Tuloksellisuus

Tehokkuus tarkoittaa osittain samaa asiaa kuin tuottavuus. Kun tuottavuus mittaa sitä, kuinka paljon tietyllä panosmäärällä saadaan aikaan, tehokkuus mittaa sitä, kuinka paljon enemmän tietyllä panosmäärällä voitaisiin saada aikaan.

Tehokkuus määritellään aina verrattuna johonkin vertailukohteeseen, esimerkiksi vertailu toisen kunnan vastaavaan toimintayksikköön.

Tehokkuus, samoin kuin tuottavuus, ei ota huomioon sitä, tehdäänkö oikeita tai järkeviä asioita, vaan kyseisen toiminnan tehokkuutta.

Esimerkiksi jos vertaillaan kahta koulua, joissa ensimmäisessä oppilasryhmän keskimääräinen koko on 20 henkilöä ja toisessa 18 henkilöä, voidaan sanoa että ensiksi mainitussa koulussa opettaminen on keskimäärin 11,1 % tehokkaampaa kuin 18 oppilaan ryhmän kouluissa, jos laatua ja vaikuttavuutta ei huomioida.

Kustannustehokkuus tarkoittaa tuotosten ja resurssien käyttöön liittyvien kustannusten suhdetta verrattuna esimerkiksi toiseen vastaavaan yksikköön. Vertaillaan esimerkiksi kahta terveyskeskusta, joissa on samankaltainen potilasrakenne ja hoidon laatu. Jos terveyskeskushoitopäivä maksaa toisessa yksikössä 120 euroa ja toisessa yksikössä 100 euroa, voidaan sanoa viimeksi mainitun yksikön olevan 20 % kustannustehokkaampi kuin ensiksi mainittu terveyskeskus. 

Miten tuottavuus nousee ja laskee

Panoksiksi kutsutaan tuotannossa käytettäviä tuotannontekijöitä, joita ovat esimerkiksi työntekijät, työtilat, koneet, laitteet ja raaka-aineet.

Tuotoksiksi kutsutaan tuotannosta syntyviä tavaroita, puolivalmisteita, palveluita tai edellä mainittujen yhdistelmiä.

Miten käytettyjä panoksia mitataan? Mikäli tuotannossa käytetään vain yhtä tuotannontekijää tai ollaan kiinnostuneita vain yhden tuotannontekijän tuottavuudesta, voidaan mitata kyseisen tuotannontekijän määrää esimerkiksi seuraavasti:

• Työntekijät: työaika
• Työtilat: neliö-/ kuutiomäärä
• Koneet tai laitteet: käyttöaika
• Raaka-aineet: raaka-aineen määrä: massa, pituus, tilavuus tai muu mittayksikkö

Tuloksena saadaan tuottavuustieto, esimerkiksi yhden tuotteen valmistaminen vaatii kymmenen tuntia työaikaa. Tätä voidaan verrata esimerkiksi toisen yksikön tai edellisen vuoden vastaavaan tuottavuustietoon.

Yleensä ollaan kuitenkin kiinnostuneita koko tuotantoprosessin tuottavuudesta, ei pelkästään yhden tuotannontekijän tuottavuudesta. Esimerkiksi jos erään tuotteen valmistaminen vaatii kymmenen tuntia työaikaa ja koneen käyttöaikaa kolme tuntia, mutta seuraavana vuonna sama tuote valmistuukin tunnin nopeammin mutta koneen käyttöaikaa vaadittiin 5 tuntia, tuottavuuden mittaus on vaikeampaa.

Eräs ratkaisu tuottavuuden panoskäytön mittaukseen on panosten mittaaminen rahamääräisesti. Jos yksi työtunti maksaa 32 € ja koneen käyttö 10 €, voidaan laskea että ensimmäisenä vuonna yksikön valmistaminen on maksanut

10 * 32 € + 3 * 10 € = 350 €. Seuraavana vuonna valmistamisen kustannukset ovat 9 * 32 € + 5 * 10 € = 338 €. Voidaan siis todeta, että toiminnan kustannukset ovat pienentyneet 12 € (3,4 %). Mikäli hintatasossa ei ole tapahtunut muutoksia, voidaan tuottavuuden arvioida parantuneen 3,4 %.

Kun panosten ja tuotosten suhdetta mitataan rahamääräisesti, hintatason muutosten vaikutukset pitäisi puhdistaa tuottavuuden mittauksesta. Palkkojen, raaka-aineiden sekä muiden tuotannontekijöiden hintojen muutokset täytyy deflatoida, jos halutaan tehdä vuosien välistä tuottavuusvertailua. Muuten muutokset kustannustasossa vaikuttavat tuottavuusmittarin tuloksiin, vaikka muuten toiminnassa ei tapahtuisi muutosta.

Liite:

Miten tuottavuus nousee ja laskee -kuvio

Tuottavuus määritellään usein käytettyjen resurssien (panosten) ja tuotoksen suhteena.

Teollisessa toiminnassa tuotos voidaan laskea toimivan yksikön arvonlisäyksen perusteella: kuinka paljon arvonlisäystä saadaan aikaan tietyllä määrällä panoksia.

Arvolisäyksen määrää on kuitenkin riippuvainen myytävän tuotteen tai palvelun hinnasta, joka itsessään on riippuvainen markkinoista. Hinta määräytyy markkinoilla pääasiassa kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tämä aiheuttaa ongelmia myös teollisen toiminnan tuottavuusmittaukselle.

Julkisella sektorilla arvonlisäys on vaikea määritellä, koska tuotteilla ei yleensä ole markkinoita. Toinen mittaamiseen liittyvä ongelma on, että julkisen sektorin tuotannon vaikutukset ovat usein välillisiä vaikutuksia. Esimerkiksi opetus ei tuota mitattavaa arvonlisäystä, vaan todellisesta arvonlisäyksestä hyvin suuri osa aiheutuu siitä, että kouluttautunut henkilö pystyy tuottamaan arvonlisäystä tulevaisuudessa todennäköisesti paremmin kuin kouluttautumaton ihminen.

Toinen tuottavuuden mittaamiseen liittyvä ongelma on laadun huomiointi. Sellaisessa toiminnassa, jossa syntyville tuotteille on olemassa markkinat, parempi laatu voidaan ottaa helpommin huomioon: asiakas on todennäköisesti valmis maksamaan enemmän laadukkaammasta tuotteesta. Tällöin parempi laatu vaikuttaa suoraan tuotteen arvonlisäykseen.

Julkisella sektorilla laadun parantaminen aiheuttaa sekä välittömiä että välillisiä vaikutuksia, joista viimeksi mainittujen vaikutuksia on lähes mahdotonta mitata.

Kolmas tuottavuuden mittaukseen liittyvä tekijä on mitattavan tuottavuuden aikaperiodi. Lyhyen aikavälin tuottavuuden mittaus ei ole välttämättä tarkoituksen mukaista, sillä lyhyen aikavälin tuottavuus ei välttämättä edistä pidemmän aikavälin tuottavuutta. 

Julkisten palveluiden tuottavuuden mittaaminen törmää usein siihen, että ei ole selkeää käsitteistöä, jonka avulla kyettäisiin tarkastelemaan kustannuksia, palveluiden määrää, laatua ja vaikuttavuutta.

Tutkimusprofessori Aki Kangasharju Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta on valtionvarainministeriön toimeksiannosta koonnut tuottavuuskäsitteistön yhdeksi tuottavuuskäsikirjaksi.

Suomen Kuntaliiton asiantuntijat ovat aktiivisesti olleet mukana täydentämässä ja kommentoimassa käsikirjan laadintaa sen eri vaiheissa. 

Liite:

Tuottavuus osana tuloksellisuutta -julkaisu

Kangasharju Aki, 2008. Ilmainen pdf-julkaisu