Tiedote, 

100 päivää starttiin: Työvoimapalveluista tulee kuntien peruspalvelua vuoden 2025 alussa

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa. Uudistuksen myötä sekä henkilö- että yritysasiakkaiden työvoimapalveluista tulee osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä. Valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan. Samalla reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin.   

- Nyt toteutuva historiallinen uudistus vahvistaa kuntien monipuolisia peruspalveluja entisestään ja tuo kunnille toivottuja työkaluja työllisyyden edistämiseen, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina. 

- Uudistus tuo palvelut lähemmäs kuntalaisia, mikä lisää työvoimapalvelujen saavutettavuutta ja vaikuttavuutta. Kaikki nämä tekijät yhdessä tukevat työntekijöiden nopeamman työllistymisen tavoitetta sekä edistävät työllisyyden lisäksi koko alueen elinvoimaa. 

Järjestämisvastuun siirto valtiolta kunnille on hyvin mittava uudistus. Henkilöasiakkaiden rinnalla tärkeänä kohderyhmänä uudistuksessa ovat myös yritysasiakkaat.  Työvoimapalvelujen avulla sekä henkilö- että yritysasiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta työnhakuun ja työntekijöiden rekrytointiin sekä osaamisen kehittämiseen. 

Vuoden 2025 alussa astuu voimaan myös uusi kotoutumislaki, jonka myötä kunnille tulee kokonaisvastuu myös kotoutumisen edistämisestä. Kotoutumispalvelut ovat maahanmuuttajille suunnattuja palveluja, joilla edistetään heidän kotoutumistaan Suomeen. 

Miksi TE-palvelut siirretään kuntiin?   

Uudistus tuo palvelut lähemmäs asiakkaita. Jatkossa saman katon alta löytyvät esimerkiksi kunnan koulutuspalvelujen, elinkeinopalvelujen ja yhdyskuntarakentamisen lisäksi myös työvoimapalvelut. 

-Uudistuksen tavoitteena ei ole vain siirtää palveluja ja henkilöstöä valtiolta kunnille, vaan kehittää työvoimapalveluita entistä vaikuttavammaksi esimerkiksi suuntaamalla ammatillista koulutusta tukemaan paremmin alueen työllisyyttä ja yritysten tarpeita, edistämällä sekä kotoutumisen roolia työllisyyden hoidossa että kuntien roolia osaajien aktiivisessa houkuttelussa, tarvittaessa maan rajojen ulkopuolelta, Reina tiivistää. 

-Kunnat tuntevat asukkaansa ja elinkeinoelämänsä parhaiten, mikä mahdollistaa paikallisiin tarpeisiin sopivien ja yksilöllisesti räätälöityjen palvelujen toteuttamisen. Uudistus on mahdollisuus tehdä asioita uudella tavalla, kiteyttää Kuntaliiton kehittämispäällikkö Erja Lindberg. 

Kunnissa valmistelun loppukiri on alkanut 

Tänään 23.9. on jäljellä 100 päivää starttiin ja järjestämisvastuun siirtoon. Valmistelun aikataulu on ollut tiukka, mutta valmistelu on edennyt kunnissa ja alueilla hyvässä yhteistyössä ja aikataulussa. Valmisteluissa on pyritty huomioimaan kaikki mahdolliset osatekijät. 

-Kunnissa uudistus nähdään vahvasti mahdollisuutena edistää paikallista elinvoimaa, mikä puolestaan vahvistaa kuntien veto- ja pitovoimaa, kertoo Lindberg. 

-Työllisyysalueet ovat kertoneet esimerkiksi vakituisten palvelupisteiden, mutta myös esim. erilaisten etä- ja digipalvelujen sekä tarpeen mukaisen pop up-palvelun toteuttamisesta eli hyvin moninaisista tavoista toteuttaa asiakaslähtöisiä työvoimapalveluja. Lindberg jatkaa. 

Miten työ tai sen tekijät jatkossa kohtaavat?   

Suomeen muodostuu uudistuksen myötä 45 työllisyysaluetta, jotka vastaavat vuoden 2025 alusta työvoimapalveluiden järjestämisestä hallinnollisesti. Suurin osa alueista järjestää palvelunsa vastuukuntamallilla, neljä kuntaa järjestää palvelunsa itse ja kaksi aluetta kuntayhtymämallilla. 

Huolimatta TE-palveluiden hallinnollisesta järjestämisestä ja työllisyysalueiden rakenteista, asukkaat voivat jatkossa kääntyä oman kunnan puoleen työvoimapalveluihin liittyvissä kysymyksissä samaan tapaan, kuin etsiessään esimerkiksi teknisiä palveluja tai tietoa päivähoitopaikasta. Omasta kunnasta saa minimissään ohjausta ja neuvontaa. 

Uudistuksessa työnhakijoiden ei tarvitse tehdä mitään, vaikka palveluntarjoaja vaihtuu. Heidän asiointikanavansa säilyvät ennallaan ja sähköisenä asiointipaikkana toimii sekä henkilö- että yritysasiakkaiden osalta jatkossakin Työmarkkinatori. 

Mikäli työllisyysasiantuntijoiden ja -palveluiden sähköpostiosoitteisiin tai puhelinnumeroihin tulee muutoksia, kertovat kunnat muutoksista mm. verkkosivuillaan. TE-toimistot viestivät muutoksesta syksyn aikana asiakkaille omien kanaviensa kautta.   

TE-palvelut 2024 -uudistus Kuntaliiton verkkosivulla
100 päivää starttiin -seminaari 23.9.2024 klo 10-15

Lisätiedot: 

Varatoimitusjohtaja Timo Reina, puh. +358 9 771 2700, timo.reina@kuntaliitto.fi
Kehittämispäällikkö Erja Lindberg, puh. +358 9 771 2497, Puh. +358 50 381 4096, erja.Lindberg@kuntaliitto.fi 
Viestinnän asiantuntija Hanna Lassila, puh. +358 9 771 2142, +358 50 473 6278, hanna.lassila@kuntaliitto.fi

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntavaalit 13.4.2025

Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!

Tutustu vaalisivustoomme!