Älykäs sopeutuminen

Keltainen roiske

J​atkuvan kasvun odottaminen kaikissa kunnissa ja alueilla on epärealistista, sillä valtaosassa Suomen kunnista väestö vähenee​​. Tämä luo haasteita palvelujärjestelmälle sekä päätöksentekojärjestelmän toimivuudelle. 

Haasteet näkyvät mm. 

  • kunnallisverokertymä pienenee

  • palvelujärjestelmän rahoittaminen ja ylläpito hankaloituu​

  • palveluiden laatua on hankala ylläpitää​

  • rakennettu infrastruktuuri voi olla käyttäjämääriin nähden ylimitoitettua​

  • osaavan työvoiman saatavuus heikentyy​

Paikallisten toimijoiden kuten yksittäisten kuntien tai päättäjien on mahdollista vaikuttaa asiaan vain vähän.​

Älykäs sopeutuminen on kokoava ajattelu- ja suhtautumistapa, jonka tarkoituksena on kehittää uudenlaisia strategioita, suunnitelmia ja politiikkatoimia varauduttaessa väestön vähenemiseen ja siitä aiheutuvien muutosten hallintaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. 

Älykäs sopeutuminen nostaa kuntien omat ratkaisut keskiöön, joita kansallinen kuntapolitiikka voisi toivottavasti tukea.

Nykyinen hallitusohjelma tunnistaa kuntakentän moninaisuuden myös vahvuutena, mutta käytännössä tällä hetkellä etenevät uudistukset haastavat erityisesti pienten kuntien elintilaa: esim. erityisen tuen velvoitteet, in-house-sääntely, sähköautojen latauspisteet.​ Hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus edistää asukkaiden palveluiden laadun ja yhdenvertaisuuden toteutumista varmistamalla, että palveluista vastuuta kantavat kunnat ovat taloudellisesti elinvoimaisia.

Osana julkisen talouden tilannetta osan kuntia talous kriisiytyy ja ajaudutaan myös pakkoliitostilanteisiin. Älykkään sopeutumisen osana kuntien olisi hyvä pohtia sekä yhteistoimintarakenteita että kuntaliitoksia ennakoivana strategisena ratkaisuna.​

Tuemme kuntien älykkään sopeutumisen keinovalikoimaa. Tuotamme tietoa ja työkaluja älykkään sopeutumisen strategioihin ja toimenpiteisiin kunnissa (ml. kuntayhteistyö, palveluverkot).​ 

 

Haluatko katsoa, miten väestönmuutos saattaa vaikuttaa oman kuntasi talouteen ja palvelutarpeeseen?

Tutustu verkkosivuumme: Miten väestömuutos vaikuttaa kuntasi talouteen? | Kuntaliitto.fi

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntapäättäjä live: demokratiaa ja johtamista

Webinaareissa käsitellään kuntien päätöksentekoa, johtamista, organisoitumista sekä demokratiaa ja luottamushenkilötoimintaa. 

Ilmoittaudu mukaan tuleviin webinaareihin!