TE-palvelut 2024 -uudistus

Rahoitus

Työ- ja elinkeinopalveluiden uudistus muuttaa kuntataloutta ja nostaa TE-kokonaisuuden kunnille merkittäväksi palvelukokonaisuudeksi, joka vastaa osuudellaan kuntien käyttökuluista peräti noin 10 prosenttia. Siirtyvä kokonaisuus voidaan jakaa kahteen osaan: siirtyviin palveluihin sekä kasvaviin etuuskuluihin.

Siirtyvien palveluiden osalta kustannuksia kasvavat sekä lakisääteiset että vapaaehtoisesti järjestettävät, työllisyyttä ja elinvoimaa edistävät palvelut. Uudistuksen myötä valtiolta kuntiin siirtyy noin 4 000 työntekijää.

Kunnat osallistuvat jatkossa myös entistä enemmän työttömyysetuuksien rahoittamiseen. Yksittäisen kunnan rahoitusosuus muuttuu sekä työttömyyden määrän että pituuden mukaan. Mitä pidempään yksittäisen henkilön työttömyys kestää, sitä isomman osan kunta joutuu etuuskuluista maksamaan. Työttömyysetuuksien rahoitusvastuu on peruskunnilla, vaikka palveluita hoitaisi kuntien puolesta työllisyysalue.  Uudella työttömyysturvavastuulla eli nk. kannustinmallilla kuntia ohjataan ja kannustetaan huolehtimaan työllisyydestä sekä järjestämään palvelut mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti.

Avaa kaikki

Rahoitukseen liittyviä materiaaleja

Laskelmat

Rahoitukseen liittyviä esityksiä

Taustatietoja rahoituksesta ja sopimuksesta

Rahoitus ja valtionosuudet

Kuntien kasvaneet kustannukset korvataan kunnille täysimääräisesti valtionosuuksina. Valtionrahoitus maksetaan jokaiselle kunnalle.

Siirtyvien palveluiden osalta valtionosuuksia maksetaan työikäisen väestön sekä työttömien määrän perusteella. Työttömien määrä lasketaan laajan työttömyyden perusteella, jolloin mukaan lasketaan myös työvoimapalveluiden piirissä olevat työttömät sekä palkkatuella työskentelevät. Näiden uusien valtionosuuskriteerien lisäksi vieraskielisyyden perusteella korvataan työttömien kotokoulutuksen kustannuksia. Palveluiden valtionosuusrahoituksen suuruus päivitetään vuosittain valtionosuuslaskelmien yhteydessä.

Kasvaneet työttömyysetuuskulut korvataan myös valtionosuuksina. Palveluista poiketen, lisäkulut korvataan kiinteällä valtionosuuden lisäyksellä, jonka suuruus lasketaan uudistushetkellä. Kannustinmalliin sisältyvä kasvaneiden etuuskulujen korvaus ei siten muutu työttömien tai muunkaan määrän mukaan. Korvausta korotetaan ainoastaan vuosittain kansaneläkeindeksillä.

Lisääntynyt valtionrahoitus ei ole korvamerkittyä eli kunnat saavat päättää itse rahojen käytöstä. Jos palvelut onnistutaan tuottamaan tehokkaammin, saavat kunnat käyttää säästyneet rahat muihin kohteisiin. Jos työttömyyttä onnistutaan vähentämään, pienenee valtionrahoitus ainoastaan laajan työttömyyden kriteerin osalta, muut osat pysyvät ennallaan. Muuttuvat työttömyysetuuskulut ja siihen liittyvä kiinteä korvaus, verotuotot sekä palveluiden valtionosuus muodostavat yhdessä vahvan taloudellisen kannusteen edistää työllisyyttä ja elinvoimaa.

Lue lisää:

TEM: Uudistuksen vaikutukset kuntien rahoitukseen

Työllisyysalueen sopimus

Uudessa mallissa sekä rahoitus että etuuskulut kohdentuvat suoraan peruskunnille. Järjestämisvastuulle asetettujen vaatimusten vuoksi suuri osa kunnista joutuu kuitenkin järjestämään palvelut yhteistyössä työllisyysalueilla.

Kuntien tulee päättää keskenään työllisyysalueen budjetista ja maksuosuuksista sekä resurssien ja palveluiden jaosta. Tämä kannattaa muistaa myös uudistuksen rahoituslaskelmia luettaessa. Laskelmissa esitetty nykytilanne on laskennallinen, koska nykytilannetta ei ole olemassa ja kunnat päättävät itse työllisyysalueen kustannuksista.

Työllisyysalueen yhteistoimintasopimusta laadittaessa tulisi miettiä ainakin sitä, millä tavalla rahoitus ohjaisi järjestäjää tavoittelemaan kustannustehokkuutta ja edistäisi koko työllisyysalueen osalta palveluiden työllisyysvaikuttavuutta. Palveluita pitäisi siis järjestää tulosten aikaansaamiseksi.

Jäsenkunnan näkökulmasta kannattaisi pohtia ainakin seuraavia seikkoja:

  • miten kunnan oma hyvä työllisyyskehitys vaikuttaa järjestäjälle maksettavaan rahoitukseen,
  • miten jäsenkunta varmistaa saavansa palvelun (ja tulokset) josta se maksaa,
  • miten rahoitus- ja palvelutarjonta huomioi jäsenkunnan poikkeavan työttömyys- tai työllisyysrakenteen,
  • mitä kunta voi tehdä itse työttömyyden parantamiseksi ja mitä vaikutusta sillä on maksuosuuteen?

Järjestäjän näkökulmasta kannattaisi vastaavasti pohtia ainakin seuraavia seikkoja:

  • miten rahoitus reagoi siihen, että jäsenkunnat panostavat itse työllisyyteen,
  • tuleehan välilliset kulut katettua (hallinto, toimitilat, kehittäminen jne.),
  • miten työllisyysalueen yli- ja alijäämä käsitellään,
  • miten rahoitus huomioi kuntakohtaiset tarve-erot,
  • miten sovitaan tuotannon yhteistyöstä niissä tilanteissa, kun jokin palvelu annetaan yksittäisen jäsenkunnan vastuulle,
  • miten varmistetaan, että äkillinen tehtävien kasvu esimerkiksi työttömyyden seurauksena tai lakimuutokset huomioidaan järjestämistehtävien rahoituksessa.

Työllisyyspalveluille tulee aina turvata riittävät resurssit sekä palvelunsa itse järjestävissä kunnissa, että työllisyysalueilla. Lakisääteisten tehtävien rinnalla on tärkeää panostaa työllisyyteen ja elinvoimaan kokonaisvaltaisella tavalla huomioiden myös kunnan yleiset tehtävät ja rahoitus.

Työllisyysalueiden sisäisessä sopimuksessa tulisi pyrkiä läpinäkyvään, tarpeeksi yksinkertaiseen ja kannustavaan rahoitusmalliin. Edellä mainittuja kysymyksiä sekä muitakin näkökulmia on syytä pohtia etukäteen ja valita kaikille kunnille hyväksyttävä malli. Onnistunut rahoitusmalli vahvistaa kuntien välistä yhteistyötä ja edistää myös kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta.

 

Ohje kuntien TE-palvelut 2024 -uudistuksen yhteistoimintasopimuksessa määrättävistä asioista

TE-uudistukseen ja rahoitukseen liittyviä blogeja

Ajankohtaista

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Elinvoima ja työllisyys
rahoitus