Suositus kunnan someviestintään kansallisissa tai alueellisissa kriiseissä 

Punainen roiske

Somessa tulee vastaan huomattavan paljon häiritsevää sisältöä, joka on erityisen haitallista lapsille ja nuorille. Raa’at videot leviävät nopeasti, sillä somen algoritmit tyypillisesti suosivat vahvoja tunteita, kuten vihaa, surua tai järkytystä herättäviä videoita. Esimerkiksi Vantaalla tapahtuneessa väkivallanteossa 2.4.2024 leimallista näyttää olleen videoiden leviäminen lasten ja nuorten suosimassa Tiktokissa. 

Kriiseissä on usein kyse ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan, samoin kunta koostuu ihmisistä ja vastaa heidän arkensa toimivuudesta ja turvallisuudesta. Kun kuntaa tai kuntalaisia kohtaa kriisi tai siihen rinnastettava yllättävä tilanne, suosittelemmekin viestimään kunnan somekanavissa ja tarjoamaan faktatietoa ja/tai tukea tilanteen käsittelyyn kaikille kuntalaisille, mutta etenkin lapsille ja nuorille. Suurissa koko kansakuntaa koskettavissa kriiseissä voi olla tarve viestiä ja myötäelää somessa, vaikka yllättävä tapahtuma ei olisikaan tapahtunut oman kunnan alueella tai oman kunnan palveluissa. On siis parempi tarjota somehälinän vastapainoksi vakautta ja turvaa kuin olla viestimättä lainkaan.

Jos kunnalla on lasten ja nuorten seuraamia sometilejä, on vakautta ja turvaa luovien sisältöjen luominen niihin luontevaa kriisitilanteissa. Jos seuraajina on pääasiassa aikuisia, voi olla hyvä pyrkiä sävyyn, jossa puhutellaan sekä lapsia että aikuisia ja tuoda esille, mistä saa tarvittaessa tukea ja keskusteluapua. Onnettomuustilanteissa voi tarvittaessa muistuttaa, että kuvien tai osallisten nimien jakaminen someen ei ole suotavaa.

Kriisitilanteissa viestitään kriisiohjeistuksen mukaisesti ja esimerkiksi tutkinta-asioissa poliisi hoitaa ensikäden tiedottamisen, jota ennen muut eivät kommentoi ja viesti. Tämä suositus ei siis korvaa kunnan omaa kriisiviestintäohjeistusta, mutta voi olla harkinnan mukaan sen liitteenä tai johdon ja viestinnän muistin tukena kriisien jälkihoidossa.

 

Ohjeita järkyttävien somesisältöjen kohtaamiseen ja niistä keskustelemiseen lasten ja nuorten kanssa 

  • Ota asia puheeksi lapsen tai nuoren kanssa jo etukäteen 
  • Tarkkaile käytöstä ja ole tukena, hakekaa tarvittaessa keskusteluapua 
  • Puhukaa järkyttävistä somesisällöistä. 
  • Muistakaa, että kaikki videot ja sisällöt eivät ole aitoja. Videoita ja kuvaa voidaan ylipäänsä käyttää mielipiteenmuokkaukseen.
  • Pitäkää tarvittaessa sometaukoa.
  • Muistuta, että ympärillä on aikuisia, joille tulee kertoa niin omista huolista kuin somessa nähdyistä materiaaleista. Yksin ei saa jäädä murheiden kanssa! 
  • Muistuta, että ei kannata jakaa järkyttävää materiaalia tai esimerkiksi kuvia onnettomuuspaikoilta eteenpäin. 

 

On monia tahoja, jotka tarjoavat ohjeita esimerkiksi väkivallan kohtaamisesta tai järkyttävistä somesisällöistä keskustelemiseen, esim.:

Lisäksi

On hyvä muistuttaa myös oman kunnan alueella tarjottavista lähipalveluista, kuten mm. nuorisotyöstä, seurakuntien työstä sekä hyvinvointialueen palveluista, kuten opiskeluhuollosta.

 

Voisit olla kiinnostunut myös

Varautumisen ja turvallisuuden verkkosivukokonaisuus

Miten kertoa kuntalaisille varautumisesta kunnan verkkosivuilla? Mikä on kunnan rooli varautumisessa ja turvallisuudessa? Muun muassa näihin löydät vastauksia verkkosivuiltamme.

narrow

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Selvitys radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisevästä työstä on ilmestynyt

Millaisia valmiuksia, osaamista ja käytäntöä kuntatason toimijoilla on radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisemiseen? 

Tutustu julkaisuun!

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!