Julkaisun etusivulle

2.4 Kuntastrategia ja sitä toteuttavat ohjelmat

2.4 Kuntastrategia ja sitä toteuttavat ohjelmat

Kuntastrategia on kuntien lakisääteinen asiakirja, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kunnanvaltuusto hyväksyy kuntastrategian valtuustokausittain ja tarkastelee sen toteutumista vähintään kerran valtuustokaudessa. Kuntalakiin on kirjattu, että kuntastrategiassa tulee käsitellä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämistä, osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksia, palveluiden järjestämistä ja tuottamista, laissa säädettyjä palvelutavoitteita, omistaja- ja henkilöstöpolitiikkaa sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämistä. Asiakirjassa on arvioitava nykytilaa ja toimintaympäristöön kohdistuvia muutoksia sekä niiden vaikutuksia kunnan tehtäviin. (Kuntalaki 37§) 

Kuntastrategiassa asetetaan kunnan toiminnan omat pääpainopisteet ja mahdollisissa ohjelma-asiakirjoissa tarkennetaan kuntastrategiaa. Kestävä kehitys laajana ja monisyisenä asiana ei välttämättä istu aina helposti kuntastrategiaan, mutta toimii yleisenä näkökulmana kunnan eri asiakirjoissa. Kestävää kehitystä voidaan strategian lisäksi käsitellä poikkihallinnollisissa strategian toteuttamisohjelmissa, jotka laaditaan linjassa kuntastrategian kanssa ja sen tavoitteita tukemaan ja toteuttamaan. Poikkihallinnollisten strategian toteuttamisohjelmien lisäksi kunnan toimialojen on usein tarpeen konkretisoida kuntastrategian linjauksia oman toimialansa näkökulmasta toimialan kehittämisohjelmaksi.

YK:n Agenda2030:n kestävän kehityksen tavoitteet voidaan ottaa mukaan eri keinoin kunnan strategian, ohjelmien, suunnitelmien ja budjetoinnin pohjaksi. SDG-viitekehys voidaan huomioida yleisellä tasolla kunnan eri asiakirjoissa, jolloin tavoitteet voidaan viedä toimeenpanoon. Viitekehys voidaan myös integroida strategiaan niin, että strategia rakennetaan sosiaalisten, ekologisten ja taloudellisten tavoitteiden pohjalta. Strategisia tavoitteita voidaan myös johtaa suoraan SDG-tavoitteista.