Jätehuolto

Jätelakia ollaan muuttamassa vastaamaan EU:n muutettua jätesäännöspakettia ja erityisesti kierrätystä on oleellisesti lisättävä. EU-laajuinen tavoite on, että vuonna 2025 yhdyskuntajätteistä kierrätetään 55 %, vuonna 2030 60 % ja vuonna 2035 jo 65 %.

Tämän vuoksi nykyiseen jätelakiin ehdotetaan useita toimia, joilla tavoitteeseen päästäisiin. Hallituksen esitysluonnos oli keväällä 2020 lausunnoilla ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnan käsittelyyn loppuvuodesta 2020. Keskeisimmät muutosehdotukset ovat seuraavat: 

1. Kierrätykseen kerättävien jätteiden (biojäte, pienmetalli, metalli-, lasi-, kartonki- ja muovipakkaukset) erilliskeräysvelvoitteiden minimitaso säädetään jäteasetuksella. Kaikissa taajamien vähintään 5 huoneiston asumiseen tarkoitetuissa kiinteistöissä tulee erilliskerätä em. hyötyjätteet 2 vuoden siirtymäajalla.  

2. Kuntien hallinto- ja palvelutoiminnan yhdyskuntajätteiden sekä muun julkisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan erilliskeräys tulisi järjestää jokaiselta taajamassa tai asema- tai yleiskaavoitetulla palvelu-, matkailu- tai työpaikka-alueella sijaitsevalta kiinteistöltä viimeistään 1 vuoden siirtymäajalla, jos jätteitä syntyy asetukseen määritettyä viikoittaista kilorajaa enemmän.   

3. Asumisen biojätteen erilliskeräysvaatimus kiristyy 3 vuoden kuluttua lain voimaantulosta jokaiseen asuinkiinteistöön yli 10 000 asukkaan taajamissa. Kotikompostointi voi korvata erilliskeräyksen. 

4. Jätteenkuljetuksen kaksoisjärjestelmästä luovutaan kierrätykseen kerättävien jätteiden osalta kahdessa vuodessa ja sekajätteiden osalta viidessä vuodessa ja siirrytään kunnan kilpailuttamaan jätteenkuljetukseen. Saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetukseen ehdotetaan jäävän kaksoisjärjestelmä. 

5. Kunnille ja pakkausten tuottajille säädetään velvoite järjestää asumisen pakkausjätteiden keräys yhteistoiminnassa siten, että pakkausten tuottajat vastaavat 80 % koko pakkausjätehuollon kustannuksista. Kunnat järjestävät pakkausjätteiden kiinteistöittäisen erilliskeräyksen ja pakkausten tuottajat maksavat kunnille korvauksia keräyksestä ja kuljetuksesta perustuen yhteistoiminnasta laadittavaan valtakunnalliseen sopimukseen. Kunta siirtää saamansa korvauksen alentamaan asukkaiden pakkausjätteiden jätemaksuja. 

Lisätietoja: https://ym.fi/jatesaadospaketti 

Kunnilla on vastuu jätehuollon hoitamisesta, sillä se luokitellaan välttämättömyyspalveluksi. Jätehuollon on toimittava kaikissa oloissa, kaikkina aikoina, kaikilla alueilla sekä kuntalaisille yhdenvertaisesti.

Omistajaohjauksella tarkoitetaan kuntastrategiaan, omistajapolitiikkaan ja kunnan tavoitteisiin perustuvaa tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä yhteistoimintaorganisaatioiden hallintoon ja toimintaan myötävaikuttamista. Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. 

Kunnalla on neljänlaisia rooleja ja tehtäviä jätehuollon järjestämisessä: 

• omistajaohjaus
• palvelutehtävät
• viranomaistehtävät
• ympäristönsuojeluviranomaisen valvontatehtävät  

Jätehuollon omistajaohjauksen avulla muodostetaan kuntien yhteinen käsitys ja tahtotila jätehuollon kehittämisestä sekä palveluntuottajien ohjaamisesta. Kuntaliiton suositus on, että jokainen kunta nimeää tähän työhön nimetyn yhteyshenkilön, sekä luo yhteistyökuntien, jätelaitoksen ja jätehuoltoviranomaisen kanssa jätehuollon kehittämisen yhteistyömallin säännöllisine tapaamisineen.  

Lue lisää:

Opas jätehuollon omistajaohjaukseen (2016)

Kuntien jätehuoltomääräykset perustuvat jätelain (646/2011) 91 §:än, jonka mukaan ”kunta voi antaa jätelain täytäntöönpanemiseksi tarpeellisia paikallisista olosuhteista johtuvia, kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä”. Jätehuoltomääräykset toimivat jätelain toimeenpanon välineinä. 

Jätehuoltoviranomaisen rooli 

Kunnallisten jätehuoltomääräysten valmistelun ja hyväksymisen tekee jätelain 23 §:n mukaisesti kunnan jätehuoltoviranomainen. Jätehuoltomääräysten laatimisprosessiin suositellaan osallistuvan jätelaitoksen lisäksi edustajia kaikista niiden soveltamisalueen kunnista. Esimerkiksi valvontaviranomaisia on hyvä osallistaa.

Tarpeen mukaan keskustellaan myös tuottajayhteisöjen ja yksityisten jätehuoltoyritysten kanssa. Lisäksi valmistelussa on noudatettava hallintolain 41 §:n määräyksiä vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta.  

Jätehuoltomääräysten sisältö 

Kunnallisilla jätehuoltomääräyksillä voidaan eräiltä osin täsmentää jätelain säännösten tai niiden nojalla annettujen valtioneuvoston yleisten määräysten täytäntöönpanoa. Jätehuoltomääräyksissä ei ole tarpeen toistaa eri säädöksissä esitettyjä määräyksiä.

Kunnan määräysvalta koskee pääosin kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia jätteitä, jotka määritellään jätelain 32 §:ssä. Jätehuoltomääräyksin määrätään muun muassa kunnan vastuulla oleville jätteille toimituspaikat.

Jätehuoltomääräyksissä ei sen sijaan voida antaa esimerkiksi elinkeinotoiminnan harjoittajille lajittelu- ja erilliskeräysvelvoitteita tai määrätä, minne elinkeinotoiminnan jätteet tulee toimittaa.  

Jätehuoltomääräykset voivat koskea:  

• jätehuollon operatiivista järjestämistä
• toimenpiteitä syntyvän jätemäärän vähentämiseksi 
• jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvien terveys- ja ympäristöhaittojen estämistä
• jätteiden lajittelua 
• jätteiden keräyksen, kuljettamisen ja käsittelyn järjestämistä
• jätehuoltoon liittyviä teknisiä vaatimuksia, kuten jäteastioiden tai jätteiden kuljettamiseen käytettävän kaluston laatua ja sallittuja kuormaamisaikoja
• jätteen omatoimisen käsittelyn mahdollistamista ja sen edellytyksiä
• roskaantumisen ehkäisemistä
• täsmennyksiä liittyen lain 39 §:ssä säädettyyn jätteenkuljettajan tiedonantovelvollisuuteen  

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen

Oppaassa (2022) on kuvattu jätehuoltomääräysten laatimisprosessi sekä määräysten antamisen reunaehdot. Siihen sisältyy määräysten rakennemalli ja eri pykälien esimerkkisisällöt sekä ohje informatiivisen yleisen osan laatimiseen.  

Lataa tästä muokattava versio oppaasta: Jätehuoltomääräysten laatiminen

Tuottajavastuun periaatteen mukaisesti tuotteen valmistaja tai maahantuoja vastaa eräiden tuotteiden jätehuollosta ja siitä aiheutuvista kustannuksista.

Tuottajavastuun piiriin kuuluvia tuotteita ovat pakkausjätteet, keräyspaperi, romurenkaat, romuajoneuvot, sähkö- ja elektroniikkalaiteromu, paristot ja akut. Tuottajavastuu perustuu jätelakiin ja sen nojalla annettuihin tuottajavastuulajeja koskeviin valtioneuvoston asetuksiin. 

Pakkausjätteet 

Pakkausjätteitä syntyy muovi-, kartonki-, lasi-, metalli- ja puupakkauksista. Pakkausalan tuottajia ovat tuotteiden pakkaajat ja pakattujen tuotteiden maahantuojat, joiden liikevaihto on vähintään miljoona euroa. Suomessa on viisi hyväksyttyä pakkausten tuottajayhteisöä, joilla on yhteinen palveluyhtiö Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy. 

Juomien pakkauksista kannetaan juomapakkausveroa. Veroa ei kuitenkaan kanneta pantilliseen palautusjärjestelmään kuuluvasta pakkauksesta, joka täytetään uudelleen tai hyödynnetään raaka-aineena. Suomessa pantillisten palautuspullojen järjestelmä toimii kauppojen yhteydessä hyvin. 

Keräyspaperi 

Keräyspaperilla tarkoitetaan käytöstä poistettuja sanomalehtiä, aikakauslehtiä, toimistopapereita ja muita niihin rinnastettavia paperituotteita. Tällaisten tuotteiden jätehuollosta vastaa tuottaja.

Tuottajavastuussa ovat painopaperin ja paperituotteiden valmistukseen käytettävän paperin ammattimaiset valmistajat ja maahantuojat. Suomessa toimii kaksi hyväksyttyä keräyspaperin tuottajayhteisöä.  

Kiinteistön haltijan on järjestettävä keräyspaperia varten tarvittavat tilat ja keräysvälineet asuinkiinteistölle ja sellaiselle kiinteistölle, jolla on toimistoja taikka tuotanto- tai palvelutoimintoja.

Velvollisuus ei kuitenkaan koske kiinteistöjä, jotka sijaitsevat pientalo- tai haja-asutusalueella (pientaloilla tarkoitetaan yhden ja kahden asunnon taloja). Niillä alueilla tuottaja on järjestänyt keräyksen alueellisilla vastaanottopaikoilla. Tuottajan on kustannuksellaan järjestettävä keräyspaperin kuljetus kiinteistöltä ja alueelliselta keräyspaikalta. Kiinteistöltä ei siis peritä maksua keräysastian tyhjennyksestä eikä paperinkuljetuksesta. 

Romurenkaat 

Renkaiden tuottajavastuu koskee kaikkia moottorikäyttöisen tai muun ajoneuvon ja laitteen renkaita. Tuottajia ovat renkaiden ja renkailla varustettujen ajoneuvojen ja laitteiden ammattimaiset valmistajat, maahantuojat sekä renkaiden pinnoittajat. Suomessa on yksi renkaiden tuottajayhteisö, Suomen Rengaskierrätys Oy.  

Romuautot 

Tuottajavastuu koskee henkilöautoja, pakettiautoja ja niihin rinnastettavia muita ajoneuvoja. Tuottajia ovat ajoneuvojen valmistajat, ammattimaiset maahantuojat ja ne, jotka toimittavat maahan ajoneuvoja kotimaisen käyttäjän nimissä. Romuajoneuvon viimeisellä omistajalla on velvollisuus viedä romuajoneuvo tuottajan tai tuottajayhteisön järjestämään vastaanottopaikkaan. Suomessa on yksi hyväksytty ajoneuvojen tuottajayhteisö, Suomen Autokierrätys Oy. 

Sähkö- ja elektroniikkalaitteet 

Tuottajavastuu koskee lähes kaikkia ammattikäyttöön ja kuluttajille tarkoitettuja SE-laitteita. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuu koskee sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistajia ja maahantuojia sekä myyjiä, jotka myyvät laitteita omilla tuotemerkeillään. Sähkö- ja elektroniikka-alan hyväksyttyjä tuottajayhteisöjä on viisi. 

Paristot ja akut 

Kaikkia paristojen ja akkujen maahantuojia ja valmistajia koskee tuottajavastuu. Akkujen ja paristojen tuottaja on suomalainen maahantuoja tai valmistaja, joka saattaa paristoja tai akkuja ensimmäistä kertaa Suomen markkinoille. Akkuja ja paristoja myyvien kauppojen tulee ottaa maksutta vastaan kuluttajilta kaikki käytetyt kannettavat akut ja paristot. Paristojen ja akkujen tuottajavastuusta huolehtivat neljä tuottajayhteisöä. 

Lue lisää ELY-keskusten verkkopalvelusta.

Kunnan jätehuoltovastuulle kuuluvat jätteet on lähtökohtaisesti luovutettava kunnalliseen jätehuoltoon. Lakiin on kuitenkin rakennettu poikkeamismahdollisuus pääsäännöstä, jonka mukaan kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvä yhdyskuntajäte voidaan hakemuksesta jättää kunnallisen jätehuollon ulkopuolelle. On huomattava, että poikkeamismahdollisuus on kiinteistökohtainen, ei yleinen. 

Esimerkki poikkeamismahdollisuudesta saattaisi olla sellainen kunnan pieni sivutoimipiste, joka sijaitsee vuokralla yksityisessä liikekiinteistössä, jossa pääasiassa syntyy elinkeinotoiminnan jätteitä ja jossa kiinteistön omistaja huolehtii jätehuoltopalveluista.  

Jätehuoltoviranomainen käsittelee hakemuksen ja voi myöntää poikkeuksen, mikäli kyseisen jätteen jätehuolto kokonaisuutena arvioiden on perusteltua kiinteistön jätehuollon järjestämiseksi.

Edellytyksenä on, että se johtaa etusijajärjestyksen toimeenpanon kannalta vähintään yhtä hyvään lopputulokseen kuin kunnallinen jätehuolto eikä siitä aiheudu vaaraa tai haittaa ympäristölle eikä terveydelle. Poikkeus voidaan jätelain 42 §:ssä säädetyin edellytyksin myöntää myös sellaiselle kiinteistölle, jolla syntyy vain yhdyskuntajätettä.  

Jätteen haltijan tulee hakea poikkeusta yksilöitynä kiinteistökohtaisesti ja sen myöntämisen edellytykset arvioidaan kiinteistökohtaisesti. Päätös tehdään määräajaksi enintään viideksi vuodeksi.  

Vapautuksen saaneen jätteen haltijan on annettava tietoja vuosittain kunnan jätehuoltoviranomaiselle toiminnassa syntyneen jätteen lajista ja määrästä sekä jätteen toimituspaikoista ja käsittelytavasta. Vapautuksen saaneella on oikeus milloin tahansa liittyä takaisin kunnan järjestämään jätehuoltoon ja kunta on tällöin velvollinen antamaan jätehuoltopalvelua.  

Poikkeusmahdollisuus ei ulotu asumisessa syntyvään jätteeseen. Siten kunnan hallinto- ja palvelutoimintaan kuuluvat asumispalvelut, kuten esimerkiksi erilaiset koulujen tai sosiaalitoimen asuntolat ja palveluasumisen yksiköt, rajautuvat ulos. 

Kuntien ja niiden jätelaitosten kannalta on  järkevää säilyttää yhdyskuntajätehuollon tehtävä kokonaisuutena kustannustehokkaan jätehuoltojärjestelmän mahdollistamiseksi. Yleensä ei ole kunnan tai sen jätelaitoksen edun mukaista hajauttaa yhdyskuntajätehuoltoa 42 §:n tarkoittamalla tavalla.

Poikkeaminen voi kuitenkin yksittäisissä tapauksissa olla kiinteistönhaltijan muun jätehuollon kannalta perusteltua ja etusijajärjestyksen kannalta perusteltua. 

Kiinteistökohtainen tarkastelu 

Poikkeamisen edellytysten arvioinnissa tarkastellaan kunkin kiinteistön jätehuoltoa erikseen. Päätöstä asiassa ei siis voida tehdä yhden jätteen tuottajan eri toimintojen osalta koskemaan laajempaa kunnan aluetta yleisesti. Tapaukset on tarkasteltava  kiinteistökohtaisesti.

Lopputulemassa pitää ottaa huomioon kiinteistöjen ja niiden yhteisen jätehuollon kokonaisuus ja järjestely voi tarvottaessa kattaa isomman alueen tai useamman kiinteistön.  

Suunnitelma jätehuollosta ja perustelut poikkeamalle 

Hakijan on selvitettävä edellytysten täyttyminen. Pelkkä kirjallinen hakemus ilman selvityksiä ei riitä päätöksenteon pohjaksi. Hakemukseen täytyy liittää kiinteistön jätteisiin ja muihin olosuhteisiin liittyvä (alustava) suunnitelma, Suunnitelmasta on käytävä ilmi:  

• miten kiinteistön jätehuolto eri jätelajien osalta hoidetaan ja sekä selvitykset siitä ja jätteiden toimituspaikoista 

• miksi on kokonaisuutena arvioiden perusteltua hoitaa yhdyskuntajätehuolto muuta kuin kunnallista jätehuoltoa käyttäen sekä 

• millä tavalla se johtaa etusijajärjestyksen toimeenpanon kannalta vähintään yhtä hyvään lopputulokseen kuin kunnallinen jätehuolto 

• että menettelystä ei aiheudu vaaraa tai haittaa ympäristölle eikä terveydelle. 

Viranomaiskäsittely 

Kunnan jätehuoltoviranomaisen on viranomaisperiaatteen mukaisesti pyydettävä hakemukseen tarvittavia lisäselvityksiä ja ohjattava hakijaa hakemuksen täydentämisessä. 

Kun riittävät suunnitelmat ja selvitykset vertailuineen on toimitettu, viranomaisen tulee kuulla kunnan jätelaitosta ja selvittääkseen, voisiko kunnallinen jätehuolto tarjota vastaavan tasoista ja etusijajärjestyksen kannalta yhtä hyvää palvelua yhdyskuntajätehuollon osalta. Jätehuoltoviranomaisen tehtävänä on yhdessä jätelaitoksen kanssa selvittää palveluvaihtoehdot. 

Jätehuoltoviranomainen voi myös omalta osaltaan vaikuttaa jätehuoltopalveluihin esimerkiksi jätehuoltomääräyksiä muuttamalla ja räätälöimällä kunnallista jätehuoltopalvelua paremmin esimerkiksi sairaaloiden tarvetta vastaavaksi.

Pelkkä jätehuoltomääräysten muuttaminen ei kuitenkaan riitä, kun palvelu on voitava myös toteuttaa jätelaitoksessa. Jätehuoltopalvelu voi perustua muun muassa vapaaehtoiseen erilliskeräykseen ja tätä varten suunniteltavaan palvelukokonaisuuteen ilman jätehuoltomääräyksissä olevia erilliskeräysvelvoitteita. Jätetaksaan saatetaan tällaisissa tapauksissa kuitenkin tarvita omat uudet maksuperusteensa, jollei sellaisia löydy entuudestaan. 

Poikkeuksen edellytysten harkinta 

Poikkeus voidaan myöntää, jos jätelain 42 §:n edellytykset hakemukselle täyttyvät eikä jätelaitos pysty tarjoamaan vastaavaa palvelua kuin hakemuksessa esitetty vaihtoehtoinen jätehuolto.

Hallinnon tarkoitussidonnaisuusperiaate rajaa viranomaisen harkintaa poikkeuksen myöntämisessä. Pääsääntöisesti poikkeus tulisi myöntää, jos lopputulos on hakijan jätehuollon kannalta kokonaisuutena parempi kuin kunnallinen jätehuolto eli perusteet poikkeaman myöntämiselle ovat olemassa.

Järjestelyn paremmuutta tarkastellaan objektiivisesti jätehuoltoa ja etusijajärjestystä sekä ympäristön- ja terveydensuojelua koskevien seikkojen kannalta. Jätehuoltoviranomaisen tehtävä on haasteellinen, koska se edustaa kunnallista jätehuoltonäkökulmaa ja vastaa omalta osaltaan kunnallisen jätehuollon tehokkuudesta ja toimivuudesta. 

Poikkeaminen ja kunnan toissijainen jätehuoltopalvelu  

Jos jätelain 42 §:n mukaista poikkeusta hakevan tahon yhdyskuntajätteet on suunniteltu tuotavan kunnalliseen jätehuoltoon jossain vaiheessa kunnan toissijaisen jätehuoltovelvollisuuden perusteella, ei voida katsoa olevan perusteita poikkeuksen myöntämiselle.

Tällöin ei poikettaisi kunnan vastuusta vaan siirrettäisiin vain osa palveluketjusta yksityisille toimijoille, jätteenkuljetusyrityksille. Kuntavastuujätteestä siirtymiselle niin sanotuksi TSV-jätteeksi ei siis voida myöntää poikkeusta. 

Päätös on perusteltava 

Päätös pitää perustella kattavasti, oli se sitten myönteinen tai kielteinen. Jotta päätös voidaan perustella hyvin, tulee päätöksen perusteena olevan aineiston olla riittävä. Tätä varten saattaa olla tarpeen käyttää vertailutaulukkoja. Vertailun rakenne riippuu jätehuoltojärjestelmistä. 

Vaikka jätehuoltoviranomainen joutuu tässä neuvottelemaan kiinteästi jätelaitoksen kanssa palvelun tuottamisen vaihtoehdoista, jätehuoltoviranomainen tekee päätöksen itsenäisesti. Se ei esimerkiksi tarvitse myönteiseen kantaan jäteyhtiön puoltoa. Jos jätelaitos puoltaa hakemusta, puolto voi toimia lähtökohtana, mutta päätös edellyttää jätelaitoksen selvitystä siitä, miksi vastaava palvelu kunnallisena ei ole mahdollinen.  

Päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella alueelliseen hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus kielteiseen päätökseen on hakijalla ja myönteiseen päätökseen ainakin jätelaitoksella. 

Rakennusten hävittäminen polttamalla on lähtökohtaisesti poikkeuksellinen menettely. Rakennusten hävittämiseen polttamalla liittyvät määräykset kuuluvat kunnan ympäristönsuojelumääräyksiin, joissa voisi olla perusteltua kieltää rakennusten hävittäminen polttamalla.  

Kokonaisen rakennuksen polttaminen ei ole jätteenpolttoa 

Perustusten varassa kiinteästi seisova rakennus ei yleensä ole jätettä, vaikka se olisi saanut purkuluvan. Rakennuksesta puretut osat sen sijaan luokitellaan jätteiksi. Koska rakennus itsessään ei yleensä ole jätettä, se ei siten kuulu jätelain soveltamisalan piiriin (katso HE 199/2010 jätelaiksi 3 §:n perustelut).

Mikäli rakennusta pidettäisiin jätteenä, voisi sen polttamiseen tulla sovellettavaksi Valtioneuvoston asetus jätteiden polttamisesta (151/2013). Siten kokonaisten rakennusten polttamista ei käsitellä poikkeamispäätöksenä jätehuoltomääräyksistä eikä asia kuulu kunnan jätehuoltoviranomaisen toimivaltaan.

On huomattava, että kun rakennus on poltettu tai palanut, jäänteeksi jääneet materiaalit ovat purkujätettä ja kuuluvat asianmukaisen jätehuollon piiriin.  

Rakennusten polttoon liittyvää juridiikkaa 

Rakennusten hävittäminen polttamalla kuuluu juridisesti kahden eri viranomaisen, ympäristönsuojeluviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen, itsenäiseen toimivaltaan.

Rakennusten polttaminen voitaisiin ja tulisikin lähtökohtaisesti kieltää kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä. Rakennuksen hävittäminen polttamalla on verrannollinen rakennuksen purkamiseen, joten se vaatii ns. purkuluvan rakennusvalvontaviranomaiselta.

Rakennusten hävittäminen polttamalla on poikkeuksellista. Se soveltuu lähinnä vain niihin hallittuihin tapauksiin, joissa pelastustoimi voi käyttää rakennusta harjoituskohteena.  

Purkaminen ja MRL 

Purkuluvan saadakseen rakennuksen omistajan tulee olla yhteydessä rakennusvalvontaviranomaiseen, joka tarkastelee maankäyttö- ja rakennuslain nojalla, onko rakennuksen purkaminen ylipäätään mahdollista. Purkulupaa tarkastellaan vain maankäyttö- ja rakennuslain näkökulmasta ja siinä ei oteta kantaa purkamismenettelyyn.

Olisi hyvä, että rakennusvalvontaviranomainen toteaisi päätöksessään tai muussa kirjelmässään, että purkamisluvalla tai purkamisilmoituksella ei ole vielä ratkaistu, onko polttaminen ympäristönsuojelulainsäädännön kannalta sallittua. 

Polttaminen ja ympäristönsuojelulaki 

Suunnitellusta poikkeuksellisesta rakennuksen polttamisesta tulee antaa tieto hyvissä ajoin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka tarkastelee polttamisen edellytyksiä poikkeamisena ympäristönsuojelumääräyksistä.

Mikäli rakennusten polttamisesta ei ole olemassa ympäristönsuojelumääräystä, saattaa tulla kyseeseen myös ympäristönsuojelunlain (527/2014) 120 §:n (Poikkeuksellinen tilanne muussa kuin luvanvaraisessa, ilmoituksenvaraisessa tai rekisteröitävässä toiminnassa) nojalla toiminnasta vastaavan tekemä ilmoitus ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ympäristönsuojeluviranomainen voi harkita ympäristönsuojelulain 180 §:n mukaisen yksittäisen määräyksen antamista pilaantumisen ehkäisemiseksi.  

Ympäristönsuojeluviranomaisen on hyvä tiedottaa jätehuoltoviranomaista asiasta, koska mahdollisen polttamisen seurauksena syntyy myös purkujätettä. Polttamislupaan tarvitaan pelastuslaitoksen ilmoitus siitä, että se aikoo käyttää kohdetta harjoituksiin. Muuten ei poikkeamisia tai lupia ole syytä myöntää.

Jotta asian käsittely ei olisi käytännössä kohtuuttoman hankalaa, tulisi käytännössä viranomaisaloitteisesti ohjata asia näihin eri käsittelyihin yhden hakemuksen tai ilmoituksen perusteella. 

Kunnat ja apteekit toimivat yhteistyössä lääkejätteiden keräämisessä ja asiasta on sovittava. Kuntaliitto, Suomen Kiertovoima KIVO ja Suomen Apteekkariliitto ovat laatineet sopimusmallin toimijoiden käyttöön. 

Kuntien ja apteekkien yhteistoiminnan periaatteet 

Kuntien on järjestettävä asumisessa ja maa- ja metsätaloudessa syntyneiden vaarallisten jätteiden hyödyntäminen tai käsittely, jollei ole kysymys kohtuuttomasta määrästä. Tällaisia ovat muun muassa lääkejätteet. 

Lääkejätteet kerätään useimmiten apteekeissa. Apteekit ovat jo pitkään hoitaneet kunnan vastaanottotehtävää kotitalouksissa syntyneiden lääkejätteiden osalta. Apteekit ovat tällöin sopineet toiminnasta kuntien kanssa.

Pidämme tärkeänä, että kunnat tai kuntien jätelaitokset ja apteekit toimivat jatkossakin yhteistyössä lääkejätteiden keräämistoiminnassa. 

Järjestelmää voidaan pitää sekä asukkaiden että myös kunnan vaarallisten jätteiden jätehuollon kannalta tarkoituksenmukaisena. Asukkaiden on helppoa tuoda vanhentuneet lääkejätteensä apteekkeihin, ja jätelaitosten kannalta apteekit ovat turvallisia vastaanottopaikkoja. Järjestelmä on kattava ja siten lääkejätteiden loppukäsittely tapahtuu asianmukaisesti. 

Kuntaliitto, Suomen Kiertovoima KIVO ja Suomen Apteekkariliitto ovat yhdessä laatineet apteekkien, kuntien ja jätelaitosten käyttöön sopimusmallin kotitalouksien lääkejätteiden keräämisestä (päivitetty 2013).

Suositus on, että sopimusmallia käytetään lääkejätteiden keräämisestä sovittaessa. Vuonna 2019 tuotettiin yhdessä keräystä järjestävien toimijoiden eli apteekkien ja kuntien jätelaitosten käyttöön myös tarkentava ohje lääkejätekeräyksestä. 

Apteekit toimivat lääkejätteiden osalta jätteiden keräyspisteinä kunnan jätelaitosten puolesta (nimissä ja lukuun sopimuksen perusteella). Kuntien jätelaitokset hyötyvät yhteistyöstä siten, ettei niiden tarvitse itse järjestää erillistä lääkejätteiden vastaanottopistettä. Asiakas saa palauttaa lääkejätteensä maksutta apteekkiin, joka toimii kunnan lukuun vastaanottopisteenä.

Apteekista jätelaitos toimittaa lääkejätteet eteenpäin vaarallisten jätteiden käsittelyyn. Apteekeille ei tule aiheutua kuluja kotitalouksien lääkejätteiden noudosta. On kohtuullista, että keräämispalvelujen tarjoamisen vastapainoksi apteekit saavat laittaa lääkejätteen joukkoon vähäisiä määriä omia lääke- ja kemikaalijätteitään sopimuksessa määritellyissä puitteissa.

Suomen Apteekkariliiton selvitysten valossa apteekeissa syntyy nykyisin omia kemikaalijätteitä varsin vähän. Lähinnä kemikaalijätteitä syntyy muutamissa niin sanotuissa sopimusvalmistusapteekeissa, jotka valmistavat lääkkeitä muille myyntiin. 

Onko yhteinen jätehuoltoviranomainen pakollinen? 

Jos kunnat ovat perustaneet yhteisen jäteyhtiön kunnallisen jätehuollon operatiivisiin tehtäviin, yhteinen jätehuoltoviranomainen eli käytännössä jätehuoltolautakunta on pakollinen. 

Jätehuoltolautakunnan vastuukunnasta jäsenistä ja muista toimintaan liittyvistä asioista sovitaan kunnallisen jäteyhtiön osakaskuntien valtuustojen hyväksymässä sopimuksessa. Tässä sopimuksessa ei sovita jätteenkuljetusjärjestelmästä, jätteiden käsittelyjärjestelmästä tai jäteyhtiön tehtävistä tms. Vastuukunta hyväksyy jätehuoltolautakuntaa koskevan johtosäännön. 

Yhteiseen jätehuoltolautakuntaan kootaan kaikki jätehuollon viranomaistehtävät, kuten jätehuoltomääräysten ja jätetaksan hyväksyminen, jätemaksuihin liittyvä päätöksenteko sekä mahdolliset jätteenkuljetusjärjestelmäpäätökset. Päätösvaltaa ei voida jättää osakaskuntaan. 

Kuka tilaa yhdyskuntajätehuollon jäteyhtiöltä? 

Osakaskunnat ovat tilanneet yhdyskuntajätehuollon kuntien yhteiseltä jäteyhtiöltä, kun ne ovat perustaneet sen ja hyväksyneet yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen.

Osakaskunnat ovat tilaajia. Osakaskunnat käyttävät tilaajan puhevaltaa ja omistajaohjausta yhtiökokouksessa (käytännössä jossain määrin myös hallituksen kokouksessa, vaikka se ei juridisesti oikein olekaan omistajaohjauksen paikka). Jätelautakunta ei ole tilaaja eikä käytä omistajaohjausta. 

Osakaskunnat ovat siirtäneet vastuun yhdyskuntajätehuollon operatiivisesta järjestämisestä jäteyhtiölle siten kuin yhtiöjärjestyksessä ja osakassopimuksessa on sovittu. Jäteyhtiö päättää operatiivisesta toiminnasta, kuten jätteenkäsittelyjärjestelmien (energiahyödyntämisen, kompostoinnin, mädättämisen tms.) valinnasta yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen perusteella.

Jätelautakunta ei voi muuttaa yhtiöjärjestystä tai osakassopimusta eikä päättää operatiivisesta toiminnasta, kuten jätteenkäsittelyjärjestelmien valinnasta. Yksittäinen osakaskunta ei voi päättää jätteenkäsittelyjärjestelmän valinnasta eikä muuttaa sopimuksia. Osakaskunnat yhdessä, yleensä yksimielisinä, voivat muuttaa yhtiöjärjestystä ja osakassopimusta ja muuttaa jäteyhtiönsä tehtäviä yhdyskuntajätehuollossa. 

Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen kuuluu jätehuoltolautakunnalle. Asiasta ei voi sopia lautakuntasopimuksessa tai jäteyhtiön osakassopimuksessa. Päätöstä ei voi jättää osakaskuntaan.

Jätteenkuljetusjärjestelmä voi olla erilainen eri kunnissa ja eri alueilla. Myös sekajärjestelmät ovat mahdollisia. Osakaskunnan kannanotto kuljetusjärjestelmään ei sido jätehuoltolautakuntaa, mutta se voi ottaa kannanoton ja sen perustelut huomioon jätelain sallimissa puitteissa. 

Kuka hyväksyy jätetaksan? 

Jätehuoltolautakunta hyväksyy jätetaksan. Jätetaksan hyväksymistä varten jätehuoltolautakunta tarvitsee jäteyhtiöltä yksityiskohtaista tietoa kustannuksista ja palvelurakenteesta.

Käytännössä saattaa olla tarpeen, että jäteyhtiö laatii oman ehdotuksensa jätetaksaksi. Saatujen tietojen perusteella jätelautakunnan alaiset viranhaltijat valmistelevat taksaehdotuksen jätelautakunnan hyväksyttäväksi. 

Jätetaksan mukaisten jätemaksujen kertymällä on katettava jäteyhtiön kustannukset kunnallisen lakisääteisen yhdyskuntajätehuollon hoitamisessa.

Jätehuoltolautakunta voi jätelain sallimissa puitteissa itsenäisesti määritellä maksupolitiikan ja perittävien maksujen nimikkeet, kohteet ja suuruuden, mutta ei voi hyväksyä laillisesti taksaa, jolla ei katettaisi yhtiön toimintaa jätelain, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen nojalla. Lisäksi jätemaksuilla pitää kattaa myös jätehuoltolautakunnan toiminnasta vastuukunnalle aiheutuvat kustannukset. 

Millaisia jätemaksuja voi olla? 

Jätelaissa on säännös perusmaksusta, jolla katetaan sellaisia kustannuksia, joita ei voida suoraan määritellä jätteen määrän ja laadun perusteella: esimerkiksi niin sanotut ilmaispalveluista aiheutuvat kustannukset (vaarallisten jätteiden jätehuolto, hyötyjätehuolto, jäteneuvonta) sekä jätehuoltoviranomaisen kustannukset. 

Muuten jätemaksun perusteena on jätteen määrä ja laatu sekä sen jätehuollosta aiheutuneet kustannukset. Jätemaksunimikkeitä ovat muun muassa tyhjennysmaksu, kuljetusmaksu, käsittelymaksu, vastaanottomaksu, aluekeräyspistemaksu.

Lisäksi taksassa voidaan määritellä esim. lisämaksuja hankalasta tyhjennyksestä aiheutuvien lisäkulujen kattamiseksi, esim. jos jäteastia on kaukana paikasta, johon jäteautolla pääsee. 

Jätetaksassa on syytä eritellä erikseen ne maksut, jotka peritään kunnan toissijaisen jätehuoltovastuun nojalla yritysjätteen jätehuollosta (niin sanottu TSV-jäte). Näiden maksujen kertymällä on pitää kattaa tästä palvelusta aiheutuvat kustannukset. 

Taksaan ei laiteta jäteyhtiön markkinaehtoisesta palvelusta perittäviä maksuja. Niiden osalta jäteyhtiö voi halutessaan hyväksyä oman hinnaston. Markkinaehtoista jätehuoltopalvelua ei saa subventoida julkisoikeudellisen jätemaksun kertymästä. 

Kiinteistönhaltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa jätteenkuljetusyrittäjä laskuttaa yleensä suoraan kiinteistöiltä yksityisoikeudellisen kuljetusmaksun tai tyhjennysmaksun, joka sisältää myös käsittelyn osuuden.

Hinta ei perustu jätetaksaan, vaan kiinteistön ja yrittäjän väliseen sopimukseen. Jätehuoltolautakunta ei voi määrätä yksityisoikeudellista kuljetushintaa tai tyhjennysmaksua kiinteistönhaltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa. 

Kuka määrää jätemaksut? 

Jätehuoltolautakunta määrää yksittäiset jätemaksut maksuunpantaviksi jätetaksan perusteella. Tätä varten jätehuoltolautakunta tarvitsee tietoja jäteyhtiöltä ja jätteenkuljetusyrityksiltä sekä asiakasrekisterin. Asiakasrekisteri ja lakisääteinen kuljetusrekisteri voivat olla samassa.

Käytännössä saattaa olla tarpeen, että jäteyhtiö laatii oman ehdotuksensa jätemaksujen määräämistä varten, esimerkiksi maksuunpanoluettelon tyhjennysmaksuista. Tietojen perusteella jätelautakunnan alaiset viranhaltijat valmistelevat asian päätettäväksi. On yleensä tarkoituksenmukaista delegoida jätemaksuja koskeva päätösvalta jätelautakunnan alaiselle viranhaltijalle. 

Kiinteistönhaltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa voidaan jätteen käsittelymaksu periä siltä kuljetusyritykseltä, joka tuo jätteen käsittelyyn. Vaihtoehtoisesti käsittelymaksu voidaan näissä tapauksissa periä kiinteistönhaltijalta kuljetusyrityksen ajolistan perusteella tehdyn maksuunpanoluettelon perusteella. Jätelautakunta päättää perimistavasta esim. taksan hyväksymisen yhteydessä. 

Kuka laskuttaa jätemaksut? 

Jätemaksut voi laskuttaa jätelautakunnan tai sen alaisen viranhaltijan maksun määräämistä koskevan päätöksen eli esim. ns. maksuunpanoluettelon perusteella myös yksityisoikeudellinen taho, kuten kuntien jäteyhtiö tai yksityinen laskutuspalvelujen tuottaja. Jätemaksut voidaan määrätä maksettavaksi suoraan jäteyhtiölle jätetaksassa. Näin on käytännössä yleensä tehty. 

Tällaisessa järjestelyssä jäteyhtiö tilittää vastuukunnalle jätehuoltolautakunnan kustannuksiin tarvittavan summan sovittavalla tavalla. Sopimusmääräys voi olla lautakuntakuntasopimuksessa. Siitä voitaneen sopia myös erikseen jätelautakunnan, vastuukunnan ja jäteyhtiön kesken.

On myös mahdollista määrätä ja laskuttaa jätehuoltolautakunnan kustannusten kattamiseksi perittävä perusmaksu erillisenä muista jätemaksuista niin, että se maksetaan jätelautakunnan/vastuukunnan tilille. Tämä ei liene perusteltua, mikäli perusmaksu kattaa myös muita kuluja kuin viranomaiskuluja, esimerkiksi aluekeräyspisteiden jätehuoltoa. 

Juridisesti voisi olla mahdollista järjestää jätemaksujen kulku niinkin, että ne määrätään ja laskutetaan maksettavaksi jätehuoltolautakunnan/vastuukunnan tilille ja niiden kertymästä jätehuoltolautakunta/vastuukunta tilittää jäteyhtiölle sen kustannuksiin tarvittavan summan sovittavalla tavalla. Tämäkään ei useimmiten liene perusteltua. 

Kunnat ovat antaneet operatiivisen vastuun yhdyskuntajätehuollosta omistamalleen yhtiölle, joka suunnittelee ja toteuttaa jätehuollon ja arvioi, mitkä ovat toiminnan kustannukset. Jätehuoltolautakunta hyväksyy taksan, jonka mukaisilla maksuilla nämä kustannukset on mahdollista kattaa. 

Jätelaissa on säädetty roskaamiskiellosta ja roskaajan velvollisuudesta puhdistaa roskaantunut alue. Jätelain mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto). 

Roskaaminen ei edellytä sitä, että olisi kyse jätteistä tai arvottomista esineistä. Tilanteeseen sisältyy kuitenkin tietyssä määrin esineen hylkääminen niin, ettei siitä ole asianmukaisesti huolehdittu. Jotta olisi kyse roskaamisesta, tulee edellä todetun haitallisen seurauksen, kuten esim. epäsiisteyden olla todennäköinen. 

Kenen on siivottava? 

Jätelain mukaan roskaaja on velvollinen poistamaan roskaavan esineen tai aineen ympäristöstä ja muutoinkin siivoamaan roskaantuneen alueen. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä roskaajan tai muun puhdistamiseen velvollisen siivoamaan roskaantuneen alueen.

Jos roskaaja laiminlyö siivoamisvelvollisuutensa, kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä alueen haltijan siivoamaan roskaantuneen alueen. 

Asemakaava-alueella alueen haltijan toissijainen siivoamisvelvollisuus on ehdoton. Asemakaava-alueen ulkopuolella edellytetään, ettei alueen haltijan siivoamisvelvollisuutta ole pidettävä kohtuuttomana. Jos muun alueen haltijan siivoamisvelvollisuutta voidaan pitää kohtuuttomana tai haltija laiminlyö siivoamisen, siivoamisvelvollinen on kunta. 

Jos roskaajaa ei saada selville tai tavoiteta taikka jos roskaaja ei huolehdi siivoamisvelvollisuudestaan, siivoamisvelvollinen on jätelakiin kirjatun ns. toissijaisen velvollisuuden perusteella:

1) maantien, yksityisen tien, radan tai sataman pitäjä alueella, joka on roskaantunut tien, radan tai sataman käytöstä; 

2) virkistykseen yleisesti käytettäväksi tarkoitetun alueen haltija tai ulkoilu- tai moottorikelkkareitin pitäjä alueella, joka on roskaantunut alueen tai reitin käytöstä; 

3) yleisötilaisuuden järjestäjä tilaisuuteen varatulla ja sen välittömässä läheisyydessä olevalla alueella, joka on roskaantunut tilaisuuden johdosta, tai alueen haltija, jos tilaisuus järjestetään hänen suostumuksellaan eikä tilaisuuden järjestäjä huolehdi siivoamisvelvollisuudestaan; 

4) jätteen vastaanottopaikan pitäjä sille varatulla ja sen välittömässä läheisyydessä olevalla alueella, joka on roskaantunut paikan käytöstä; 

Lisäksi maantien, yksityisen tien, radan tai sataman pitäjän, virkistykseen yleisesti käytettäväksi tarkoitetun alueen haltijan, ulkoilu- tai moottorikelkkareitin pitäjän taikka yleisötilaisuuden järjestäjän on järjestettävä roskaantumisen ehkäisemiseksi alueella riittävä jätteen keräys ja muut jätehuollon palvelut.

Se tarkoittaa, että esimerkiksi virkistysalueilla on oltava riittävästi yleiseen käyttöön tarkoitettuja roska-astioita, joita tyhjennetään määrävälein. 

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi tehostaa siivoamismääräystä hallintopakolla eli uhkasakolla tai teettämisuhalla. Säännös edellyttää aina kiellon tai määräyksen antamista (päävelvoite).

Käytännössä teettämisuhka lienee menettelynä nopein tapa saada roskaantunut alue siivotuksi. Tällöin kunnalla on kuitenkin oltava siivousta varten voimavarat eli esim. henkilökuntaa tai varoja budjetoituna siivoustyön maksamiseksi. Kustannukset peritään sitten siivoamisvelvolliselta jälkikäteen.

On syytä kuitenkin harkita, käytetäänkö teettämisuhkaa, jos siivoamiskustannusten perityksi saaminen roskaajalta on epätodennäköistä eikä yleinen etu vaadi tilanteen oikaisemista. Uhkasakko saattaa olla kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kannalta käytännöllisempi tehoste erityisesti silloin, jos velvoitettu taho on maksukykyinen.  

Voiko kunta joutua pudistamaan toisen roskaaman alueen? 

Mikäli ympäristönsuojeluviranomainen päätyy päätöksessään siihen, että toissijainen siivoamisvelvoite on muun kuin asemakaava-alueen haltijalle kohtuuton, kunnan on siivottava roskaantunut alue.

Kunnalla on jätelain mukaan myös siivoamisvelvoite, mikäli alueen haltija laiminlyö siivoamisvelvollisuutensa. Jos kunta ei tätä tee, alueellinen elinkeino-. liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä kunnan siivoamaan alueen jätelain nojalla. 

Kunnalla on asianosaisena valitusoikeus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen sellaisesta päätöksestä, jossa on päätetty, että toissijainen siivoamisvelvollisuus on roskaantuneen alueen haltijalle kohtuuton ja siivoamisvastuu siirtyy kunnalle. Lisäksi kunnalla on valitusoikeus alueellisen elinkeino-. liikenne- ja ympäristökeskuksen siivoamismääräystä koskevasta päätöksestä. 

Mitä tarkoitetaan siivoamisvelvollisuuden kohtuuttomuudella? 

Kohtuuttomuuden harkintaan vaikuttaa roskaamisasioissa lähinnä se, onko kiinteistön haltija voinut vaikuttaa roskaantumisen tapahtumiseen tai pyrkinyt aktiivisesti estämään roskaantumista, tai onko alueen uusi haltija ollut tai olisiko hänen pitänyt huolellisena ostajana olla tietoinen alueella olevista mahdollisesti roskaavista esineistä.

Kohtuuttomuuden harkintaan ei siten vaikuta se, onko menettely ollut vireillä ja merkittynä kiinnitysrekisteriin taikka se, onko esim. pakkohuutokaupassa todettu kiinteistöllä olevat esineet. 

Jos roskaantuminen tapahtuu alueella, joka kokemuksen mukaan on altis roskaantumaan, alueen haltija olisi yleensä velvollinen huolehtimaan siivoamisesta ja pyrkimään estämään roskaantumista esimerkiksi puomittamalla tie tai aitaamalla alue.

Sen sijaan viranomaisen voisi olla kohtuutonta velvoittaa haltija siivoamaan esimerkiksi roskaantunut vesialue, koska tällaisen alueen roskaantumista on usein vaikea ehkäistä ja jätteillä voidaan roskata etäisiäkin alueita.

Samoin yksityisen voi olla kohtuutonta siivota roskaantunut alue esimerkiksi, jos roskamäärä on suuri eikä alueen haltija ole voinut kohtuullisin toimin ehkäistä roskaantumista. Vähäisen roskaamisen olisi alueen haltija kuitenkin velvollinen siivoamaan, jos roskaajaa ei tavoiteta.  

Muuta kuin asemakaava-aluetta koskevassa mahdollisessa päätöksessä syytä käsitellä ja perustella myös kohtuuttomuutta koskeva asia, johon puhdistamiseen velvoitetulla alueen haltijalla on mahdollista hakea muutosta valittamalla päätöksestä. 

Voiko kunta vapaaehtoisesti siivota roskaantuneen alueen? 

Kunnan ei välttämättä kannata ryhtyä oma-aloitteisesti vapaaehtoisiin siivoamistoimiin, ellei yleinen etu, kuten pohjaveden pilaantumisriski tai merkittävä maisemahaitta, vaadi kunnalta pikaisia toimenpiteitä.

On kuitenkin tapauksia, joissa yleinen etu vaatii ripeitä toimia. Niissäkin tapauksissa on yleensä kuitenkin syytä käynnistää päätösmenettelyt, yrittää saada teettämisasia päätökseen ja periä kustannuksia suoraan ulosottoteitse vastuulliselta taholta.

Vähintään viranomaisen tulisi tehdä nimenomainen päätös siitä, että yleisen edun vaatiessa roskaantunut alue siivotaan ja kustannukset pyritään perimään jälkikäteen oikeusteitse roskaajalta. Roskaantuneen kiinteistön haltijan kanssa on mahdollisuuksien mukaan suositeltavaa sopia asiasta.  

Kunnan vapaaehtoinen siivoaminen voinee kohdistua lähinnä täysin arvottomiin roskaaviin esineisiin, joita voidaan selkeästi pitää jätteinä.  Ilman määrämuotoista päätöksentekoa ei ole syytä ryhtyä siivoamiseen.

Roskaaja saattaa pitää roskaavia esineitä rahanarvoisina tavaroina, joiden pois viemisestä hän saattaa esittää korvausvaatimuksia. Yhteiskunnan varoilla tapahtuva roskaantuneen alueen vapaaehtoinen puhdistaminen saattaa myös tuottaa alueen omistajalle huomattavaa hyötyä nostamalla kiinteistön arvoa, eikä yhteiskunnan varoja saada välttämättä roskaajalta takaisin.  

Miten roskaamista koskevat vaatimukset käsitellään? 

Jätelain mukaan sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, on oikeus panna roskaantumista koskeva asia alueellisessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa.

Jos joku on saattanut asian vireille kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa kirjallisesti, asia täytyy yleensä käsitellä ja tehdä päätös, johon tulee liittää valitusosoitus ja joka tulee antaa tiedoksi vireillepanijalle ja muille asianosaisille. 

Hallintolain mukaan asia pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla vaatimukset perusteineen. Viranomaisen suostumuksella asian saa panna vireille myös suullisesti. Kirjallinen vireillepano on kuitenkin suositeltavin. Suullisenkin ilmiannon tai valituksen johdosta saattaa kuitenkin olla tarpeen käynnistää viran puolesta roskaamisasian käsittely. 

Jos asian vireillepanijaa ei voida pitää asianosaisena tai muuna jätelain mukaisena vireillepanoon oikeutettuna tahona, voidaan asia päättää jättää tutkimatta. Yleensä silloinkin pitäisi asiassa tehdä päätös, johon liitetään valitusosoitus.

Jos viranomainen tällaisen vireillepanon vuoksi tutkii asian viran puolesta ja antaa siitä siivoamismääräyksen, viranomaisen ei ole tarpeen tehdä erillistä tutkimatta jättämispäätöstä. 

Myös maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa siisteyteen 

Eräissä tapauksissa jätelain roskaamissäännösten sijasta on järkevää soveltaa maankäyttö- ja rakennuslakiin kirjattuja rakennuksen ympäristön kunnossapitoa ja ulkovarastointia koskevia säännöksiä.

Lain mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se täyttää jatkuvasti terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.

Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa. Jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. 

Maankäyttö- ja rakennuslaissa todetaan ulkovarastoinnista, että asemakaava-alueen ulkopuolella varastointi on ulkosalla järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muulta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa taikka häiritse ympäröivää asutusta. 

Jos henkilö toimii maankäyttö- ja rakennuslain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti tai laiminlyö säännöksiin tai määräyksiin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päätöksellään velvoittaa henkilön oikaisemaan annetussa määräajassa laiminlyöntinsä. Viranomainen voi tehostaa määräystä tai kieltoa uhkasakolla tai teettämisuhalla.