Tiedote, 

Kuntavero nousee ensi vuonna 700 000 suomalaisella

Veroprosentti nousee 720 000 suomalaisella ja laskee 20 000 suomalaisella

Kunnallisveroprosentti nousee 39 kunnassa ensi vuonna ja laskee neljässä kunnassa. Korottajia on vähemmän kuin vuonna 2020, jolloin veroprosenttia korotti 53 kuntaa. Korottajien määrä on matala myös pidemmän aikavälin tarkastelussa, sillä 2000-luvulla korottajien määrä ei ole tähän mennessä koskaan mennyt 40 kunnan rajan alle.

Valtaosa korottajista oli pieniä kuntia, mutta korottajakuntien joukossa oli myös suuria kaupunkeja, kuten Oulu ja Pori. Yhteensä korottajakunnissa asuu noin 700 000 kuntalaista.

–  Valtion koronatuet ovat padonneet merkittävästi painetta epidemiasta aiheutuviin kuntaverojen korotuksiin, aivan kuten tukien tarkoitus olikin. Matala korottajien lukumäärä kertoo myös siitä, että verojen korottaminen on kunnille viimesijainen keino rahoituksen riittävyyden turvaamisessa, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina toteaa.

− Veroprosenttipäätösten tärkein viesti onkin se, että valtaosa kunnista pystyi erittäin vaikeissa olosuhteissa pitämään verot vuonna 2021 ennallaan.

Ennallaan tuloveroprosentin pitää kaikkiaan 266 kuntaa. Näissä kunnissa asuu 4,8 miljoonaa ihmistä.

− Monien kuntien talous painui jo ennen koronaa miinukselle, minkä lisäksi koronapandemia on pienentänyt kuntien verotuloja ja vaikeuttanut talouden ennustettavuutta. Kertaluonteiset koronatuet eivät poista kuntien edessä olevia taloushaasteita, joten tarkkaa, kuntalaisten hyvinvointiin ja vahvempaan kuntatalouteen tähtäävää sopeutustyötä on jatkettava myös tulevina vuosina, Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio toteaa.

Keskimääräinen kunnallisvero nousee 20,02 prosenttiin vuonna 2021

Maltillinen veronkorotustahti näkyy myös siinä, että Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja Lapin maakunnassa ei ole vuonna 2021 yhtään veronkorotusta. Merkittävimmät tuloveronkorotukset kohdistuvat Pohjois-Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Ahvenanmaalle. Asukasluvultaan suurimmat korottajakunnat ovat Oulu ja Pori.

Veroprosentti laskee noin 21 000 kuntalaisella, kun Kitee, Outokumpu, Sulkava ja Taivassalo ovat päättäneet laskea veroprosenttiaan vuodelle 2021. Suhteessa aikaisempiin vuosiin veroprosenttia laskettiin varsin maltillisesti.

Keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousee ensi vuonna ensimmäistä kertaa yli 20 prosentin: 20,02 prosenttiin. Keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousee 0,06 prosenttiyksikköä vuodesta 2020.

Manner-Suomen korkein kunnallisveroprosentti on edelleen 23,50 %: Halsualla. Alhaisin Manner-Suomen veroprosentti on 17,00 %: Kauniaisissa. Kunnallisverotuksen ääripäät eivät siten kasva vuonna 2021.

Nimelliset veroprosentit eivät kerro kuitenkaan sitä, kuinka paljon kunnat saavat tosiasiassa kunnallisveroilla rahaa kassaan. Efektiivinen veroaste on Halsualla noin 13,9 % vuonna 2021, kun taas Kauniaisissa se on noin 14,4 %. Keskimäärin efektiivinen veroaste on 14,4 prosenttia vuonna 2021. 

28 kuntaa korottaa veroprosenttia 0,50 prosenttiyksikköä. 202 kunnalla veroprosentti on ensi vuonna 21,00 tai enemmän, joka on kriisikuntakriteeristön raja-arvo.

Kiinteistöverojen korotukset maltillisia

Yhteensä 29 kunnassa kiinteistövero nousee. Yleistä kiinteistöveroa nostaa 24 kuntaa ja laskee 3 kuntaa. Vakituisen ja muun kuin vakituisen asumisen kiinteistöveroprosentti nousee 24 kunnassa.

Kiinteistöverojen yhteenlaskettu tuotto on ensi vuonna arviolta 1,9 miljardia euroa. Kuntien verotuloista se on noin 8 prosenttia. Korotukset tuovat kuntien kassaan noin 41 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina, 040 555 8458

Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio, 040 751 5175

Kehityspäällikkö Mikko Mehtonen, 050 592 8986

Erityisasiantuntija, verotus, Pekka Montell, 044 085 1738

Asiantuntija Benjamin Strandberg, 050 594 0603

 

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntavaalit 13.4.2025

Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!

Tutustu vaalisivustoomme!