottokeskusten ja ryhmäkotien sijaintipaikkakunnilla olisi suositeltavaa sopia yhteistyö- ja konsultaatiokäytännöistä kunnan lastensuojelun ja vastaanottokeskuksen sosiaalihuollon ammattihenkilöiden välillä lastensuojelulain 11 §:n mukaisesti tarvittavan asiantuntemuksen turvaamiseksi ja tarvetta vastaavien palvelujen järjestämiseksi ilman huoltajaa maahan saapuneille lapsille. Kunnan lastensuojeluviranomaisen vastuulla on selvittää kiireellisen avun tarve ja arvioida, mihin toimiin ryhdytään kunnan toimesta, vai ovatko vastaanottokeskuksen tarjoamat palvelut riittäviä. Lastensuojelutoimien tarpeelle ei ole perusteena vastaanottopalvelujen puutteellisuus tai puuttuva ammattitaito tai riittämätön henkilöstö vastaanottopalveluissa.

Suomen Kuntaliitto ry

Hanna Tainio Sari Raassina

varatoimitusjohtaja johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö