Tiedote, 

Julkaisu kirjastojen vaikuttavuudesta: Nykykirjasto on jokamiehen innovaatiokeskus

(Kuntaliitto tiedottaa 14.1.2016) Kirjastot inspiroivat parhaimmillaan kansalaisia kokeilemaan uutta teknologiaa, mahdollistavat luovia kumppanuuksia ja rohkaisevat verkostoitumaan. Kirjastojen työskentelyyn soveltuvat tilat, tiedonhakupalvelut ja erilaiset aineistot ovat tärkeä osa etenkin uusien yritysten alkutaivalta.

Tämä käy ilmi Kuntaliiton julkaisussa, jossa 20 kirjastoalan asiantuntijaa tarkastelee kirjastojen nykyroolia ja vaikuttavuutta. Artikkelikokoelma kuvaa kirjastojen moninaista toimintaa ja palvelun vaikutuksia kansalaisten hyvinvointiin sekä laajemmin koko yhteiskuntaan.

– Kirjastosektori on pieni toimiala, jonka kustannukset kuntien kokonaismenoista ovat vähän yli yhden prosentin luokkaa. Kirjastotoiminnan suorat ja epäsuorat taloudelliset hyödyt ovat kuitenkin huomattavasti laajempia, Kuntaliiton kirjastoasioiden erityisasiantuntija Johanna Selkee toteaa.

Kirjastopalveluja käyttävät arvostavat palveluja ja kokevat, että kirjasto parantaa heidän elämänlaatuaan ja hyödyttää heitä monella muullakin tavalla.

Julkaisussa esitellään suomalaisen kirjastotoiminnan kirjoa. Kuten kaikkia kuntapalveluja, myös kirjastotoimintaa toteutetaan eri puolilla Suomea hyvin erilaisissa olosuhteissa.

– Helsingissä kirjastojen asiakkaat voivat kokeilla 3D-tulostamista ja kirjastot tukevat aloittelevien yritysten toimintaa yrityshautomoiden tapaan. Samaan aikaan pienemmissä kunnissa esimerkiksi Etelä-Savossa kirjastopalveluja tehdään usean kunnan yhteistyönä, jotta peruspalvelua pystytään tarjoamaan mahdollisimman laadukkaana, Selkee kuvaa.

Julkaisu sisältää myös katsauksen kansainvälisiin tutkimuksiin, joissa on selvitetty kirjastojen merkitystä ihmisten elämänlaatuun.

– Kirjastot tarjoavat käyttäjilleen tilaa ja välineitä toteuttaa itseään ja järjestävät elämyksellisiä tapahtumia kaikenikäisille. Kirjastot myös edistävät lukuharrastusta, elinikäistä oppimista ja tasa-arvoista pääsyä tiedon lähteille, mikä on merkittävä seikka hyvinvoinnin kannalta. Poikkihallinnollinen yhteistyö terveys-, sosiaali- ja kulttuurialojen kanssa tarjoaa uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen, Johanna Selkee toteaa.

Julkaisu on osa Kuntaliiton kirjastojen vaikuttavuusprojektia, joka on tehty yhteistyössä Helsingin kaupungin tietokeskuksen, Helsingin kaupunginkirjaston – Yleisten kirjastojen keskuskirjaston ja kirjastojen valtakunnallisen www.kirjastot.fi-verkkopalvelun kanssa.

”Hyötyä, tietoa, elämyksiä – kirjastojen vaikuttavuuden ulottuvuuksia” -julkaisu on julkaistu kunnat.netissä maksuttomana verkkojulkaisuna

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Johanna Selkee, p. 050 435 9420

Muualla verkossa