Kuntamarkkinat 18.-19.9.2024 Kuntatalolla!

Yhdyskunta, ympäristö ja turvallisuus -teemaiset ohjelmanumeromme Kuntamarkkinoilla

Kunta-alan suurin tapahtuma, Kuntamarkkinat, järjestetään 18.-19.9.2024 Kuntatalolla Helsingissä. Tulethan mukaan!

Ympäristöstä, ilmastosta, rakentamisesta, lakiuudistuksista ja turvallisuudesta kiinnostuneille on tänäkin vuonna tarjolla runsaasti seminaareja, tietoiskuja sekä mukavia kohtaamisia kollegoiden kanssa. Alla oman talomme ohjelma ympäristö, yhdyskunta- ja turvallisuusteemaisina, ole hyvä! Kohdataan Kuntatalolla!

Kuntamarkkinoiden koko ohjelman ja ilmoittautumisen löydät Kuntamarkkinoiden sivuilta.

 

Yhdyskunta ja ympäristö -aiheiset seminaarimme ja tietoiskumme Kuntamarkkinoilla keskiviikkona 18.9.

Vesihuolto tulevaisuuden kunnassa klo 9.00 - 9.45, B 3.4

Osana Kansallista vesihuoltouudistusta on valmisteltu vesihuoltolain uudistamista. Hallituksen esitysluonnos on lausuntokierroksella. Kunnille ehdotetaan velvoitteeksi säilyttää määräysvalta vesihuoltolaitoksissaan. Tule kuulemaan millä muilla tavoin vesihuollon säädöspohjaa ollaan muuttamassa ja miksi.

Vilja Klemola, lainsäädäntöneuvos, maa- ja metsätalousministeriö
Paavo Taipale, yhdyskuntatekniikan päällikkö , Kuntaliitto
 

Koulujen turvallisuus klo 9.00-9.45, B 3.2.

Mitä pitäisi ottaa huomioon koulujen turvallisuutta suunniteltaessa? Miten äkillisistä väkivaltatilanteista selviydytään? Kehittämispäällikkö Ari Korhosen vieraana Tampereen kaupungin sivistystoimen turvallisuuspäällikkö, poliisioikeuden dosentti, tohtori Henri Rikander.

Henri Rikander, turvallisuuspäällikkö, poliisioikeuden dosentti, tohtori, Tampereen kaupunki
Ari Korhonen, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto


Ajankohtaista kuntien turvallisuudesta ja varautumisesta klo 10.00-11.00, B 3.2.

Kuntaliiton kehittämispäällikkö Ari Korhonen kertoo kuntien varautumisen ja turvallisuuden ajankohtaisesta tilanteesta.

Ari Korhonen, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto

 
Kuntien ilmastohuippukokous klo 10.00-10.45, B 3.4.

Kunnat ja kaupungit tekevät ilmastotyötä aktiivisemmin kuin koskaan ennen, selviää kuntien tuoreesta ilmastokyselystä. Miten näyttäytyy kuntien ja valtion ilmastokumppanuus Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamisessa? Paneelikeskustelu johdattelee kuulijat yhteistyön haasteisiin ja mahdollisuuksiin. 

Marjo Nummelin, ilmastoasioiden pääneuvottelija
Minna Arve, Turun pormestari, Turun kaupunki 
Antti Regelin, Nuorten ilmastodelegaatti 2024-2025
Marjaana Seppinen, suunnittelija, Kuntaliitto
Miira Riipinen, yhdyskunta ja ympäristö-yksikön johtaja, Kuntaliitto
 


Vihreä siirtymä: Uhka vai mahdollisuus? klo 11.00 - 11.45, B 3.4.

Vihreä (tai puhdas) siirtymä perustuu EU:n vihreän kehityksen ohjelmaan. Ohjelmassa asetetaan kunnianhimoiset ilmastotavoitteet sekä tavoitteet mm. energiantuotannon ja teollisuuden puhtaaseen tuotantoon.  Samaan aikaan tavoitteena on ympäristön pilaantumiskehityksen kääntäminen ja ekosysteemien ja biodiversiteetin säilyttäminen. Usein hankkeet jakavat voimakkaasti paikallisyhteisöjä. Toisaalta vihreä siirtymä avaa mahdollisuuksia, joita ei kannata jättää käyttämättä. Kuinka kuulla aidosti asukkaita, ja samalla varmistaa hankkeiden yhteiskunnallinen hyväksyttävyys?   

Minna Ojanperä, johtava asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto
Ilkka Räsänen, ympäristöjohtaja, Lappeenrannan kaupunki 
Outi Lankia, Porvoon kaupungin valtuutettu sekä Kymenlaakson ympäristöpalkinnon 2024 saaja
Kaisa Mäntynen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto

 

Ikääntyneiden yhteisöllinen asuminen - kaunis ajatus vai toimiva käytäntö? klo 12.00 - 12.45, B 3.4. 

Miltä näyttää yhteisöllisen asumisen käynnistyminen eri tahojen näkökulmasta? Esimerkkinä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kokemukset. 
Tule kuulemaan myös kunnan tontinluovutuksen terveiset, miten vältät turhia pullonkauloja uusissa hankkeissa

Marko Hiekkanen, asumisen kehittämisen päällikkö, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Sanna Mäkinen, toiminnanjohtaja, Lahden vanhustenasuntosäätiö
Sonja Manssila, erityisasiantuntija, ARA
Laura Hassi, erityisasiantuntija, Kuntaliitto
Anna Haverinen, erityisasiantuntija, Hyvil Oy

 

Kunnallinen jätehuolto nyt ja tulevaisuudessa klo 13:00 - 13:45, B 3.4.

Jätelainsäädäntö on alati muuttuvaa johtuen niin kansallisista intresseistä kuin EU-lainsäädännön muutoksista. Muutoksilla on vaikutusta kunnallisen jätehuollon toimintaan ja toimintaedellytyksiin. Tule kuulemaan, miten kunnissa on toimeenpantu EU:n edellyttämät kiertotaloutta tukevat muutokset ja mitä kaikkea on odotettavissa lähivuosina niin hallitusohjelman kuin EU-säädösten osalta. 

Anna-Maija Pajukallio, ympäristöneuvos, Materiaalikierrot -yksikkö, ympäristöministeriö Tuulia Innala, erityisasiantuntija, Kuntaliitto
 

Pyörämatkailu kunnan elinvoiman rikastajana klo 13.00-13.45,  A 3.22


Pyörämatkailun suosio maailmalla kasvaa ja Suomen kunnissa on paljon potentiaalia sen mahdollistamiseen ja kehityksen pyörillä pysymiseen. Pyörämatkailu hyödyttää kuntia, yrityksiä ja luo myös paikalliselle väestölle uusia lähiliikuntamahdollisuuksia. Kuulemme kokemuksia ja vinkkejä siitä, miten toimijat yhteen kokoamalla saadaan tuloksia aikaan. 

Johanna Vilkuna, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto (pj)
Pirjo Kutinlahti, projektipäällikkö, Business Rovaniemi
Tiina Kallio, brändimarkkinointijohtaja, Visit Lahti
Heli Laukkanen, koordinaattori,  Pyörämatkailukeskus
 

Rakennetun ympäristön lainsäädäntöuudistus klo 13.00 - 14.30, B 3.6.


Rakennetun ympäristön lainsäädäntö uudistuu. Maankäyttö- ja rakennuslaista on jo erotettu rakentamista koskeva osuus, ja nyt on alueidenkäytön, maapolitiikan ja kaavojen toteuttamisen vuoro. Mitä uudistuksella tavoitellaan, miten valmistelu etenee ja mitä muutokset merkitsevät kunnille, kuntalaisille ja elinkeinoelämälle? Kasvaako kuntalaisten hyvinvointi ja paraneeko kunnan elinvoima?  Tukeeko uusi lainsäädäntö yhdyskuntien kestävää kehittämistä? 

Kai Mykkänen, ympäristö- ja ilmastoministeri, ympäristöministeriö
Anna-Leena Seppälä, rakennusneuvos, ympäristöministeriö
Samuli Alppi, ympäristöneuvos, ympäristöministeriö
Kimmo Kurunmäki, johtaja, RAKLI
Petra Ståhl, kaupunginjohtaja, Hanko
Leena Rossi, kaupunkisuunnittelu- ja maankäyttöjohtaja, Jyväskylän kaupunki
Miira Riipinen, johtaja, yhdyskunta ja ympäristö, Kuntaliitto
Anne Jarva, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto
Tiina Hartman, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto
Paavo Taipale, yhdyskuntatekniikan päällikkö, Kuntaliitto

 

Vuokramalli rakennushankkeen toteutusmuotona klo 14:00 - 14:45, B 3.4

Vuokramalli on tilanhankintamalli, jossa tilat on mahdollista vuokrata joustavasti ilman omia investointeja. Yksityisellä puolella jo vakiintunut käytäntö on alkanut yleistymään Suomessa myös julkisella sektorilla palvelurakennusten toteutuksessa.

Vuokramallille yleiset käytänteet ovat tähän mennessä puuttuneet, mutta tilanne muuttui tämän vuoden tammikuussa, kun vuokramallin RT-sopimusasiakirjakokonaisuus julkaistiin. RT-ohjekorteissa käsitellään vuokramallia hankkeen toteutusmuotona sekä miten vuokra- ja hankesopimus laaditaan. Sopimuslomakkeet käsittävät vuokramallin hankesopimuksen sekä vuokramallin liikehuoneiston vuokrasopimuksen. 

Miksi tarvitsemme erilaisia tapoja hankkia seiniä ja tiloja, mikä on vuokramalli ja miten sillä voidaan vaikuttaa kuntatalouteen, vuokramallin hyödyt ja haasteet, RT-sopimuspohjat – mistä ne löytyvät? 

Mikko Simpanen, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto
Ville Riihinen, osakas, Finwise Advisors Oy
Jarmo Raveala, yksikön päällikkö, Helsingin kaupunki
Tatu Waltari, tuotepäällikkö, Rakennustieto

 

Minne menet MAL-sopimus? klo 15.00-16.00, B 3.4

Keskustelua pintaa syvemmältä MAL-sopimuksista ja miten ne nykyisin täyttävät tehtävänsä ja miten niiden kanssa tulisi edetä. Mikä on MAL-sopimusten kantava idea tänä päivänä ja mikä sen tulisi olla? Onko keisarilla vaatteita? Mihin MAL-sopimuksia tarvitaan kaupunkien näkökulmasta? 

Tero Anttila, apulaiskaupunginjohtaja, Vantaan kaupunki
Olli Isotalo, kaupunkiympäristön toimialajohtaja, Espoon kaupunki
Jyrki Lappi, maankäyttöjohtaja, Turun kaupunki
Leena Rossi, kaupunkisuunnittelu- ja maankäyttöjohtaja, Jyväskylän kaupunki
Sauli Hievanen, osakas, johtava neuvonantaja, Miltton Networks Oy
Laura Hassi, erityisasiantuntija, Kuntaliitto
Henrik Lönnqvist, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto
Johanna Vilkuna, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto

 

 

Yhdyskunta ja ympäristö -aiheiset seminaarimme ja tietoiskumme Kuntamarkkinoilla torstaina 19.9.

Rakentamislain toimeenpano klo 9.00 - 9.45, B 3.4

Rakentamislaki tulee voimaan 1.1.2025. ja sen ensimmäinen ”korjaussarja” on eduskuntakäsittelyssä syyskuussa. Mitä muutoksia korjaussarjassa on tulossa ja miten valmistautua lain toimeenpanoon.  

Paula Mäenpää kertoo mitä muutoksia korjaussarjassa on tulossa ja miten valmistautua lain voimaantuloon.
Kuntaliiton kehittämispäällikkö Anne Jarva avaa mitä tarkoittaa puhtaan siirtymän sijoittamislupa. 
Rakennusvalvontapäällikkö Timo Lahti kertoo, miten rakentamislain toimeenpanoon on valmistauduttu Hämeenlinnassa. 

Timo Lahti, rakennusvalvontapäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki 
Anne Jarva, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto
Paula Mäenpää, erityisasiantuntija, Kuntaliitto

 

Katsaus rakennetun ympäristön digitalisaatioon 10.00 - 10.45, B 3.4  

Haastatteluin toteutettu esitys valottaa rakennetun ympäristön valtakunnallisen tiedonhallinnan kokonaistilannetta. Missä mennään Ryhti-hankkeessa sekä valtakunnallisessa yhteentoimivuustyössä? Entä mikä on tilanne tietomallien käyttöönotossa ja ohjelmistomuutosten osalta kunnissa? Miten tietovirrat eri toimijoiden välillä kehittyvät? Mitä uusia tietomalleja on vielä tulossa? Mitä muuta kehityksessä pitäisi huomioida? Kuntaliiton erityisasiantuntija Päivi Tiihonen haastattelee ympäristöministeriön ja Syken edustajia. Myös yleisö saa kysyä ja kommentoida. 

Päivi Tiihonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto  
Päivi Malmi, hankepäällikkö, Suomen ympäristökeskus 
Anssi Hänninen, erityisasiantuntija, Ympäristöministeriö 
 

Kuntien lupamenettelyt ja EU:n lainsäädäntö klo 10.00-10.30, A 3.23

Mikä on EU:n toimivallan rajat ohjata kuntien lupamenettelyjä ympäristön ja maankäytön sektoreilla. Asiaa avaa väitöskirjatutkija Jaana Junnila Aalto-yliopistosta.
 

Energiasiirtymä etenee – ajankohtaista EU-säädöksistä ja kaukolämmön näkymistä 
11:00 - 11:45, B 3.4

EU:n energiadirektiivit paketoitu: mitä on odotettavissa kuntien suuntaan? Miltä näyttää kaukolämpö vuonna 2035 ja mitä kunnan kannattaisi kaukolämmön suhteen tehdä? 

Vesa Peltola, erityisasiantuntija, Kuntaliitto
Janne Kerttula, johtaja, Energiateollisuus
       
 

Kiertotalouden Green Deal - sitoudu mukaan klo 12.00 - 12.45, B 3.4

Kuvaus: Suomen tavoite on olla hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta vuoteen 2035 mennessä. Kiertotalouden green deal vapaaehtoisena valtakunnallisena sitoumuksena edistää tavoitetta. Mukaan lähtevät toimijat sitoutuvat edistämään erilaisin toimin vähähiilistä kiertotaloutta. Tule kuulemaan, mistä on kyse ja miksi kuntien kannattaisi sitoutua mukaan. Tietoa myös sitoumuksen valmistelusta kunnassa. 

Tuulia Innala, erityisasiantuntija, Kuntaliitto 
Heikki Sorasahi, erityisasiantuntija, Ilmasto- ja ympäristönsuojeluosasto, Kiertotalous, ympäristöministeriö 
Iris Kriikkula, projektipäällikkö, Elinvoiman palvelukokonaisuus, Vihreä siirtymä, Turun kaupunki  

 

Vaarallinen some? klo 12.30-13.15, A 3.23

Ovatko someilmiöt uhka kunnissa, kouluissa ja päätöksenteossa? Mitä meidän pitäisi tietää TikTokista?Sometohtori Suvi Uski kertoo sosiaalisen median ajankohtaista ilmiöistä. 


Suvi Uski, Sosiaalisen median tutkija, sosiaalipsykologi ja Someturvan toimitusjohtaja
Ari Korhonen, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto
 


Luontoviisaat kunnat klo 13.00 - 13.45, B 3.4

Luontoviisaat kunnat -verkosto pyrkii hillitsemään luontokatoa, edistämään luonnon monimuotoisuutta ja vähentämään luontoa heikentävää toimintaa sekä kehittämään kokonaisvaltaisesti kuntien luontotoimintaa. Seminaarissa kuntansa luontotyöstä ja verkostoon liittymisestä kertovat jo verkostoon liittynyt Janakkala sekä liittymistä valmisteleva Turku.  

Tuuli Vähälä, ympäristösuunnittelija, Janakkalan kunta 
Niina Ruuska, erityisasiantuntija, Turun kaupunki
Riku Lumiaro, erityisasiantuntija, Suomen ympäristökeskus 
Tommi Maasilta, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto

 

Elinvoimaa asumisesta – kuntakyselyn tulokset klo 14.00 - 14.45, B 3.4


Miten asumisella voidaan vahvistaa kunnan elinvoimaa ja uudistumiskykyä? Miten Rovaniemen matkailu ja Kokkolan teolliset investoinnit vaikuttavat asumiseen? Entä Kirkkonummella Länsirata ja metropolin läheisyys tai Tampereen vahva vetovoima asuinkuntana? 
Tule kuulemaan asumiskyselyn tulokset ja kommentaattoreiden näkemykset! 

Maija Urponen, toimitusjohtaja, Kaupunkitutkimus TA 
Heli Kotilainen, senior advicer, Alusta Consulting 
Laura Hassi, erityisasiantuntija, Kuntaliitto
Panelistit:
Auli Heinävä, asunto- ja kehityspäällikkö, Tampere
Anna-Kaisa Kauppinen, yhdyskuntatekniikan johtaja, Kirkkonummi
Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, Rovaniemi
Jonne Sandberg, kehitysjohtaja, Kokkola


Huomaa myös Lakiklinikkamolempina päivinä klo 9.30–11.30, B 3.6.
Siellä mm. ympäristön, maankäytön ja rakentamisen ajankohtaiset, juristi Minna Mättö 

 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!