
Uusia toimintatapoja tarvitaan laadukkaan perusopetuksen järjestämiseksi kaikkialla Suomessa

Kuntien ja opetuksen järjestäjien yhteistyö on keino vastata oppilasmäärien laskuun ja henkilöstön saatavuuteen. Etäyhteyksien hyödyntämisen lisäksi tulee kehittää etäopetusta täydentävänä opetusmuotona ja selkiyttää, mitä sillä tarkoitetaan. Myös lainsäädäntöä tulee selkeyttää muun muassa siten, että se mahdollistaa nykyistä laajemman kuntien välisen yhteistyön opetuksen järjestämisessä. Joustavammat mallit ovat tarpeen opetuksen järjestämiseksi.
Edelliset nousivat esille Verkostoperuskoulu-hankkeessa, joka toteutettiin vuosina 2023-2024. Mukana hankkeessa oli kaikkineen 39 kuntaa, jotka kehittivät uudenlaisia tapoja tehdä verkostoyhteistyötä. Hankkeen päätavoitteena oli parantaa perusopetuksen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä monipuolistaa opetustarjontaa eri puolilla Suomea.
Erityisesti etäopetuksen kehittäminen nähtiin tärkeänä askeleena kohti monipuolisempaa ja joustavampaa perusopetusta. Parhaimmillaan etäopetuksen avulla olisi mahdollista turvata kelpoisten opettajien antama opetus ja tarjota oppilaille laajempi valikoima oppiaineita.
– Henkilöstön käyttö kuntarajat ylittävästi etäyhteyksiä hyödyntävässä opetuksessa on esimerkki mallista, jolla voidaan parantaa henkilöstön saatavuutta sekä samaan aikaan monipuolistaa opetusta, korostaa Kuntaliiton projektipäällikkö Päivi Väisänen-Haapanen.
Hankkeen aikana kehitettiin ja otettiin käyttöön konkreettisia keinoja etäyhteyksien hyödyntämisessä. Opettajien digipedagogisen osaamisen kehittäminen nähtiin myös tärkeänä kehittämiskohteena.
– Kuntien välinen yhteistyö ja innovatiiviset ratkaisut ovat avainasemassa perusopetuksen kehittämisessä ja laadun parantamisessa. Opetuksen järjestäjät tarvitsevat nykyistä laajemmat kokeilumahdollisuudet opetuksen kehittämiseksi, toteaa Kuntaliiton erityisasiantuntija Mari Sjöström.
Mukana kymmenen pilottialueitta ja 39 kuntaa
Verkostoperuskoulu-hankkeeseen osallistui kymmenen pilottialuetta, jotka koostuivat yhteensä 39 kunnasta eri puolilta Suomea, sekä Lapin yliopiston harjoittelukoulu. Pilottialueet olivat Päijät-Häme, Riihimäen seutu, Pirkanmaa-Satakunta, Kielisaareke-kunnat, Tuusula, Lappi, Tunturi-Lappi, SavoGrow, Varsinais-Suomi ja Etelä-Savo. Hankkeen aikana järjestettiin useita seminaareja, työpajoja ja kokouksia, joissa pilottialueet jakoivat kokemuksiaan ja kehittivät yhteistyömuotoja.
– Kunnat ovat tunnistaneet hyvin tarpeet tehdä yhteistyötä erityisesti nyt kun ikäluokkien pienentyminen on jo tosiasia, jota ei voi ohittaa. Onneksi lainsäädäntö tarjoaa jo nyt mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä monin erin tavoin ja rahoitusjärjestelmä on kehittynyttä. Silti kunnat kaipaavat lisää tukea ja joustavuutta opetusmallien kehittämiseksi, jatkaa Sjöström.
Julkaisu ”Verkostoperuskouluhanke 2023-2024” on ladattavissa Kuntaliiton julkaisuista.
Lisätietoja:
Päivi Väisänen-Haapanen
Projektipäällikkö, Verkostoperuskouluhanke
P. 050 371 8273, etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi
Mari Sjöström
Erityisasiantuntija, Hyvinvointi ja sivistys -yksikkö
P 050 575 8622, etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi
Uutta Kuntaliitolta
27.2.2025
Blogiteksti
Tarvitsemme kilttejä poliitikkoja
27.2.2025
Kuntaliitto ja puoluesihteerit vetoavat yhdessä kuntavaalien hyvän keskusteluilmapiirin puolesta
26.2.2025
Blogiteksti
Harjoittelussa Kuntaliiton Brysselin toimistossa – vuoteni EU:n ytimessä
24.2.2025
Blogiteksti
Suomen kunnat ovat sitoutuneet Ukrainan tukemiseen
20.2.2025
Blogiteksti
Lukiokoulutuksessa haettavana lähes 40 000 opiskelupaikkaa
19.2.2025
Blogiteksti
Onneksi on kunnat! demokratian turvaajina – tuplavaalit haastavat ja kehittävät vaalikäytäntöjä
19.2.2025
Blogiteksti
Kunnat kuskin paikalla TE-uudistuksessa

Tule kuulolle Vartteja vapaa-ajasta –webinaareihin
Webinaarisarjassa käsitellään vapaa-aikaan ja hyvinvointiin liittyviä koskevia teemoja, kuten liikunta-, nuoriso-, kulttuuri-, ja kirjastopalveluita sekä hyvinvointiasioita.

Onneksi on kunnat!
Jokainen meistä käyttää joka päivä kuntapalveluja, vaikka ei ehkä sitä tule edes ajatelleeksi.

Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla
Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää