Tiedote, 

Erilaistuva KuntaSuomi 2025 -tutkimusohjelma

Kuntapäättäjätutkimus 2024 käynnistynyt – kuntapäättäjillä tärkeä paikka vaikuttaa

Juuri käynnistyneen Kuntaliiton Kuntapäättäjätutkimuksen tavoitteena on kerätä arvokasta tietoa kuntien päätöksenteon tueksi. Kysely on toimitettu sähköisenä kaikkiin Manner-Suomen 293 kuntaan. Kuntaliitto kannustaa kuntia osallistumaan ja haastamaan naapurikuntia kilpailemaan korkeimmasta vastausprosentista. Palkitsemme aktiivisimmat kunnat. Vastausaikaa on 11. lokakuuta 2024 saakka.

Tutkimuksen avulla kunnanvaltuutetut ja johtoryhmän jäsenet voivat jakaa näkemyksiään paitsi kunnallisesta päätöksenteosta myös tulevan valtuustokauden haasteista.

Kuntapäättäjätutkimus 2024 tuottaa laajasti tilannekuvaa kuntien nykytilasta ja päättäjien näkemyksistä niin yleisellä tasolla kuin myös erikokoisissa ja erityyppisissä kunnissa eri puolella Suomea. Tiedot auttavat ymmärtämään kuntakentän moninaisuutta ja tarjoavat arvokkaita näkökulmia kuntavaalien 2025 yhteydessä käytäviin keskusteluihin.

– Vastaamalla kuntapäättäjillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten kuntakentän ääni kuuluu valtakunnallisessa keskustelussa, ja miten oman kunnan toimintaedellytyksiä voidaan tietoon perustuen parantaa, kertoo Kuntapäättäjätutkimuksesta tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom.

Miksi vastaaminen on tärkeää?

Kuntapäättäjätutkimus tarjoaa tietoa mm. seuraavista teemoista:

  • Kuntien elinvoima ja kehitys: Miten kunnat voivat vahvistaa elinvoimaansa ja varmistaa hyvää arkea kuntalaisille?
  • Seuraavan valtuustokauden ratkaistavat asiat: Mitkä asiat nousevat tärkeiksi tulevalla valtuustokaudella? 
  • Luottamushenkilöiden toimintaedellytykset: Miten paljon kuntapäättäjät käyttävät aikaa luottamustehtäviin ja millä keinoilla toimintamahdollisuuksia voitaisiin parantaa?
  • Kuntavaaliehdokkaaksi asettuminen: Mikä kannustaa tai estää ihmisiä asettumasta kuntavaaliehdokkaiksi?
  • Päätöksentekoprosessien kehittäminen: Miten hyvin kuntien päätöksenteko ja yhteistyö toimii ja missä olisi parannettavaa?
  • Häirintä ja uhkailu: Vaikuttavatko häirintä ja uhkailu kuntapäättäjien työskentelyyn?

Ensimmäiset tulokset julki loppuvuodesta

Kuntapäättäjätutkimus 2024 toteutetaan osana Kuntaliiton Erilaistuva KuntaSuomi 2025 -tutkimusohjelmaa. Tutkimusohjelman edellinen Kuntapäättäjätutkimus toteutettiin syksyllä 2020.

Kuntapäättäjätutkimus on jatkoa Kuntaliiton aiempien tutkimusohjelmien (ARTTU2, Paras-ARTTU ja KuntaSuomi 2004) yhteydessä vuosina 1995, 1999, 2003, 2010, 2015 ja 2017 toteutetuille kuntapäättäjäkyselyille. 

– Kuntapäättäjätutkimus, joka on toteutettu 1990-luvulta alkaen, on yksi ehdottomasti tärkeimmistä tutkimuksista, johon luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden kannattaa vastata, ja aktiivisimpia kuntia muistamme palkinnolla, kannustaa Pekola-Sjöblom.

Kuntapäättäjäkysely 2024 tuloksia tullaan julkaisemaan vaiheittain ja teemoittain syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana. 

Tutustu tarkemmin Kuntapäättäjätutkimukseen.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntavaalit 13.4.2025

Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!

Tutustu vaalisivustoomme!

Kuntapäättäjä liveissä käsitellään demokratiaa ja johtamista

Webinaareissa käsitellään kuntien päätöksentekoa, johtamista, organisoitumista sekä demokratiaa ja luottamushenkilötoimintaa. 

Ilmoittaudu mukaan tuleviin webinaareihin!