Tiedote, 

Kuntaliiton hallituksen työvaliokunnan terveiset budjettiriiheen:

Hallitus on lipsumassa kunnille antamistaan lupauksista – rahoitusta ei saa leikata ennen kuin velvoitteita on saatu kevennettyä

Kuntakentällä on tulevina vuosina poikkeuksellisen suuri paine sopeuttaa menojaan, mutta myös korottaa verotustaan, varoittaa Kuntaliitto. Kuntien valtionrahoitukseen uhkaa kohdistua ensi vuonna noin 100–150 miljoonan euron leikkaus, jonka vastineeksi hallitus ei ole ainakaan tähän mennessä kyennyt linjaamaan vastaavan suuruista tehtävien, velvoitteiden tai normien karsintaa. Pelkät leikkaukset kuntien valtionrahoitukseen eivät tuo julkiseen talouteen säästöä.

–  Kunnat saavat uusia tehtäviä vuoden 2025 alussa, jolloin työllisyyden edistämisen palvelut siirtyvät kunnille. TE-uudistuksen tavoitteet työllisyyden lisääntymisestä ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisestä toteutuvat vain, jos rahoitus turvataan jatkossa ja palvelujen toteutukseen annetaan riittävä vapaus, muistuttaa Kuntaliiton työvaliokunnan puheenjohtaja Lauri Lyly.

Kuntien kustannukset ovat kasvaneet viime vuosina. Siksi menoja on tärkeää hillitä niin kuntien kuin myös valtion tulevissa päätöksissä.

Kunnille siirtyvien työllisyys- ja kotouttamispalvelujen rahoitus turvattava

Hallitusohjelma näytti hallituskauden alussa kuntien kannalta lupaavalta. Jatkovalmisteluissa osa julkisia menoja karsivista uudistuksista on ajautunut kuitenkin selviin vaikeuksiin. Ministeriöt eivät ole valmistelleet tällä aikataululla riittävästi uutta, kuntien kustannuksia hillitsevää lainsäädäntöä. Lisäksi joidenkin toimenpiteiden säästöt ovat viivästyneet.

Hallitus on lipsumassa myös TE-uudistuksessa kunnille siirtyvien palveluiden ja laajenevan työttömyysturvan täysimääräisestä rahoittamisesta. 

Lisäksi valtiovarainministeriö esitti budjettiehdotuksessaan kuntien laskennallisiin kotoutumiskorvauksiin yllättäen uuden, 58 miljoonan euron leikkauksen vuodelle 2025.

Valtiontalouden vahvistamiseksi tehty leikkaus veisi kuntien kotoutumisen avustuksista pois noin kolmanneksen. Hallituksen säästöt iskevät kuntien rahoitukseen suoraan tai välillisesti myös väylähankkeissa, työllisyysmäärärahoissa sekä joukkoliikenteen, opetus- ja kulttuuriministeriön ja MAL-kuntien avustuksissa.

Yleisen norminpurun varjolla kuntien valtionosuutta esitetään leikattavaksi 25 miljoonalla eurolla jo vuodesta 2025 lähtien ilman, että normeja vastaavasti kevennettäisiin. 

Kuntien mahdollisuudet huolehtia tehtävistään uhattuna

Kuntaliitto on huolissaan kuntien edellytyksistä huolehtia sivistyksen, hyvinvoinnin ja elinvoiman tehtävistä taloudellisesti kestävällä tavalla. Myös koko julkisen talouden näkymä on mittavista sopeutuspäätöksistä huolimatta edelleen erittäin heikko.

Vaikka talouskasvussa on havaittavissa pieniä, positiivisia käänteen merkkejä niin kasvu on vaimeaa, työttömyyden nousu ripeää ja julkisen sektorin alijäämä kasvaa edelleen. Alijäämä ei väisty edes koko hallituskaudella, jos näkymää tarkastelee ilman työeläkesektorin rahoitusvarallisuutta. Hallitukselta vaaditaan nyt priorisointeja ja reagointiherkkyyttä.

Kuntaliiton viisi ehdotusta budjettiriiheen

 

  1. Kuntien norminpurkua ja maksutulopohjan vahvistamista tulee jatkaa ja vauhtia kiihdyttää, kuten kehysriihessä sovittiin. Normien purun kustannusvaikutukset tulee laskea realistisesti. Julkista taloutta vahvistava 100 miljoonan euron vaikutus vuonna 2025 on mahdollinen vain, jos lait ovat voimassa heti vuoden 1.1.2025 alusta alkaen. Toistaiseksi esitetyt kuntien suunnitelmavelvoitteiden karsimiset ovat olleet vaikuttavuudeltaan hyvin vähäisiä.

    Normien keventämisellä saavutettaisiin väljyyttä palvelujen tuottamiseen ja taloudellisia säästöjä sekä helpotettaisiin hallinnollista työtä ja osaavan henkilöstön saatavuutta. 

  2. Työllisyyspalveluiden 37 miljoonan euron leikkauksen vastapainoksi on helpotettava työllisyyspalvelujen sääntelyä. Asiakaspalvelumallin norminpurkua ei pidä laskea osaksi kuntien tehtävien ja velvoitteiden yleistä 100 miljoonan euron norminpurkua. 

    TE-uudistuksen tavoitteet työllisyyden lisääntymisestä ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisestä toteutuvat vain, jos uudistus toteutetaan kustannusneutraalisti ja palvelujen toteutukseen annetaan riittävät toimintavapaudet.

  3. Valtiovarainministeriön esittämä 58 miljoonan euron leikkaus kuntien laskennallisiin kotouttamiskorvauksiin on peruttava, jos kotouttamisen kustannuksia ei pystytä karsimaan esimerkiksi palvelutoimintaa tehostamalla. Kuntien edellytykset huolehtia lakisääteisistä kotouttamisen palveluista uusien vastuiden myötä on varmistettava.
     
  4. Pitkään valmisteltu kiinteistöverouudistus kiinteistöjen verotusarvojen ja käypien arvojen eriytymisen poistamiseksi on saatava vihdoinkin eteenpäin. Valtaosa kuntien toiminnasta rahoitetaan verotuloilla, joten epätietoisuus kuntien toiseksi suurimman veromuodon tulevaisuudesta on saatava väistymään.
     
  5. Hallituksen tulee varmistaa, että liikenneinfran rahoitus on vaikuttavalla tasolla mahdollistaen väyläverkon pitkäjänteisen kehittämisen. MAL-sopimusten tarkoituksena on kestävän kasvun ja kaupunkikehityksen tukeminen ja myös valtion toimien tulee tätä edistää. Valtion omat tiehankkeet tulee lähtökohtaisesti rahoittaa budjetista sisällyttämättä niitä MAL-sopimuksiin ja kuntien osarahoitukseen.

Lue kannanotto kokonaan.

Lisätietoja:

Kuntaliiton hallituksen työvaliokunnan puheenjohtaja Lauri Lyly, p. 050 682 93
Varatoimitusjohtaja Timo Reina, p. 040 555 8458
Kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen, p. 050 575 9090
Pääekonomisti Minna Punakallio, p. 040 751 5175

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntavaalit 13.4.2025

Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!

Tutustu vaalisivustoomme!

Mukaan verkostoperuskoulu-hankkeen päätösseminaariin!

Hankkeessa on haettu uudenlaisia ja joustavia ratkaisuja sekä yhteistyötä koulutuksen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaamiseksi.

Webinaari hankkeen tuloksista 23.1.2025!

Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla

Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!