Tieliikennelaki uudistuu, kuntien varauduttava toimeenpanoon

Tieliikennelaki (729/2018) korvaa vuonna 1982 voimaan tulleen tieliikennelain. Uusi tieliikennelaki tulee voimaa 1.6.2020. Uudistetussa tieliikennelaissa on pyritty vähentämään byrokratiaa ja edistämään liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä ympäristönäkökohtien huomioimista. Laissa on haluttu luoda edellytyksiä liikenteen digitalisoitumiselle ja turvalliselle automaatiolle samalla kun sääntelyä on kevennetty.

Tieliikennelakia on sen hyväksymisen jälkeen korjattu ja täydennetty. Kaikkia muutoksia ei eduskunnassa ole vielä hyväksytty. Tieliikennelain korjauspaketin osalta on eduskunnassa hyväksytty 9.4.2020 vain sellaiset muutokset, jotka liikenne- ja viestintävaliokunnassa on katsottu välttämättömiksi saada voimaan uuden tieliikennelain voimaan tullessa.

Tieliikennelakiin on täydennysten yhteydessä siirretty käyttöasetuksessa säädetyt HCT-ajoneuvoyhdistelmiä koskevat säännökset ja voimassa olevasta tieliikennelaista ja käyttöasetuksesta raskaita moottorikelkkoja koskevat säännökset. Raskaita moottorikelkkoja koskevia säädöksiä ei ole eduskunnassa vielä hyväksytty. Myös erikoiskuljetuksia koskevia säännöksiä on tarkennettu erityisesti sen osalta, milloin kuljetus katsotaan erikoiskuljetukseksi. Lisäksi lakiin on sisällytetty eduskunnan lausuman takia kotihoidon työntekijöitä koskevat erityiset pysäköintisäännöt. Kotihoidon pysäköintisäännöksiä käsitellään tarkemmin omassa yleiskirjeessään (yleiskirje 5/2020).

Tässä yleiskirjeessä käsitellään uuden tieliikennelain keskeisimpiä vaikutuksia kuntien toiminnan näkökulmasta, joihin on tärkeää kunnassa varautua ja valmistautua. Yleiskirjeessä huomioidaan liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnön mukaisesti eduskunnassa hyväksytyt tieliikennelain täydennykset ja korjaukset ja osa vielä hyväksymättömistä muutoksista. Yleiskirjeessä huomioidaan myös eräitä valtioneuvoston asetuksessa esitettyjä täydennyksiä, jotka on hyväksytty 20.5.2020.

Liikenteenohjauslaitteiden käytöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa. Valtioneuvoston asetus liikenteenohjauslaitteiden käytöstä korvaa tarvittavin osin liikenteenohjauslaitteista annetun liikenneministeriön päätöksen (asetus 203/1982) ja liikennevaloista annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen (1012/2001) ja se tulee voimaan 1.6.2020 eli samaan aikaan uuden tieliikennelain kanssa. Liikenteenohjauslaitteiden mittoja, värejä ja rakenteita koskevat säädökset on siirretty kumoutuvista asetuksista Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin määräyksiin.

Yleiskirje korvaa kesäkuussa 2019 julkaistun yleiskirjeen 8/2019.

Yleiskirje pyydetään toimittamaan ainakin seuraaville tahoille: kunnan teknisen toimen johto ja kunnan liikennesuunnittelusta vastaavat.

Yleiskirjeen liitteenä on kalvosarja, joka täsmentää ja havainnollistaa lakimuutoksia.

Lisätietoja: yhdyskuntatekniikan asiantuntija Hanna Kemppainen, p. 050 336 5084 ja liikenneasiantuntija Johanna Vilkuna, p. 09 771 2104. Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi.

Tieliikennelain soveltaminen

Tieliikennelakia sovelletaan tiellä. Tiellä tarkoitetaan maantietä, katua, yksityistä tietä, moottorikelkkailureittiä tai muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua taikka yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta.

Yleiselle liikenteelle tarkoitettu tai yleisesti liikenteeseen käytetty alue voi olla joko yleinen tai yksityinen alue. Yleiselle liikenteelle tarkoitetun alueen määrittelyssä ratkaisevaa on alueen alkuperäinen käyttötarkoitus eli se, onko alue sitä muodostettaessa tarkoitettu yleisen, rajoittamattoman henkilöpiirin liikkumiseen. Yleisesti liikenteeseen käytetyn alueen määrittelyssä arvioidaan sitä, onko alueella esiintyvä liikenne määriteltävissä yleiseksi liikenteeksi. Sekä yleiselle liikenteelle tarkoitetun alueen että yleisesti liikenteeseen käytetyn alueen määrittelyssä merkityksellinen tekijä on se, onko alue avoin yleiselle liikenteelle eli onko alueelle pääsevää henkilöpiiriä rajoitettu konkreettisin keinoin. Yleiselle liikenteelle tarkoitetun ja yleisesti liikenteeseen käytetyn alueen käsitteet ovat täsmentyneet oikeuskäytännössä.

Jos alue on alkujaan muodostettu tiettyä henkilöä tai rajattua henkilöpiiriä silmällä pitäen taikka tiettyä tarkoitusta varten, ei alueella sovelleta tieliikennelakia, jos alueen käyttö pysyy tarkoituksensa mukaisena. Alue voi kuitenkin sen käytön seurauksena muuttua yleisesti liikenteeseen käytetyksi alueeksi. Tällöin arvioitaviksi tulevat samanaikaisesti sekä alueen alkuperäinen käyttötarkoitus että alueen tosiasiallinen käyttö. Alueen liikennettä ei katsota yleiseksi silloin, kun alueen käyttäjäpiiri on rajattu tiettyyn ryhmään.

Korkein oikeus on todennut ratkaisussaan KKO 1990:6, että sellaista tietä, jota käyttää vain rajattu henkilöpiiri, jos tietä ei ole muuhun liikenteeseen tarkoitettukaan, ei tule pitää yleiselle liikenteelle tarkoitettuna tai yleisesti liikenteeseen käytettynä alueena. Ratkaisussa oli kyse tapahtumasta, jossa tie alkoi kesämökin pihasta ja päättyi 200 metrin päässä sijaitsevan maalaistalon pihaan. Myös suljettujen tehdasalueiden on oikeuskäytännössä katsottu vakiintuneesti rajautuvan tieliikennelain soveltamisen ulkopuolelle. Tienä ei ole korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä pidetty myöskään varuskunta-aluetta, jonne on pääsy vain kulkuluvalla tai tarkoin määrätyssä tarkoituksessa. Lisäksi oikeuskäytännössä esimerkiksi omakotitalon ja kerrostalon pihat on katsottu tien ulkopuolisiksi alueiksi.

Yleiseen liikenteeseen tarkoitetuksi alueeksi korkein oikeus on katsonut muun muassa huoltoaseman pihan, vaikka alue olisi yksityinen alue. Samankaltaisten yleisöä tai asiakkaita palvelemaan tarkoitettujen alueiden arvioinnissa on katsottu, että tavaratalon tai viraston luonne asiakaspalveluun tarkoitettuna alueena tekee siitä yleiseen liikenteeseen tarkoitetun ja kenelle tahansa avoimen alueen.

Liikenteenohjauslaitteen asettaminen ja kunnan suostumuksen hakeminen

Tieliikennelain 71 § vastaa pääosin nykytilannetta. Pykälän 1 momentin mukaan liikenteenohjauslaitteen asettaa maantielle toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Väyläviraston ohjauksen perusteella ja kadulle ja muulle kunnan hallinnoimalle tielle kunta. Muulle kuin edellä mainitulle tiealueelle ohjauslaitteen asettaa tienpitäjä saatuaan siihen kunnan suostumuksen. Tienpitäjä olisi näissä tilanteissa tieosakas tai kiinteistö, jonka piiriin tie kuuluu, sen omistaja tai haltija. Asettamisella tarkoitetaan sekä hallintopäätöksen tekemistä että ohjauslaitteen fyysistä pystyttämistä.

Liikenteenohjauslaitteen asettaminen on perustuslain 124 §:ssä säädettyä julkisen vallan käyttämistä. Ohjauslaite velvoittaa, määrää tai ohjaa tienkäyttäjää tekemään tiellä jotakin. Yksityisen tienpitäjän on edelleen hankittava kunnalta suostumus liikenteenohjauslaitteen asettamiseen.

Jos yksityinen tienpitäjä (kiinteistö tai yksityistienpitäjä) haluaa asettaa tiealueelle tieliikennelain mukaisen liikenteenohjauslaitteen, tulee hänen hakea siihen kunnan suostumusta. Suostumusasia tulee kunnassa vireille hakemuksesta ja sen antamiseen sovelletaan hallintolakia. Kunnan tulee tehdä suostumuksesta hallintopäätös. Päätökseen liitetään hallintolain mukainen oikaisuvaatimus (tieliikennelaki 193 §). Suostumusasian vireillepano on yksityisen tienpitäjän vastuulla. Kunnalla ei ole yleistä valvontavelvollisuutta tieliikennelain noudattamisessa.

Kunnan kannattaa suostumusta antaessaan huomioida, että liikenteenohjauslaite on oikeasisältöinen ja tarkoituksenmukainen tien turvallisen käytön kannalta.

Pykälän 2 momentin mukaan yksityisen tienpitäjän ei tarvitse hankkia kunnan suostumusta tiellä tai sen vieressä tehtävän työn vuoksi tarpeellisten tai tilapäisten liikenteenohjauslaitteiden asettamiseen. Kyse on tällöin tilanteesta, jossa tilanteen poikkeuksellisuus tai kiireellisyys ei mahdollista suostumuksen hankkimista. Mikäli tilanteesta tulee pysyvämpi, on yksityisen tienpitäjän hankittava suostumus.

Lisäksi 2 momentissa säädetään, että kunta voi periä maksun 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun liikenteenohjauslaitteesta annettavan suostumuksen käsittelystä aiheutuneista kustannuksista. Kunnan kannattaa tehdä asiasta taksapäätös kuntalain mukaisesti vastaavasti kuin kunnalla on taksapäätös esimerkiksi rakennusluvan käsittelystä ja muista rakennusvalvonnan toimenpiteistä perittävistä maksuista. Taksapäätöksessä tulee esittää taksan perusteet ja määrääminen. Maksut tai maksuluokat kannattaa määrittää suhteessa kunnalle suostumuksen antamisesta koituvaan työmäärään: esim. selvät tapaukset, maastokäyntiä edellyttävät ja/tai neuvottelua edellyttävät. Myös laskutus- ja muut hallintokustannukset sekä tietojärjestelmäkustannukset kannattaa sisällyttää maksuun. Lisäksi valtuuston kannattaa hallintosäännössä siirtää toimivaltansa kunnan suostumuksen antamisesta ja maksun määräämisestä viranhaltijoille, ellei sitä ole jo tehty (kuntalaki 91 §).

Pykälän 1 momentin mukaan liikenteenohjauslaitteen asettaminen kuuluu tienpitäjälle. Kunnan kannattaa tehdä asiakasohje suostumuksen hakijoille. Asiakasohjeessa määritellään hakijan huolehdittavaksi kuuluvat asiat. Hakijan vastuulla on liikenteenohjauslaitteen paikalleen asettaminen ja kunnossapito. Hakija myös vastaa liikenteenohjauslaitteen oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta, vaikka olosuhteet tai tilanne muuttuisivat. Asiakasohjeeseen kannattaa myös määritellä toimittaako hakija vai kunta tiedot liikenteenohjauslaitteesta Väylävirastoon. Lisäksi asiakasohjeessa kannattaa antaa tietoa käsittelymaksun määräytymisestä sekä kirjata ne asiakirjat ja suunnitelmat, jotka hakijan on hakemukseensa liitettävä. Tässä tulee huomioida, että viranomaisella on yleinen neuvontavelvollisuus, mutta päätöksen tekevän viranomaisen tehtävänä ei ole toimia suunnittelukonsulttina. Yksityiset tahot voivat käyttää asiantuntijapalveluja liikenteenohjauksen suunnittelussa, kuten kunnatkin käyttävät.

Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin 1-3 kohdassa tarkoitetun liikenteenohjauslaitteen asettamisesta on toimitettava tieto Väylävirastolle ohjauslaitetta koskevan tiedon tallentamiseksi tietojärjestelmään. Järjestelmään voidaan tallentaa varsinaisen ohjauslaitetiedon lisäksi esimerkiksi sen paikkatieto. Lain mukaan Väylävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä toimitettavan tiedon sisällöstä ja välittämistavasta. Virasto onkin valmistellut ohjetta liikenteenohjauslaitetietojen toimittamisesta Väylävirastolle. Lain vaatimus tietojen toimittamisesta koskee lain voimaantultua tehtyjä päätöksiä, eikä velvollisuus tule voimaan taannehtivasti. Monet kunnat tulevat kuitenkin ylittämään lain minimivaatimukset ja kehittämään liikenteenohjauslaitetietojensa kokonaisvaltaista hallintaa.

Liikenteenohjauslaitetta koskevan tiedon toimittamiselle tietojärjestelmään ei ole annettu laissa siirtymäaikaa.

Uudesta tieliikennelaista on poistettu kunnan velvollisuus pyytää poliisilta lausunto liikenteenohjauslaitteen asettamisesta. Vaikka velvoitetta ei enää ole, voi kunta halutessaan varata poliisille tilaisuuden antaa asiassa lausunto.

Poliisi tai se, jolla on oikeus asettaa liikenteenohjauslaite, saa poistaa tieliikennelain vastaisesti asetetun liikenteenohjauslaitteen.

Poikkeukset liikenteenohjauslaitetta asetettaessa

Tieliikennelain 71 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan se, jolla on oikeus asettaa liikennemerkki, asettaa väistämisvelvollisuutta osoittavan liikennemerkin tien ja maantien liittymäkohtaan. Saman momentin 3 kohdassa tarkoitetun alueen liittymäkohtaan väistämisvelvollisuutta osoittavan liikennemerkin asettaa kunta.

Kunta asettaa myös taajamaa osoittavan liikennemerkin. Liikennemerkin pystyttää maantielle se, jolla on 71 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan oikeus asettaa liikennemerkki. Muulle tielle liikennemerkin pystyttää kunta.

Vaarallisten aineiden kuljetusrajoitusta osoittavan liikennemerkin asettaa Liikenne- ja viestintävirasto. Liikennemerkin pystyttää maantielle se, jolla on oikeus 71 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan asettaa liikennemerkki. Muulle tielle liikennemerkin pystyttää kunta.

Rautatien tasoristeyksen kohdalla olevien liikenteenohjauslaitteiden asettamisesta, kunnossapidosta ja kustannusvastuusta säädetään ratalain (110/2007) 89 §:ssä.

Se, jolla on oikeus 71 §:n 1 momentin mukaan asettaa liikennemerkki, voi päättää, että hakija saa pystyttää kustannuksellaan tämän lain liitteessä 3.6 ja 3.7 tarkoitetun opastusmerkin.

Kaksisuuntaisen pyörätien osoittaminen

Tieliikennelaissa on pyörätiemerkin D5 kohdalla säädetty uutena asiana, että kaksisuuntainen pyörätie osoitetaan lisäkilvellä H23.2 tai H9.1. Myös merkkien yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä D6 sekä pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain D7 kohdalla on voimassa sama vaatimus.

Lisäkilvellä H23.1 osoitetaan autoilijoille risteävä kaksisuuntainen pyörätie merkkien väistämisvelvollisuus risteyksessä B5 ja pakollinen pysäyttäminen B6 yhteydessä. Lisäkilveksi soveltuu myös vanhan lain mukainen lisäkilpi (863) huomioiden, että lain mukaan se vanhenee vuonna 2030.

Kaksisuuntainen pyörätie tulee osoittaa lain liitteen 3.2 ja 3.4 merkkien B5 ja D5 selitteessä esitetyllä tavalla seitsemän vuoden kuluessa lain voimaantulosta.

Yksisuuntaisen pyörätien osoittaminen rinnakkaisella pyörätiellä ja jalkakäytävällä

Yksisuuntaisen pyörätien merkitsemiseen rinnakkaisella pyörätiellä ja jalkakäytävällä olisi hyvä saada selkeyden vuoksi valtakunnallisesti yhteinen linjaus ja yhtenäinen käytäntö. Asian merkitys korostuu, kun kunnat lähtevät toteuttamaan yksisuuntaista pyörätieverkkoa. Kävelyn ja pyöräilyn erottaminen rakenteellisesti toisistaan selkiyttäisi tilannetta, mutta usein tilaa on niin vähän käytettävissä, että erottelu joudutaan tekemään maalaamalla. Tällöin on tärkeää, että jalkakäytävä ja pyörätie merkitään vähintään tiemerkinnöillä (jk ja pp symboleilla) ja pyörätie voidaan lisäksi merkitä suuntanuolella, jolloin pyöräilijöille on selvempää, mikä on oikea kulkusuunta. Näiden lisäksi voidaan käyttää pienikokoista kielletyn ajosuunnan merkkiä, jolloin myös talvella on selvää, kumpaan suuntaan pyörätiellä saa ajaa. Jalankulkijatiemerkintä on hyvä merkitä molemmista suunnista luettavaksi, jolloin se korostaa, että jalankulkuväylä pyörätien vieressä on kaksisuuntainen. Mikäli rakenteellinen erottaminen on mahdollista, kannattaa pyörätie merkitä pelkästään pyörätieksi (liikennemerkillä D5) eikä rinnakkaiseksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi (liikennemerkillä D7).

Etuajo-oikeus ja väistämismerkit

Merkillä B7 väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa osoitetaan, että ajoneuvolla ja raitiovaunulla on väistettävä ajorataa pyörätien jatkeella ylittävää polkupyöräilijää. Merkillä osoitetaan rakenteellisesti korotettu pyörätien jatke. Liikennevalo-ohjatussa tienylityspaikassa merkillä voidaan kuitenkin osoittaa pyörätien jatke, jota ei ole rakenteellisesti korotettu. Merkin kanssa käytetään aina pyörätien jatkeen tiemerkintää L4. Merkkiä ei käytetä yhdessä merkkien B5 (väistämisvelvollisuus risteyksessä) tai B6 (pakollinen pysäyttäminen) kanssa. Merkin B7 kohdalla on huomioitu tieliikennelain korjaussarjassa tehdyt muutokset ja valtioneuvoston asetusluonnoksessa esitetyt täydennykset. Korjaussarjassa esitettyä muutosta ei ole vielä eduskunnassa hyväksytty.

Pyörätien jatke

Pyörätien jatke (tiemerkintä L4) merkitään vain, jos väistämisvelvollisuus ajorataa ylittävää kohtaan on osoitettu liikennemerkillä B5, B6 tai B7. Pyörätien jatkeen tiemerkintä tulee merkitä säädetyllä tavalla (ks. kalvosarja) kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta eli 1.6.2022 mennessä. Aiemmin laissa oli, että pyörätien jatke merkitään myös liikennevalo-ohjatussa ylityskohdassa, mutta vielä hyväksymättömästä korjauspaketista tämä virke on poistettu. Siten pyörätien jatketta ei merkitä liikennevalo-ohjatuissa ajoradan ylityskohdissa, ellei väistämisvelvollisuutta ole osoitettu liikennemerkeillä B5, B6 tai B7.

Kärkikolmion käyttöperiaate kävely- ja pihakaduilla

Voimassa olevan tieliikennelain mukaan risteävän kadun voi merkitä kävely- ja pihakaduilla väistämisvelvolliseksi kärkikolmiolla. Uudessa laissa tämä on ajateltu käytännöksi vain pyöräkaduilla. Sen sijaan kävely- ja pihakatujen osalta väistämisvelvollisuus on sisällytetty päättymismerkkiin.

Pysäyttämistä ja pysäköimistä koskevat kiellot

Tieliikennelain 37 §:n 4 momentin mukaan muunkin ajoneuvon kuin polkupyörän tai mopon saa edelleen erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle tai pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, jos läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Valiokunta on perusteluissaan katsonut, että nykytilanteessa mainitunlainen säännös on välttämätön mm. tavaroiden ja lastauksen purun mahdollistamiseksi. Jatkossa katuinfrastruktuurin suunnittelussa tuleekin huomioida nämä tarpeet siten, että jalkakäytäville pysäyttäminen on mahdollisimman harvoin tarpeen. Valiokunta kannustaa kuntia toimivien lastaus- yms. järjestelyjen suunnitteluun erityisesti uusien asuinalueiden osalta.

Tieliikennelain 38 § ei sisällä aiemmassa laissa ollutta kieltoa pysäköidä yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa. Tieliikennelakia sovelletaan tiellä ja oikeuskäytännössä muun muassa omakotitalon ja kerrostalon pihat on katsottu tien ulkopuolisiksi alueiksi. Yleiselle liikenteelle tarkoitetuilla yksityisillä alueilla (esim. huoltoaseman, tavaratalon tai viraston pihalla) kiinteistön omistajat voivat kunnan suostumuksen saatuaan merkitä liikennemerkeillä ne alueet, joilla pysäköimistä ei haluta sallia.

Pysäköinnin alkamisaika

Pysäköinnin alkamisajasta säädetään 40 §:ssä. Jos pysäköinnin enimmäisaikaa on rajoitettu tieliikennelain liitteen 3.8 mukaisella liikennemerkillä H19, pysäköijän on ilmoitettava pysäköintinsä alkamisaika selkeästi havaittavalla tavalla. Laissa tai sen perusteluissa ei ole tarkemmin määritelty, mitä selkeästi havaittavalla tavalla tarkoitetaan. Pysäköinnin alkamisaika voi olla merkitty myös paperille kynällä, mistä voi aiheutua tulkintaongelmia.

Pysäköinnin alkamisajaksi on merkittävä aika, jolloin ajoneuvo pysäköidään. Alkamisajaksi saadaan merkitä myös pysäköinnin alkamista seuraava tasa- tai puolitunti riippuen siitä, kumpi ajankohta on aikaisempi. Alkamisaika merkitään pykälän 3 momentissa säädetyllä tavalla, vaikka pysäköinnin enimmäisajan rajoitus on voimassa vain osan pysäköintiajasta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kun enimmäisajan rajoitus tulee uudelleen voimaan, esimerkiksi seuraavan vuorokauden puolella, edellisen aikarajoituksen aikana käytetty aika ei vähennä pysäköintiaikaa. Pysäköintiajan alkamisen osoittamisvelvollisuus koskee muuta moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuin mopoa ja moottoripyörää. Lisäkilvellä osoitetaan myös kaikkia ajoneuvoja koskeva pysäköintiin liittyvä aikarajoitus.

Ajoneuvon säilyttäminen tiellä

Tieliikennelain 42 §:n mukaan tielle ei saa jättää eikä tiellä saa säilyttää tai varastoida ajoneuvoa, jota ei tosiasiallisesti käytetä liikenteessä. Pykälä vastaa voimassa olevan tieliikennelain 28 §:ää, joka on sisällytetty tieliikennelakiin vuonna 2008 romuajoneuvolainsäädännön yhteydessä. Korkein hallinto-oikeus on todennut ratkaisussaan KHO:2015:119, että ”tosiasiallisesti ei käytetä liikenteessä” tarkoittaisi tilanteita, joissa ajoneuvoa ei ilmeisesti enää ole tarkoituskaan käyttää liikenteessä alkuperäisessä tarkoituksessaan. Ilmeisen pysyvää liikennekäytöstä poissaoloa ja tosiasiallista käyttämättömyyttä voisivat osoittaa mm. aika jonka ajoneuvo on paikalla ollut, ajoneuvon liikenteeseen soveltumattomuus, mahdollinen muu käyttö (esimerkiksi varastona), ajoneuvon rekisteröimättömyys, katsastamattomuus, vakuuttamattomuus taikka verojen maksamattomuus sekä osien puuttuminen tai kunto.

HCT-ajoneuvoyhdistelmiä koskevat säännökset

Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnitti mietinnössään huomiota siihen, että HCT-ajoneuvoyhdistelmien käytöllä on merkittäviä vaikutuksia tienpidon kustannuksiin ja korjaustarpeisiin ja niihin tulee jatkossa löytää toimivia ratkaisuja. Lisäksi valiokunta totesi, että on tarpeen luoda yhtenäiset käytännöt HCT-ajoneuvoyhdistelmien ohjaamiseen ja rajoittamiseen kuntien katuverkolla ja arvioida myös näiden kuljetusten liikenneturvallisuusvaikutuksia.

Moottorikelkkailureitti

Uudessa tieliikennelaissa säädetään moottorikelkkailureittiä koskevan liikennemerkin D8 kohdalla, että muulla moottorikäyttöisellä ajoneuvolla kuin moottorikelkalla ei saa ajaa moottorikelkkailureitillä, kun nykyisessä vielä voimassa olevassa asetuksessa kielletään muiden ajoneuvojen kuin moottorikelkan kuljettaminen moottorikelkkailureitillä. Muutos tarkoittaa sitä, että esim. koira- ja porovaljakoilla ja polkupyörällä liikkuminen olisi reitillä sallittua, ellei lisäkilvellä toisin osoiteta.

Tieliikennelain korjauspaketissa liikennemerkkien C7 (moottorikelkalla ajo kielletty) ja D8 (moottorikelkkailureitti) yhteyteen lisättiin myös raskaita moottorikelkkoja koskevat säännökset, joita ei kuitenkaan eduskunnassa ole vielä hyväksytty.

Tieliikennelain ja asetuksen siirtymäsäännökset

Lain siirtymäsäännöksistä säädetään 195 §:ssä.

Sulkuviiva, sulkualue ja varoitusviiva tulee merkitä lain liitteessä 4.1 säädetyllä tavalla kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta.

Pyörätien jatkeen tiemerkintä tulee merkitä liitteessä 4.2 säädetyllä tavalla kahden vuoden kuluessa tieliikennelain voimaantulosta.

Kaksisuuntainen pyörätie tulee osoittaa liitteen 3.2 kohdassa B5 ja liitteen 3.4 kohdassa D5 säädetyllä tavalla seitsemän vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta.

Tieliikenneasetuksessa (182/1982) säädettyjä liikennemerkkejä saa käyttää kymmenen vuoden ajan tämän lain voimaantulosta kuitenkin niin, että liitteen 3.3 mukaiset liikennemerkit polkupyörällä ja mopolla ajo kielletty C12 sekä jalankulku ja polkupyörällä ja mopolla ajo kielletty C15 on otettava käyttöön tämän lain voimaan tullessa.

Tieliikenneasetuksessa säädettyjä tiemerkintöjä saa käyttää seitsemän vuoden ajan tämän lain voimaantulosta.

Käytössä olevat liikenteenohjausjärjestelyt tulee muuttaa asetuksen mukaisiksi vuoden 2030 loppuun mennessä.

SUOMEN KUNTALIITTO

Liite Uusi tieliikennelaki kadunpidossa, yleiskirjettä täydentävä kalvosarja