Ympäristönsuojelu

Vesienhoidon tavoitteena on turvata ja saavuttaa pinta- ja pohjavesien vähintään hyvä tila. Vesienhoitoa suunnitellaan ja toteutetaan ELY-keskusten johdolla Manner-Suomen seitsemällä vesienhoitoalueella.

Valtioneuvoston hyväksymissä vesienhoitosuunnitelmissa ja niihin sisältyvissä toimenpideohjelmissa kerrotaan, mitä toimia tarvitaan vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Toimenpideohjelmien toteutumista seurataan myös tiiviisti.

EU:n vesipuitedirektiivi velvoittaa kaikkia EU-valtioita laatimaan alueilleen vesienhoitosuunnitelmat. Vesienhoidon kansainvälistä yhteistyötä tehdään EU-maiden kesken yhteisen toimeenpanostrategian puitteissa. EU-komissio laatii säännöllisesti arviointiraportteja vesipuitedirektiivin toimeenpanon edistymisestä eri EU-maissa.

Kunnille kuuluu paikallinen vastuu vesiensuojelun edistämisestä ja valvonnasta. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen vesiensuojelutehtävistä säädetään sekä vesilaissa että ympäristönsuojelulaissa (pilaantumisasiat).

Vesilailla säännellään nykyisin lähinnä vesien käyttöä, vesistöön rakentamista, uittoa, maa- ja metsätalousmaan kuivatusta, vesistön järjestelyä ja pohjaveden ottamista. Jätevesien puhdistamista koskevat säännökset on siirretty ympäristönsuojelulakiin. Ympäristönsuojelulailla säädetään nykyään kaikesta ympäristön pilaantumista aiheuttavasta toiminnasta.

Lue lisää:

• Vesien- ja merenhoito Suomessa
  Ympäristöministeriö
• Vesiensuojelu
  Ympäristö
• Vesi
  Maa- ja metsätalousministeriö
• Vesitilanne ja ennusteet
  Ympäristö
• Tulvaohjeetexternal link
  Ympäristö
• Itämeri ja merensuojelu
  Ympäristöministeriö​
• Helcom
  Helsinki Commission

Kunnan tehtävänä on eri toiminnoissaan edistää luonnonsuojelua. Perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu ja julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus hyvään ympäristöön.

Kuntalain mukaan kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Luonnonsuojelulain (9/2023) mukaan kunnan tulee edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä maisemansuojelua alueellaan.

Maankäyttö- ja rakennuslain (5.2.1999/132) tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä mm. edistetään ekologisesti kestävää kehitystä. Alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on mm. luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilyminen ja luonnonvarojen säästeliäs käyttö.

Kaavaan vaikutuksia koskevien selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset muun muassa maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan, ilmastoon, kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen, luonnonvaroihin ja maisemaan.

Kaavaehdotusten laadinnan ja hyväksynnän yhteydessä kaavoittajan on tuotava  esille myös mahdollisuudet vähentää luonnonympäristöön kohdistuvia haittoja.

Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain mukaan kunnan tulee alueellaan valvoa ja edistää ympäristönsuojelua siten, että luontoa ja muuta ympäristöä suojelemalla, hoitamalla ja kehittämällä turvataan kunnan asukkaille terveellinen, viihtyisä ja virikkeitä antava sekä luonnontaloudellisesti kestävä elinympäristö.

Luonnonsuojelulain perusteella kunnalla ei ole yleisen edistämistehtävän lisäksi muita varsinaisia viranomaistehtäviä kuin yksityismaalla olevan luonnonmuistomerkin rauhoituksesta/lakkautuksesta päättäminen (LSL 95 ja 96 §:t).

Lue lisää:

Luonnon monimuotoisuus ja luonnonsuojelu
Ympäristöministeriö

Mitä voidaan rauhoittaa luonnonmuistomerkkinä?

Luonnonsuojelulain 95 §:n nojalla puu, puuryhmä, siirtolohkare tai muu niitä vastaava luonnonmuodostuma, jota sen kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn vuoksi on aihetta erityisesti suojella.

Rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen ja turmelu on kielletty (LSL 95 § 4 mom).

Kuka tekee päätöksen rauhoittamisesta?

Muualla kuin valtion maalla päätöksen luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta tekee kunta. Kunnassa päätöstoimivalta on kunnanvaltuustolla, jos päätöstoimivaltaa ei ole siirretty edelleen.

Rauhoituspäätöksen sisältö ja edellytykset

Päätös voidaan tehdä vain maanomistajan hakemuksesta tai suostumuksella. Jos muistomerkki sijaitsee usean kiinteistön alueella, kaikkien kiinteistöjen omistajilta tulee olla suostumus.

Myös muistomerkin sijaintikiinteistön naapureita tulee kuulla, jos rauhoituksella voi olla vaikutusta heidän kiinteistönsä käyttämiseen.

Rauhoituspäätöksessä osoitetaan luonnonmuistomerkin sijainti. Luonnonsuojelulaissa oleva vahingoittamis- ja turmelemiskielto voidaan toistaa päätöksessä. Päätöksessä ei kuitenkaan voida antaa tarkentavia suojelumääräyksiä.

Päätöksessä voidaan antaa ei-sitovaa informaatiota siitä, mitkä toimet voivat turmella tai vahingoittaa luonnonmuistomerkkiä. Välittömien toimien lisäksi välilliset toimet voivat vahingoittaa tai turmella muistomerkkiä. Asia on tapauskohtaisesti harkittava asia.

Varsinaista suoja-aluetta ei voitane määrätä muistomerkille, vaan suoja-alue muodostuu vahingoittamis- ja turmelemiskiellon kautta (Suvantola-Similä 2011, s. 123). Esimerkiksi suurella puulla tosiasiallinen ”suoja-alue” voi olla laajahkokin sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka voivat haitata puun vedensaantia ja siten vahingoittaa puuta.

Selvyyden vuoksi päätökseen liitetään aina luonnonmuistomerkin sijainnin tarkasti osoittava kartta. Päätökseen voi myös olla aiheellista liittää esimerkiksi valokuvia muistomerkistä ja muita mahdollisia selvityksiä.

Päätöksessä tulee olla myös seuraavat tiedot:

• Kohteen nimi
• Sijaintikunta
• Kohteen tyyppi käyttäen seuraavaa luokittelua: puu, puuryhmä, siirtolohkare, luola, hiidenkirnu, geologinen kohde, kasvilajin esiintymä, muu kohde. Jos kyse on puusta tai puuryhmästä, niin myös maininta puulajista/-lajeista.
• Maanomistaja-tieto (kenen maalla kohde sijaitsee) käyttäen seuraavaa luokittelua: kunta, yksityinen, yritys tai muu yhteisö

Kunnan viranomaisen LSL 95 §:n nojalla tekemään päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Kunnan päätökseen on siten liitettävä hallintovalitusosoitus alueelliseen hallinto-oikeuteen.

Päätös annetaan todisteellisesti tiedoksi maanomistajalle ja tarvittaessa myös muistomerkin sijaintikiinteistön naapureille.

Päätöksestä ei peritä maksua, vaikka rauhoitus tapahtuisi maanomistajan aloitteesta. Rauhoituksesta ei makseta maanomistajalle korvausta.

Toimet päätöksenteon jälkeen

Kuntien tekemät luonnonmuistomerkkien rauhoittamispäätökset tallennetaan Suojelualuetietojärjestelmään (SATJ), jota ylläpitää Metsähallitus.

Rauhoituspäätöksen saatua lainvoiman päätös toimitetaan liitteineen (ainakin kartta ja mahdolliset valokuvat) Metsähallitukselle sähköpostiosoitteeseen luonnonmuistomerkit(at)metsa.fi.

Luonnonmuistomerkki tulee merkitä maastossa selvästi havaittavalla tavalla (LSL 95 §, 2 mom). Kunta huolehtii, että muistomerkki merkitään maastossa asianmukaisesti.

Luonnon muistomerkkien merkitsemisestä ei ole erikseen säädetty, mutta ne voidaan merkitä maastoon noudattaen soveltuvin osin, mitä luonnonsuojelualueen merkitsemisestä annetussa ympäristöministeriön asetuksessa (261/2016) säädetään.

Näin ollen suositellaan merkinnässä käytettäväksi ko. asetuksen 2 §:n ja asetuksen liitteen mukaista tunnusmerkkiä (kyltti) vastaavaa luonnonmuistomerkki-tunnusmerkkiä. Tunnusmerkin ohella voidaan käyttää alueen nimikilpeä ja vahingoittamis- ja turmelemiskieltoa osoittavaa merkkiä (YMa 5 §).

Tunnusmerkkejä voi tiedustella ympäristöpäällikkö Tommi Maasillalta, tommi.maasilta@kuntaliitto.fi.

Vaihtoehtoisesti merkin voi tilata suoraan kylttejä valmistavalta yritykseltä. Tällöin kyltin tekemistä varten tarvitaan kuvatiedosto ja värikoodi, joita voi tiedustella Metsähallitukselta sähköpostiosoitteesta luonnonmuistomerkit(at)metsa.fi.

Lue lisää:

• Metsähallitus: luonnonmuistomerkit
• Kuntaliiton yleiskirje: Uusi luonnonsuojelulaki voimaan 1.6.2023
• Luonnonsuojelulaki
• Ympäristöministeriön asetus luonnonsuojelualueen merkitsemisestä (YMa 261/2016)
• Suvantola-Similä: Luonnonsuojeluoikeus (2011)
• Kuusiniemi ym: Ympäristöoikeus (2015)

Meluntorjunnan yleinen päämäärä on terveellinen ja viihtyisä elinympäristö, jossa ei ole meluhaittoja. Lisääntyvä melu on uhka ihmisen terveydelle ja ympäristön viihtyvyydelle.

Valtioneuvoston antoi vuonna 2006 periaatepäätöksen meluntorjunnasta, jonka tavoitteena on saada ympäristön melutasot ja melulle altistuminen merkittävästi alenemaan.

Päiväajan keskiäänitason yli 55 desibelin melualueilla asuvien määrä tulisi vuoteen 2020 mennessä saada vähintään 20 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2003.

Meluntorjunta on osa ympäristön pilaantumisen torjuntaa. Meluntorjunnan keskeiset tavoitteet ja välineet on esitetty ympäristönsuojelulaissa ja -asetuksessa (86/2000 ja 169/2000). Lain tavoitteena on minimoida melun terveydelle aiheuttamat haittavaikutukset ja edistää elinympäristön viihtyisyyttä.

Ympäristönsuojelulain muutoksella (459/2004) ja valtioneuvoston asetuksella (801/2004) on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/49/EY (ympäristömeludirektiivi) lisäämällä lakiin meluselvitykset ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmat sekä tarkentamalla asetuksella niiden laatimiseen liittyviä toimenpiteitä.

Kunnista yli 100 000 asukkaan väestökeskittymät, joita asukastiheytensä perusteella voidaan pitää kaupunkimaisina alueina, joutuvat laatimaan meluselvitykset ja meluntorjuntasuunnitelmat viiden vuoden välein.

Ensimmäiset EU:n ympäristömeludirektiivin mukaiset meluselvitykset valmistuivat vuonna 2007, jolloin Suomen kunnista meluselvityksessä oli mukana Helsinki.

Vuonna 2012 direktiivin mukaiset meluselvitykset on tehty Helsingissä, Espoossa ja Kauniaisissa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Lahdessa. Vuonna 2017 meluselvitykset tulee tehdä näiden lisäksi Jyväskylässä ja Kuopiossa.

Melua torjutaan tehokkaimmin puuttumalla melupäästöjen syntymiseen. Meluntorjunnan huomioon ottaminen maankäytön ja liikenteen suunnittelussa on jatkossa entistä tärkeämpää. Samoin tulee huolehtia siitä, että myös vähämeluisia virkistysalueita on käytettävissä riittävästi.

Uusien asuntojen sijoittaminen alueille, missä melusta on ilmeistä haittaa, edellyttää sekä asuntojen että asuinympäristön suojaamista melulta. Rakenteellinen meluntorjunta on toissijaisena keino vähentää melua. Vaativimmissa kohteissa eri meluntorjuntakeinoja on syytä yhdistää parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.​​

Lisätietoa:

Meluntorjuntalainsäädäntö
Ympäristöministeriö

Maaperää pidetään pilaantuneena, kun siihen ihmisen toiminnan seurauksena päässeet aineet voivat aiheuttaa haittaa ihmisen terveydelle tai luonnolle, vähentää ympäristön viihtyisyyttä tai käyttöarvoa tai muuten loukata yleistä tai yksityistä etua. Pilaantumisen vakavuuteen vaikuttavat maaperässä olevien aineiden määrät ja ominaisuudet sekä pilaantuneen alueen ja sen lähiympäristön käyttötarkoitus ja luonnon olosuhteet.

Pilaantuneiden maa-alueiden tutkimus alkoi Suomessa 1980-luvun puolivälissä riskikaatopaikkatutkimuksilla. Pilaantumisongelmien laajempi valtakunnallinen selvittäminen alkoi 1989 käynnistyneellä ns. Samase-projektilla, jonka loppuraportti valmistui 1994. Samase-rekisteriin koottiin tiedot noin 10 000 pilaantuneeksi epäillystä maa-alueesta. Pilaantuneiden alueiden kokonaismäärä arvioitiin kuitenkin huomattavasti rekisteröityjen maa-alueiden lukumäärää suuremmaksi. Noin 1200 kohteen katsottiin vaativan pikaista puhdistamista.

Valtion ympäristöhallinnon ylläpitämään maaperän tilan tietojärjestelmään on koottu tietoja runsaasta 30 000 maa-alueesta, joilla maaperä saattaa olla pilaantunut, maaperän tiedetään pilaantuneen tai maaperä on kunnostettu.

Pilaantuneita maa-alueita on eniten sellaisilla paikkakunnilla, joilla on paljon teollisuutta, liikennettä, energiantuotantoa ja jätteiden käsittelyä.

Lisätietoa:

Pilaantuneet alueet
Ympäristöministeriö

Kunta ja pilaantunut maaperä
Pimasa-esiselvitys

Maa-aineslaissa ja -asetuksessa on säännökset maa-ainesten, kuten soran, ottamisesta ja tähän liittyvästä lupamenettelystä ja valvonnasta. Maa-aineksia ei saa ottaa niin, että aiheutuu kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tai tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa.

Maa-aineslaissa tarkoitettuun ainesten ottamiseen on saatava kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen myöntämä lupa (MAL 4 § ja 7 §). Lupaa ei tarvita, jos aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen (MAL 4 §).

Maa-ainestenottamiseen liittyvä kivenlouhinta sekä kalliokiven ja irtokiven murskaamo tarvitsevat ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan. Maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain muutoksella (10.4.2015/423) yhdistettiin maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain samaa hanketta koskevat erilliset lupamenettelyt.

Maa-ainesten ottamisen tietojärjestelmä

Maa-ainesten ottamisen ja sen vaikutusten seurannan järjestämiseksi ylläpidetään maa-aineslain 23 b §:n mukaista tietojärjestelmää (Notto), joka sisältää tarpeelliset tiedot maa-aineslain mukaisista luvista ja ilmoituksista ja ottamisalueiden tilan seurannasta.

Notto-järjestelmään liittyy myös SYKEn ylläpitämä avoin Maa-ainestenottoluvat ja kiviainesvarannot -karttapalvelu.

Notto-järjestelmässä maa-aineslupaviranomaiset pääsevät tarkastelemaan ja korjaamaan oman toimialueensa maa-aineslupatietoja. Järjestelmän käyttö vaatii erillisen käyttäjätunnuksen.

Lue lisää:

Maa-ainesten ottaminen: Opas ainesten kestävään käyttöön

Kotitarveotosta, 15.5.2014