Kuntaliitto ei hyväksy yllättäviä lisäleikkauksia kuntien valtionosuuksiin: valtion tulee kattaa vos-vähennykset kunnille
Kuntaliitto pitää kohtuuttomana täysin odottamatta ilmennyttä, pysyväksi ilmoitettua yli 400 miljoonan euron lisäleikkausta kuntien valtionosuuksiin. Vaikka leikkaus jaksotettaisiinkin usealle vuodelle, on se suuruudeltaan kohtuuton vähennys kunnille, joiden valtionosuusrahoitusta on jo valmiiksi leikattu.
Kuntakentälle ennakoimaton, pysyväksi ilmoitettu vähennys valtionosuuksiin luvattiin maanantaina 20. marraskuuta jaksottaa vuosille 2025–2027. Vielä perjantaina valtiovarainministeriö ilmoitti, että leikkaus tulee näkymään heti vuoden 2024 valtionosuuksissa. Tilanne olisi ollut täysin kestämätön paitsi euromääräisesti, myös siksi, että leikkauksista kerrottiin samalla hetkellä, kun kaikki kunnat olivat jo päättäneet vuoden 2024 verotuksestaan.
– Leikkausten jaksotus ja lykkääminen vuodella on vain tilapäinen laastari shokkiin, joka kunnissa koettiin. Kuntatalous heikkenee ja erilaisten kuntien mahdollisuudet menestyä eriytyvät tulevina vuosina merkittävästi jo ilman tätäkin lisäleikkausta, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen tiivistää.
– Jos lisäleikkaukset aiotaan tehdä, ne tulee tehdä kuntien valtionosuuksien näkökulmasta kustannusneutraalisti. Tämä tarkoittaa, että valtion tulee tavalla tai toisella kattaa mahdolliset valtionosuuden lisäleikkaustarpeet. Kunnille näin merkittävä leikkaus merkitsisi vääjäämättä säästöjä muun muassa sivistyspalveluista, työllisyyden ja elinvoiman edistämisestä sekä korottaisi tulo- ja kiinteistöverotusta entisestään, Karhunen toteaa.
Sote-uudistus on alun perin linjattu ja säädetty tehtäväksi tavalla, jossa tulojen ja menojen siirtoon sekä siirtolaskelmiin liittyvät muutokset kohdistetaan yksinomaan kuntatalouteen, viime kädessä valtionosuusrahoitukseen.
– Viimeistään tämän sattumanvaraisen ja yllättävän lisäleikkaustarpeen osalta valtio on paikallishallintoa selvästi perustellumpi ja vakaampi taho kattamaan tästä aiheutuvat talousvaikutukset, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina toteaa.
Valtionosuuksien siirtolaskelmat tulee julkistaa
Marraskuussa tehtyjen laskelmapäivityksen yhteydessä on ilmennyt, että valtiovarainministeriön ennakkolaskelmissa kuntien verotietojen osalta ei ole käytetty viimeisimpiä tietoja eikä pyritty eri siirtolaskennan vaiheissa päivittämään käytettyjä verotietoja parhailla käytössä olevilla tiedoilla.
Nämä ilmeiset puutteet ennakkolaskelmassa ovat johtaneet tilanteeseen, jossa muutokset laskelmiin tulivat yllättäen.
Valtiovarainministeriö ei ole vielä julkaissut tietoa lisäleikkaustarpeen täsmällisistä syistä eikä myöskään sen kuntakohtaisista vaikutuksista suhteessa siirtolaskennan kokonaisuuteen lakisääteisessä kunta-valtio –neuvottelumenettelyssä.
– Kuntaliitto toivoo, että lakiesitystä eduskunnassa käsiteltäessä myös nämä tiedot ovat käytettävissä. Yksityiskohtaisia laskelmia tarvitaan tämän yllättävän muutoksen syiden selvittämiseksi ja kuntakohtaisen vaikutuksen laskemiseksi, kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen korostaa.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907
Varatoimitusjohtaja Timo Reina, p. 040 555 8458
Kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen, p. 050 575 9090
Uutta Kuntaliitolta
Kuntavaalit ovat suosituin tapa vaikuttaa, mutta kuntalaiset haluavat vaikuttaa myös vaalien välillä
NuoDon matkassa – mitä nuorisotyön tilastointi ja dokumentointijärjestelmän kehittäminen opetti?
Totta ja tarua tekoälyltä, toiveita Kuntaliitolta
Kalenterivuosi 2024 - kuntien verotulojen uusi alku
Vieraskielisten opiskelijoiden määrä kasvaa lukiokoulutuksessa
Kuntalaistutkimus 2024: Kuntapalveluja arvostetaan - kirjastot suomalaisten kestosuosikkeja
Minne harkkarit kilisevät?
Kunnat ja kaupungit aktiivisia EU-hanketoteuttajia
Kuntavaalit 13.4.2025
Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!
Mukaan verkostoperuskoulu-hankkeen päätösseminaariin!
Hankkeessa on haettu uudenlaisia ja joustavia ratkaisuja sekä yhteistyötä koulutuksen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaamiseksi.
Kuntajuridiikan ytimessä: Turpakäräjät Live
Webcast-sarjamme tarjoaa kuntajuridiikan näkökulmia ajankohtaisiin teemoihin.
Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla
Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää