Tiedote, 

Kuntaliitto on pyrkinyt keventämään byrokratiaa ja lisäämään palvelujen toimivuutta, selviää avoimuusrekisteristä

Avoimuusrekisteri antaa keinon avata organisaatioiden vaikuttamista aiempaa avoimemmin ja tehdä näkyväksi päätöksentekoon liittyvää epävirallista vaikuttamistoimintaa, nk. ”lobbausta”, jota tehdään virallisten työryhmien ja kuulemisten kuten lausuntokierrosten ja valiokuntakuulemisten ulkopuolella. Ensimmäisen kolmen kuukauden raportointijakson (1.4.-30.6.2024) aikana Kuntaliitto on raportoinut avoimuusrekisteriin vaikuttamista 176 kontaktointia yhteensä 66 eri aiheesta. 

Avoimuusrekisteriin ilmoitetun vaikuttamistoiminnan lisäksi Kuntaliitto valvoo kuntien etua osana lukuisia työryhmiä sekä antamalla lausuntoja että osallistumalla kuulemistilaisuuksiin. Orpon hallituskauden ensimmäisen vuoden aikana Kuntaliitto on edustanut kuntia 125 työryhmässä, antanut 317 lausuntoa hallituksen esityksiin ja ollut kuultavana eduskunnan valiokunnissa 75 kertaa. Tämä toiminta ei näy avoimuusrekisterin luvuissa. 

– Kuntaliitto edustaa kaikkia Suomen kaupunkeja ja kuntia, jotka puolestaan varmistavat, että me kaikki saamme laadukkaita palveluja, ja että kaikkialla Suomessa on hyvä elää. Kaupunkien ja kuntien tehtäväkenttä on hyvin laaja, ja siksi on välttämätöntä, että niiden puolestapuhuja Kuntaliitto vaikuttaa yhteiskunnallisesti kattavasti, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen kommentoi liiton vaikuttamistoiminnan lukuja. 

Raportointijakson aikana Kuntaliitto on keskittynyt vaikuttamisessa etenkin kuntien toimintaa jäykistävän normituksen keventämiseen, maankäyttö- ja rakentamislain uudistamiseen sekä TE-palvelujen siirtämisen mahdollistamiseen valtiolta kunnille. 

– Kaikki kolme vaikuttamiskokonaisuutta tähtäävät sujuvampaan yhteiskuntaan, elinvoimaisempiin alueisiin sekä joustavampaan ja tehokkaampaan toimintaan kunnissa, Karhunen toteaa. 

Toimivien hankintarakenteiden rikkominen huolestuttaa 

Erityisenä huolenaiheena on ollut hallituksen suunnitelma rajoittaa kuntien sidosyksikköhankintojen käyttöä asettamalla mekaanisia ja keinotekoisia rajoituksia. 

– Vain harvojen yhtiöiden toimintaan liittyvät epäkohdat ratkotaan nyt rikkomalla satojen laillisten ja hyvin toimivien, tärkeitä peruspalveluja tarjoavien kuntayhtiöiden olemassaolo. Jos lakimuutos etenee hallituksen kaavailujen mukaan, mm. jätehuollon, ateria- ja ICT-palvelujen, puhtaus- ja kunnossapitopalvelujen sekä muiden tukipalvelujen yhtiöt joudutaan käytännössä purkamaan ja rakentamaan uudelleen, Minna Karhunen toteaa. 

TOP 3 Kuntaliiton vaikuttamiskohteista 

  1. Kuntien normien keventämisen ja kokeilujen ohjelma on osa hallitusohjelmaa, ja sen tavoitteena on kuntien toimintaa jäykistävien normien vähentäminen. Kun sääntelyä kevennetään, kuntien on mahdollista toimia entistäkin vaikuttavammin ja taloudellisesti kestävämmin. Ne voivat myös tuottaa paikallisiin tarpeisiin ja resursseihin paremmin vastaavia palveluita. Norminpurku on maan hallituksen tärkein kuntakenttää kehittävä hanke, ja Kuntaliitto on ollut mukana keräämässä ehdotuksia kevennettäviksi normeiksi sekä edistänyt normien keventämistä ja lakikokeiluja. 
  2. Maankäyttö- ja rakentamislain (MRL) uudistuksen liittyvät lakiuudistukset (rakentamislaki ja lunastuslaki) ovat keskeisiä kuntien elinympäristöjen ja elinvoimaisuuden edistämisen työvälineitä. Rakentamislain ja lunastuslain uudistuksilla on suuria vaikutuksia kuntien toimintaan ja yhdyskuntarakentamisen rahoituspohjaan. Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistukseen vaikuttaminen on meille ja kunnille tärkeää erityisesti lainsäädännön eheyden ja kuntien toimivien prosessien näkökulmasta. MRL-uudistukseen kuuluu myös muita osa-alueita, joiden lainsäädäntöuudistukset ovat käynnissä ja joihin vaikutamme aktiivisesti mm. työryhmissä.  
  3. TE2024-uudistukseen valmistautumisen tilannekuva ja haasteet: TE- ja kotouttamispalvelut siirtyvät kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta alkaen ja Kuntaliitto tukee kuntia tämän suuren muutoksen valmistelussa. Kuntaliitto pyrkii toiminnallaan edistämään TE-uudistuksen tavoitteiden toteutumista työllisyyden lisääntymisestä ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisestä siten, että uudistus toteutetaan kustannusneutraalisti ja palvelujen toteutukseen annetaan riittävät toimintavapaudet. 

Tutustu toimintailmoituksiimme vaikuttamisrekisterissä

Mikä avoimuusrekisteri? 

Avoimuusrekisterin tarkoitus on tehdä päätöksenteosta kansallisella tasolla läpinäkyvämpää. Rekisteriin ilmoitetaan suunnitelmallisesta vaikuttamistyöstä ja vaikuttamistyön neuvonnasta. 

Avoimuusrekisteriin ei ilmoiteta muodollista edunvalvontatyötä kuten pyydetyt lausunnot, kuulemiset tai ministeriöiden (julkisuuslainsäädännön piiriin kuuluvien) toimielinten työhön osallistuminen. Kuntaliiton lausunnot löydät koottuina osoitteesta kuntaliitto.fi/lausunnot. 

 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista