TE-palvelut 2024 -uudistus
TE-palveluista tulee kuntien peruspalvelua 1.1.2025
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu työ- ja elinkeinotoimistoilta siirtyy kunnille 1.1.2025. TE-palveluista tulee vuoden 2025 alussa osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä ja sitä kautta osa jokaisen kunnan peruspalveluja. Kunnilla muodostuu uusi valtionosuustehtävä, jonka rahoitus on yleiskatteisessa valtionosuudessa. Kunnan rahoitusvastuu laajenee. Kunnille siirtyy myös ELY-keskusten julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät hankintatehtävät ja KEHA-keskuksen julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät maksatustehtävät. Valmistelun tahti on tiukka.
Suomeen muodostuu uudistuksen myötä 45 työllisyysaluetta, jotka ovat vastuussa työvoimapalveluiden hallinnollisesta järjestämisestä. Työllisyysalueet kartalla.
Oman kunnan puoleen voi kääntyä jatkossa
Huolimatta TE-palveluiden hallinnollisesta järjestämisestä ja työllisyysalueiden rakenteista, asukkaat voivat jatkossa kääntyä oman kunnan puoleen työvoimapalveluihin liittyvissä kysymyksissä samaan tapaan, kuin etsiessään esimerkiksi teknisiä palveluja tai tietoa päivähoitopaikasta. Omasta kunnasta saa minimissään ohjausta ja neuvontaa, jotta palvelupolulla pääsee eteenpäin.
Sivustoltamme löytyy runsaasti tietoa uudistuksen eri teemoihin liittyen, mm:
Viestinnän sivustolla voit tutustua uudistuksen pääviesteihin ja tavoitteisiin.
TE-rahoituksen sivulla paljon materiaalia rahoitukseen liittyen.
Kotoutumislain kokonaisuudistukseen (KOTO24) liittyvät materiaalit avaavat kotoutumisen edistämisen kokonaisuutta
Ajankohtaista
Historiallisen suuri TE-uudistus tuo työvoimapalvelut kuntiin vuoden vaihteessa - asiakkaille pyritään turvaamaan mahdollisimman sujuvat siirtymävaiheen palvelut (Tiedote 26.11.2024)
Kuntakysely osoitti: tulevat työvoimaviranomaiset tarvitsevat uusia palveluja työllistämisen tueksi (Uutinen 21.11.2024)
Kuntia ei voida velvoittaa kierrättämään TE-palveluhankintojen ostolaskuja KEHA-keskuksen Yleisen avustusjärjestelmän kautta (Kannanotto 8.11.2024)Työllistymisen monialaisesta edistämisestä annetun lain mukainen yhteistyösopimus (Word-tiedosto 4.11.2024)
Tilaisuudet
Kuntaliiton webinaarit TE-palvelut uudistukseen liittyen (myös materiaalit aiemmista tilaisuuksista)
KEHA:n tietoiskut ja tilaisuudet
100 päivää starttiin -tilaisuuden esitysmateriaali ja Videot
Tiedotteet/uutiset
23.9. 100 päivää starttiin: Työvoimapalveluista tulee kuntien peruspalvelua vuoden 2025 alussa
23.2.2024: KT:n tavoittelema TE-henkilöstön virka- ja työehtosopimusten aikaistus toteutui
Tiekartta TE24 ja KOTO24 -uudistuksen toimeenpanon valmistelun avuksi on julkaistu
Kuntaliitto käynnistää verkoston TE-palvelut 2024-uudistusta valmisteleville kuntien edustajille. Verkoston tarkoituksena on luoda vaikuttavuutta sekä toimia vertaistuen kivijalkana sekä oppimisen alustana. Liity mukaan verkostoon!
Työvoimapalveluiden viitearkkitehtuurin viimeinen välituotos on valmistunut
Kuntaliiton muistio 23.3.2024: Kuntouttavasta työtoiminnasta uuteen vaikuttavampaan
matalan kynnyksen palveluun
Valmistelun tukena myös KEHA:n TE24-tietopankki ja muut lähteet
KEHA-keskuksen ylläpitämässä tietopankissa jaetaan ja julkaistaan eri TE24-toimeenpanoryhmissä tuotettuja materiaaleja sekä tietopyyntöjen kautta tulleita kuntien kysymyksiä, tietopyyntöjä ja toiveita. Tutustu tietopankin kattavaan sisältöön täällä!
Lisätietoa TE-uudistuksesta muualla verkossa:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
KT neuvoo henkilöstön siirtymisiin liittyvissä asioissa
Julkisten hankintojen neuvontayksikkö JHNY
JHNY neuvoo hankinnoissa
Työ- ja elinkeinoministeriön TE24 info-sivusto
Toimeenpanon käsikirjat
- TE-palvelut 2024- ja KOTO24-uudistuksen toimeenpanon käsikirja
(laajempi verkkojulkaisu. Verkkojulkaisua päivitetään ja tarkennetaan toimeenpanon edetessä)- TE-palvelut 2024- ja KOTO24-uudistuksen toimeenpanon käsikirjan ensimmäinen osa
(tiivis diasetti, pdf 41 sivua).- Ohje kuntien TE-palvelut 2024 -uudistuksen yhteistoimintasopimuksessa määrättävistä asioista (pdf)
- Toukokuinen ohjeemme perustuu Kuntaliiton yleiseen ohjeeseen yhteistoimintasopimuksesta. Ohje ei ole suoraan käyttöön otettava sopimusmalli vaan ohje siitä, mitä ainakin tulisi huomioida työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksessa.
Kuntaliiton muutostukitoimisto tukee ja auttaa toimeenpanossa
Kuntaliiton muutostukitoimiston kokoonpano:
•Kehittämispäällikkö Erja Lindberg, työllisyyspolitiikan valmistelu ja toteuttaminen laaja-alaisesti
•Muutoskoordinaattori Seija Lehtonen, muutosvalmennus ja TE2024 -tilaisuuksien koordinointi
•Elinvoimajohtaja Jarkko Huovinen, elinkeinopolitiikka
•Viestinnän asiantuntija Hanna Lassila, viestintä
•Erityisasiantuntija Ilona Koto, digi- ja viitearkkitehtuuriasiat
•Kehittämispäällikkö Mikko Mehtonen, rahoitus
•Asiantuntija Oscar Ohlis, ruotsinkielisten kuntien tukeminen
•Johtava juristi Tarja Krakau, juridiset kysymykset
•Maahanmuutto- ja kotoutumisasiantuntija Maija Lehtimaa, KOTO24-uudistus
•Projektipäällikkö Liisa Jurmu, yhdyspinnat
•Projektipäällikkö Veronika Ekman, ruotsinkielinen kotoutuminen
Muutostukea antavat yllä mainittujen asiantuntijoiden lisäksi Kuntaliiton muutkin asiantuntijat, esimerkiksi julkisista hankinnoista ja ammatillisesta koulutuksesta.
Hyviä käytänteitä
TE24-uudistus Kuhmossa, Naantalissa ja Lohjalla:
Kolmen esimerkkikunnan valmistautuminen TE-uudistukseen (pdf, 50 sivua)
Digitaaliset palvelut ja tietojärjestelmät
Tämä kokonaiskuva ja tiekartta tukevat kuntia uudistukseen valmistautumisessa. Dokumentti jakautuu neljään osaan: lähtökohtia digitaalisten palvelujen valmisteluun, palvelupolkukuvaus, tiekartta kuntien valmistelun tueksi sekä yhteenveto ja ehdotuksia jatkoselvityksen kohteiksi.
Ajankohtaista
Viisi pointtia TE-uudistuksen rahoista
Työllisyystiistai-lähetys 26.11.2024
TE-uudistus on lohen sukua
Tuumaustunti: TE24 ja nuorten työpajatoiminta
Muutosvalmennus
Muutosvalmennuksen keskeisenä tavoitteena on rakentaa hyvää yhteistyötä valtio-ja kuntatoimijoiden välillä ja samalla tukea henkilöstön osaamista, motivaatiota sekä voimavaroja muutoksessa. Yhteistä muutosvalmennusta voidaan toteuttaa mm. erilaisilla yhteistyöfoorumeilla, tapaamisissa ja
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää
Erja Lindberg
- työllisyyspolitiikan valmistelu ja toteuttaminen
- EU:n työllisyyspolitiikka
- Työvoimapalveluiden siirtyminen kuntiin (TE24) muutostuki
Seija Lehtonen
- Muutoskoordinaattori TE-palvelut 2024 -uudistuksen muutostuessa
Palvelemme kuntien henkilöstöä ja luottamushenkilöitä heidän tehtäviinsä liittyvissä asioissa. Neuvontapalveluita varten suosittelemme käyttämään ensisijaisesti neuvontapyyntölomaketta.
Kuntavaalit 13.4.2025
Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!
Kuntajuridiikan ytimessä: Turpakäräjät Live
Webcast-sarjamme tarjoaa kuntajuridiikan näkökulmia ajankohtaisiin teemoihin.