Tiedote, 

Varhaiskasvatuksen järjestämiskustannukset ovat nousseet merkittävästi

Varhaiskasvatuksen järjestämisen kulut nousivat vuodesta 2022 vuoteen 2023 kaikkineen 13,2 prosenttia. Kustannusten nousu oli suhteellisesti suurinta ruotsin- ja kaksikielisissä kunnissa sekä suurimmissa kaupungeissa. Päiväkotitoiminnassa mukana olevaa lasta kohden kustannusten kasvu oli keskimäärin 15 %.

Tiedot selviävät Kuntaliiton tarkastelusta, jossa käytiin läpi varhaiskasvatuksen järjestämiskustannuksia vuosina 2022-2023.

Kustannusnousun takana monta eri tekijää

Varhaiskasvatuksen kuluja ovat lisänneet useat lainsäädännön ja toimintaympäristön muutokset. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen tuen lakimuutos, asiakasmaksulain muutokset sekä varhaiskasvatuksen mitoitussääntelyn tarkentaminen ovat lisänneet kustannuksia. Lisäksi perhevapaauudistus on tuonut mukanaan uusia haasteita ja kustannuksia varhaiskasvatukseen.

Varhaiskasvatuksen kustannusten nousu on kohdistunut erityisesti päiväkotitoimintaan ja henkilöstökuluihin. Varhaiskasvatuksen tuen lakimuutokseen on reagoitu lisäämällä myös mitoituksen ulkopuolista henkilöstöä. 
Kustannusnousua selittää osittain myös varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsimäärän kasvu. Päiväkotitoiminnassa erityisesti alle kolmevuotiaiden määrä on kasvanut vuosina 2021-2023, joka merkitsee myös kunnille kasvavia kuluja, sillä pienten lasten kanssa työskentelyyn tarvitaan enemmän henkilökuntaa.

Lasten määrä vähenee koko maassa mutta kasvaa varhaiskasvatuksessa

Vuonna 2019 yhteensä 76,6 % varhaiskasvatusikäisistä lapsista osallistui varhaiskasvatukseen. Neljä vuotta myöhemmin eli vuonna 2023 jo 79 % lapsista osallistui varhaiskasvatukseen.

– Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä kasvaa edelleen, vaikka ikäluokat pienenevät. Ennusteiden mukaan vuonna 2030 varhaiskasvatukseen osallistuisi jo 87 % ikäluokasta , joka olisi noin 10 000 lasta enemmän kuin vuonna 2023, toteaa Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen.

Varhaiskasvatuksen eri toimintamuotojen välillä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Perhepäivähoidossa olevien lasten määrä on vähentynyt, kun taas päiväkodeissa olevien lasten määrä on kasvanut. Yksityisen hoidon tuen käyttö on vähentynyt, mutta palvelusetelitoiminta on lisääntynyt. Kotihoidontuen käytön väheneminen on johtanut alle 3-vuotiaiden lasten määrän kasvuun varhaiskasvatuksessa.

Alle puolet perheistä maksaa varhaiskasvatuksesta

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutokset ovat pienentäneet asiakasmaksutuottoja merkittävästi. Lisäksi lähes 54 % varhaiskasvatusta käyttävistä perheistä ei enää maksa tulojen perusteella maksua varhaiskasvatuksesta.

– Aiempaa laajempi maksuttomuus on myös muuttanut kuntalaisten palvelukäyttäytymistä. Perheet eivät enää ilmoita esimerkiksi poissaoloista yhtä kattavasti kuin aiemmin. Tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että päiväkotiin on palkattu esimerkiksi sijaisia, joita ei sitten olisikaan tarvittu, kun kaikki lapset eivät olekaan saapuneet hoitoon, toteaa Lahtinen.

Maksutuotot ovat vähentyneet suhteellisesti eniten pienemmissä kunnissa.

Valtion maksama kompensaatio varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen pienenemisestä ei ole jakautunut tasaisesti varhaiskasvatusta järjestävien kuntien kesken.

Myös positiivista kehitystä on tapahtunut. Kunnat ovat parantaneet sijaiskäytäntöjä, lisähenkilöstöä on palkattu ja työolosuhteita on kehitetty.

Tiukentuvat taloustilanne heittää varjon varhaiskasvatuksen ylle

Kuntien tiukentuvassa taloustilanteessa joudutaan tekemään sopeutustoimia, ja koska varhaiskasvatus on merkittävä palvelu kunnan talouden kokonaisuudessa, sopeutuspaineet kohdistuvat myös varhaiskasvatukseen.

– Varhaiskasvatuksen järjestämiskustannusten nousu on merkittävää, ja kustannusnousu kohdistuu erityisesti päiväkotitoimintaan ja henkilöstökuluihin. Tämä kehitys herättää kysymyksen siitä, onko varhaiskasvatuksen järjestämisestä tulossa kaikkine vaatimuksineen mahdoton yhtälö, kysyy Lahtinen.

Lisätietoja:

Jarkko Lahtinen
Kehittämispäällikkö, Hyvinvointi ja sivistys -yksikkö, Kuntaliito
P. 050 361 4526, jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi
 

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla

Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää