Tiedote, 

Kuntapäättäjätutkimus paljastaa

Kuntapäättäjät suhtautuvat kriittisesti tupla- ja triplarooleihin

Kuntaliiton Kuntapäättäjätutkimuksen mukaan kuusi kymmenestä kuntapäättäjästä suhtautuu kriittisesti luottamushenkilöiden tupla- ja triplarooleihin, eli siihen, että samalla henkilöllä on luottamustehtävä esimerkiksi kunnanvaltuutettuna, aluevaltuutettuna ja kansanedustajana.

Tutkimus toteutettiin syys-lokakuussa 2024, ja siihen vastasi runsaat 1700 luottamushenkilöä ja johtavaa viranhaltijaa Manner-Suomen kunnista. Tulokset osoittavat, että kriittinen suhtautuminen tupla- ja triplarooleihin on yleistä riippumatta vastaajan asemasta.

Johtavat viranhaltijat kriittisimpiä, kunnanhallituksen jäsenet sallivampia

Tutkimuksen mukaan erityisesti johtavat viranhaltijat näkevät usean luottamustoimen yhdistämisen ongelmallisena. Heistä peräti 74 prosenttia suhtautuu asiaan kielteisesti, kun taas hallituksen jäsenistä vain reilu puolet jakaa saman näkemyksen. Toisaalta hallituksen jäsenistä 17 prosenttia pitää roolien yhdistämistä myönteisenä.

Luottamustehtävien määrä ja käytetty aika vaikuttavat mielipiteisiin

Kunnallisten luottamustehtävien määrä vaikuttaa asenteisiin. Viittä kunnallista luottamustehtävää hoitavat suhtautuvat asiaan huomattavasti vähemmän kielteisesti kuin vain yhtä tehtävää hoitavat. 

Myös tehtäviin käytetty aika vaikuttaa: mitä enemmän viikkotunteja kunnalliseen luottamustyöhön käytetään, sitä myönteisempi suhtautuminen tupla- ja triplarooleihin on. Kuntaliiton hiljattain julkaistun kuntapäättäjätutkimuksen mukaan luottamustehtäviin käytetään keskimäärin 7 tuntia viikossa, mutta luottamushenkilön roolilla on kuitenkin vaikutusta ajankäyttöön. Esimerkiksi hallituksen puheenjohtajisto käyttää keskimäärin 14 tuntia, hallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajisto 9 tuntia ja rivivaltuutetut 6 tuntia viikossa. 

Puoluetaustoittain eroja suhtautumisessa

Tutkimus paljastaa eroja myös puoluetaustan mukaan. 

Sitoutumattomat sekä vihreitä edustavat luottamushenkilöt suhtautuvat tupla- ja triplarooleihin kriittisimmin, kun taas keskustan edustajat näkevät ne myönteisempänä ilmiönä. Myös kristillisdemokraattien ja RKP:n edustajat suhtautuvat hieman muita myönteisemmin. Kokoomuksen ja SDP:n edustajat ovat keskimäärin kriittisiä, mutta eivät yhtä kielteisiä kuin perussuomalaisten ja vasemmistoliiton edustajat. 

Kuntavaaliehdokkuus yhteydessä näkemyksiin


Henkilöt, jotka aikoivat asettua ehdolle kuntavaaleissa tai jo toimivat aluevaltuutettuina, suhtautuvat vähemmän kielteisesti luottamushenkilöiden roolien yhdistämiseen kuin ne, jotka eivät aio lähteä ehdolle.
 

Työryhmä selvittää

Julkisoikeuden professori Janne Salminen luovutti tammikuussa valtiovarainministerille oikeudellisen selvityksensä siitä useilla eri hallinnon tasoilla luottamushenkilönä toimimisesta, eli millaisia oikeudellisia rajoitteita lainsäädäntö asettaa toimintaan samaan aikaan kunnassa ja hyvinvointialueella. Kysymys on siis käytännössä esteellisyydestä ja vaalikelpoisuudesta toimielimiin, erityisesti hallitukseen. 

- Selvityksessä on toivottavasti aineksia laintulkintaan, mutta myös muutostarpeiden arviointiin. Tarkemmin mahdollisia lain muutostarpeita arvioi vielä erillinen työryhmä vuoden loppuun mennessä, kertoo Pekola-Sjöblom.

- Pidän erittäin tärkeänä, että asiasta keskustellaan nyt laajasti ja moniäänisesti, jotta asia tulee huomioiduksi eri näkökulmista.

- Tupla- ja triplarooleissa on myös hyviä puolia, mutta haastetta luovat varsinkin jääviys-, ajankäyttö- ja tehtävien kasautuminen. Hyvää on, että paikalliselle tasolle tulee valtakunnallista näkemystä ja toisinpäin, mutta muitakin keinoja tähän on, summaa tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom.

Kuntaliitto seuraa ja analysoi kunnallisen päätöksenteon kehitystä ja tarjoaa tietoa päätöksenteon ja julkisen keskustelun tueksi.

Tutustu tarkempiin tuloksiin koostediosta.

 

Kuntapäättäjätutkimus 2024 pähkinänkuoressa

Kyselytutkimus kuntapäättäjistä toteutettiin Kuntaliiton toimesta syyskaudella 2024. Vastauksia kertyi 1705 ja ne kattavat yli 90 prosenttia Manner-Suomen kunnista. Kuntapäättäjätutkimuksessa on lisäksi erityinen kuntajoukko, josta on varmistettu kattava määrä vastauksia.

Kuntapäättäjäkyselyn tuloksia tullaan julkaisemaan vaiheittain ja teemoittain syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana.  Kyselyn avulla kartoitetaan päättäjien toimintaa ja mielipiteitä muun muassa seuraavista asioista: 

  • Toiminta luottamushenkilönä ja kuntavaalit 
  • Kunnallinen päätöksenteko ja valtuustokauden arviointi 
  • Kunnallisen demokratian kehittäminen 
  • Kunnan toimintaedellytykset ja elinvoima 
  • Kestävä kehitys

Sähköisen kyselyn kohdejoukkona ovat kaikkien Manner-Suomen kuntien kunnanvaltuutetut sekä johtavat viranhaltijat. 

  • Tutkimus tekee näkyväksi kuntakentän moninaisuutta ja erilaisuutta myös kuntapäättäjien mielipiteiden näkökulmasta. 
  • Tutkimuksen avulla saadaan vertailutietoa niin nykytilasta kuin ajallisesta kehityksestä erityyppisten kuntien ja eri päättäjäryhmien näkökulmista. 
  • Tutkimus tarjoaa faktoja ja erilaisia näkökulmia erilaisista kunnista myös kuntavaalien 2025 tiimoilta käytävään keskusteluun.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntapäättäjä live: demokratiaa ja johtamista

Webinaareissa käsitellään kuntien päätöksentekoa, johtamista, organisoitumista sekä demokratiaa ja luottamushenkilötoimintaa. 

Ilmoittaudu mukaan tuleviin webinaareihin!