Tiedote, 

Joukkoliikenteen koronatukeen kaavaillut ehdot kummaksuttavat

Kuntatalous on jo ennen koronaepidemiaa ollut heikossa tilanteessa ja myös kaupunkien tilanne on ollut hälyttävä. Korona kurittaa eri kaupunkeja ja niiden joukkoliikennejärjestelmiä eri tavalla aiheuttaen vaihtelevia säästöpaineita.

Kaupunkiseuduilla joukkoliikenteen rahoitus on ollut valtaosin kaupunkien harteilla.

- Kunnat ja joukkoliikenneviranomaiset haluavat hakea yhteistyössä valtion kanssa tietä ulos koronan aiheuttamasta kriisistä. Kuntaliitto on tukena tässä työssä, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina.

Koronan aiheuttama joukkoliikenteen rahoituskriisi on ennennäkemätön ja siihen tarvitaan valtion tukea. Valtio on tähän mennessä korvannut isojen ja keskisuurten kaupunkiseutujen lipputulomenetyksiä 47 %:n osuudella.

Seitsemäs lisätalousarvio sisältää 100 M€:n esityksen joukkoliikenteen koronatukeen kaupunkiseuduille ja ELY-keskuksille. Tuen jakamiselle kaavaillaan ehtoja, joilla halutaan estää lipunhintojen korotukset ja palvelujen karsinta. 

Kaupunkiseutujen tahtotila ylläpitää palveluja ja edullisia lipun hintoja on hallituksen kanssa yhteinen. Kuntaliitto haluaa kiinnittää huomiota siihen, että kunta-valtio -suhteessa ja valtionavun jakamisen ehdoissa kunnallisten päättäjien käsiä ei tule sitoa kuntatalouden tasapainotuskeinojen suhteen.

Jos valtion korvaus lipputulomenetyksiin olisi kaupunkikohtaisesti täysimääräinen, sitovat ehdot olisivat ajateltavissa. 

Valtionapu 50 % osuudella lipputulomenetyksiin auttaa merkittävästi, mutta ei vielä poista joukkoliikenteen rahoituskriisiä.

- Valtionavusta huolimatta kaupunkijoukkoliikenteelle jää edelleen iso aukko täytettäväksi toisen taloudellisesti epävarman vuoden edessä. Epävarmuus valtion koronatuen aikataulusta ja määrästä vaikeuttaa varautumista, sillä sitovien valtionavun ehtojen olisi myös tullut olla tiedossa, kun kunnat laativat ensi vuoden talousarvioitaan. Nehän ovat jo valtuustojen käsittelyssä, sanoo kuntatalouden kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen.

Joukkoliikenteen merkitys yhteiskunnan toimivuudelle ja työssäkäynnin ja eri toimintojen saavutettavuudelle on suuri myös korona-aikana. Samalla on huolehdittava siitä, että joukkoliikenne toipuu koronan aiheuttamista ongelmista ja on edelleen kehittyvä vahva perusta liikenteen ilmastotyölle.

Lisätietoja:

Varatoimitusjohtaja Timo Reina, +358 9 771 2700

Liikenneasiantuntija Johanna Vilkuna, +358 9 771 2104

Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen +358 9 771 2079

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!