Suomen liikkuvin kunta -kilpailu aukeaa toistaiseksi viimeistä kertaa
Kuudetta kertaa järjestettävässä Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa haetaan kuntalaisten liikunta- ja liikkumismahdollisuuksia laaja-alaisesti edistänyttä kuntaa. Kilpailu on osa valtakunnallisen Urheilugaalan virallisia palkintoluokkia ja sen järjestää Kuntaliitto yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.
Kunnilla merkittävä rooli kuntalaisten liikunnallisen elämäntavan edistämisessä
Tällä kertaa kilpailu toteutetaan teemalla ”Kunnat - arjen liikuttajat”. Vaikka kuntien liikuntatoimen palvelut ja toimenpiteet luovatkin tärkeän pohjan liikunnallisen elämäntavan edistämiselle, eivät ne yksin riitä ratkaisemaan liian vähäisen liikkumisen haasteita. Asukkaiden fyysistä aktiivisuutta voidaan tukea erilaisissa arjen ympäristöissä ja lukuisissa palveluissa. Kuntalaisten liikkumisen lisäämiseen tarvitaan mukaan kaikki hallinnonalat.
- Kunnilla on merkittävä rooli kaikkien kuntalaisten fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan edistämisessä. Erilaisilla olosuhteilla, niiden käyttöä tukevilla palveluilla sekä kansalaistoimintaa mahdollistamalla kunnat mahdollistavat kaikkien kuntalaisten liikkumista. Kunnat tekevät merkittävää työtä liikunnan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisessä, toteaa Kuntaliiton kehittämispäällikkö Mari Ahonen-Walker.
Kuntien hyvät käytänteet esiin
Suomen liikkuvin kunta -kilpailulla Kuntaliitto haluaa tehdä näkyväksi monimuotoista ja erinomaista työtä, jota kunnissa tehdään kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja liikkumisen ja liikunnan lisäämiseksi. Kilpailun avulla nostetaan esiin hyviä käytäntöjä kuntakentälle jaettavaksi.
Ilmoittautuminen
Kilpailu on avoin, maksuton ja tarkoitettu kaikille kunnille. Kilpailuaika on 7.8.-30.9.2023 klo 12:00. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Kilpailun kolme finalistia julkaistaan joulukuussa ja voittaja palkitaan UNO-pokaalilla Urheilugaalassa tammikuussa 2024.
Mukaan kilpailuun pääsee täyttämällä ilmoittautumislomakkeen osoitteessa: https://link.webropol.com/s/suomenliikkuvinkunta2023
Lisätietoja
- Mari Ahonen-Walker, kehittämispäällikkö, mari.ahonen-walker@kuntaliitto.fi, p. 050 452 6433 (31.8. asti)
- Maria Salenius, kehittämispäällikkö, maria.salenius@kuntaliitto.fi, 050 561 0466 (1.9. alkaen)
- Tietoja kilpailusta ja vuoden teemasta löytyy myös Kuntaliiton nettisivuilta
- Arjen liikuttajat, pdf
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää
- sosiaalinen kestävyys
- hyvinvoinin edistäminen
- tasa-arvo ja yhdenvertaisuus
- sähköinen hyvinvointikertomus
Uutta Kuntaliitolta
Kuntavaalit ovat suosituin tapa vaikuttaa, mutta kuntalaiset haluavat vaikuttaa myös vaalien välillä
NuoDon matkassa – mitä nuorisotyön tilastointi ja dokumentointijärjestelmän kehittäminen opetti?
Totta ja tarua tekoälyltä, toiveita Kuntaliitolta
Kalenterivuosi 2024 - kuntien verotulojen uusi alku
Vieraskielisten opiskelijoiden määrä kasvaa lukiokoulutuksessa
Kuntalaistutkimus 2024: Kuntapalveluja arvostetaan - kirjastot suomalaisten kestosuosikkeja
Minne harkkarit kilisevät?
Kunnat ja kaupungit aktiivisia EU-hanketoteuttajia
Kuntavaalit 13.4.2025
Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!
Mukaan verkostoperuskoulu-hankkeen päätösseminaariin!
Hankkeessa on haettu uudenlaisia ja joustavia ratkaisuja sekä yhteistyötä koulutuksen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaamiseksi.
Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla
Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää