Tiedote, 

Selvitimme Kuntalaistutkimuksessa 2024

Turvallisuus ja hyvä asuinympäristö tärkeimpiä hyvän kotikunnan tekijöitä

Kuntalaiset pitävät turvallisuutta ja hyvää asuinympäristöä kaikkein tärkeimpinä asioina hyvässä kotikunnassa, selviää Kuntaliiton touko-kesäkuussa toteuttamasta Kuntalaistutkimuksesta, johon vastasi yli 10 000 kuntalaista 46 kunnasta. Vastanneista 75 prosenttia pitää turvallisuutta ja 68 prosenttia hyvää asuinympäristöä erittäin tärkeänä tekijänä. Myös hyvä asunto, perhe ja muut läheiset sekä luonnonläheisyys nousivat merkittäviksi tekijöiksi hyvän kotikunnan määrittelyssä​.

Yhteiskunnalliset muutokset vahvistavat turvallisuuden merkitystä

Turvallisuuden tärkeys korostuu kaikenkokoisissa kunnissa ja kaikenikäisten kuntalaisten vastauksissa. Turvallisuuden merkitys on kasvanut selvästi vuonna 2020 tehdystä kyselystä, avaa tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom tuloksia.

Esimerkiksi lapsiperheelliset ja julkisella sektorilla työskentelevät korostavat kyselyn mukaan turvallisuutta arjen sujuvuuden kannalta.

– Turvallisuuden merkityksen korostuminen heijastaa laajemmin globaalia turvallisuusmuutosta ja epävarmuuden lisääntymistä. Turvallisuus koostuu monista tekijöistä, ja kunnat ovat keskeisessä roolissa vahvistamassa arjen turvallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä palveluiden toimivuutta, toteaa Kuntaliiton varautumisen ja turvallisuuden kehittämispäällikkö Ari Korhonen.

Terveellinen, turvallinen ja viihtyisä elinympäristö luodaan kunnissa

Hyvän asuinympäristön merkityksestä kyselyyn vastanneet korostivat muun muassa rauhallisuutta, siisteyttä sekä väljyyttä ja myös esimerkiksi puhdasta ilmaa ja luontoa sekä vesistön läheisyyttä.  Erityisesti pienemmissä kunnissa luonnonläheisyys on korostunut tekijä, mutta kaikissa kunnissa kunnan rooli ympäristön viihtyisyydessä on merkittävä. 

Kunnat vastaavat ympäristön viihtyisyydestä, infrastruktuurin kehittämisestä, sekä peruspalveluiden, kuten vesihuollon, jätehuollon ja julkisten liikennejärjestelmien järjestämisestä ja ylläpidosta.  

– Nämä tekijät vaikuttavat suoraan kuntalaisten arkeen ja elämänlaatuun, mutta myös kunnan elinvoimaisuuteen ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin. Kunnat tekevät työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi sekä huolehtivat luontoarvojen turvaamisesta ja varmistavat turvallisen ja terveellisen asuinympäristön rakentamisen. On ilo huomata, että kuntalaiset todella arvostavat hyvää elinympäristöä, nostaa Kuntaliiton yhdyskunta- ja ympäristö- yksikön johtaja Miira Riipinen

Tutkimustuloksissa vaihtelua eri-ikäisten, eri sukupuolten sekä kuntien välillä 

Tärkeimmäksi koetuissa asioissa on nähtävissä jonkin verran painotuseroja erikokoisissa kunnissa ja eri-ikäisillä ja varsinkin eri sukupuolta edustavilla vastaajilla.

Sukupuoli on yksi merkittävimmin erilaisten asioiden tärkeyttä hyvässä kotikunnassa tai kotikaupungissa selittäviä tekijöitä. Naiset korostavat miehiä enemmän kaikkia kartoitettujen asioiden tärkeyttä. Merkittävimmät erot sukupuolten välillä näkyvät hyvää asuinympäristöä, asuntoa, luonnonläheisyyttä sekä julkisia palveluja koskevissa tärkeysarvioissa. 

Alle 10 000 asukkaan kuntakokoluokissa turvallisuuden ja hyvän asuinympäristön lisäksi erittäin tärkeiden kärkijoukossa on luonnonläheisyys. Hyvä asunto on mukana kolmen kärjessä 20 001 - 50 000 asukkaan kunnissa ja suurimmissa, yli 100 000 asukkaan kaupungeissa puolestaan. 

Valtavirrasta poiketen 10 001 - 20 000 asukkaan kunnissa kolmen kaikkein tärkeimmän tekijöiden joukkoon on noussut perhe ja muut läheiset, 50 001 - 100 000 asukkaan kunnissa kolmannen sijan jakavat hyvä asunto sekä perhe ja muut läheiset. 

Kaikissa alle 60-vuotiaiden ikäluokissa kolme kaikkein tärkeintä hyvän kotikunnan tekijää koostuu turvallisuudesta, hyvästä asuinympäristöstä ja hyvästä asunnosta. Perhe ja muut läheiset koetaan hyvää asuntoa tärkeämmäksi kaikissa yli 60-vuotiaiden ikäluokissa. 

Kuntalaistutkimus 2024

Tutkimuksesta tulee myöhemmin saataville myös kuntakohtaisia tuloksia.

Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton Kuntalaistutkimus 2024 -kyselystä, johon vastasi touko-kesäkuussa noin 10 500 suomalaista. Kyselytutkimus on toteutettu osana Kuntaliiton Erilaistuva KuntaSuomi 2025 -tutkimusohjelmaa ja siinä on mukana 46 erikokoista ja erityyppistä kuntaa eri puolilta Suomea.

Lisätietoja Kuntalaistutkimuksesta 2024: www.kuntaliitto.fi/kuntalaistutkimus2024

Tutkimuskunnat: Asikkala, Askola, Espoo, Hamina, Hattula, Hirvensalmi, Hollola, Hämeenlinna, Ilomantsi, Inari, Jyväskylä, Kankaanpää, Keitele, Kemiönsaari, Keuruu, Kirkkonummi, Kitee, Kuusamo, Lappajärvi, Lappeenranta, Lapua, Mikkeli, Mustasaari, Naantali, Nivala, Oulainen, Parkano, Petäjävesi, Pielavesi, Pirkkala, Pudasjärvi, Puolanka, Raasepori, Raisio, Rautalampi, Salo, Sipoo, Säkylä, Toholampi, Tornio, Turku, Vaasa, Vantaa, Virolahti, Virrat ja Vöyri.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntavaalit 13.4.2025

Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!

Tutustu vaalisivustoomme!

Kuntapäättäjä liveissä käsitellään demokratiaa ja johtamista

Webinaareissa käsitellään kuntien päätöksentekoa, johtamista, organisoitumista sekä demokratiaa ja luottamushenkilötoimintaa. 

Ilmoittaudu mukaan tuleviin webinaareihin!

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!