Lausunto maa- ja metsätalousministeriölle 4.11.2024 (430/03.01.00/2024) Tiina Hartman

Luonnokset asetuksiksi kiinteistötietojärjestelmän suoritteista ja tietopalvelusta perittävistä maksuista (VN/24971/2024) ja kiinteistö-tietojärjestelmän tulojen jakamisesta (VN/24971/2024)

KTJ-lain 7 §:n 1.1.2012 voimaan tulleen muutoksen (1189/2011) mukaan kiinteistötietojärjestelmän suoritteista ja tietopalveluista peritään valtiolle ja kunnalle maksuja, joihin sovelletaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään, jollei jostakin suoritteesta toisin säädetä. Lain muutos mahdollisti tuotteiden hinnoittelun myös liiketaloudellisin perustein omakustannusarvoon määrittelyn ohella. 

KTJ-lain 7 §:n 2 momentin mukaan perittävien maksujen suuruudesta säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Ministeriön on ennen asetuksen antamista kuultava keskeisiä kiinteistötietojärjestelmän tiedontuottajia. Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2020 antanut KTJ-lain 7 §:n nojalla asetuksen kiinteistötietojärjestelmän suoritteista ja tietopalvelusta perittävistä maksuista (1139/2022). Asetus on voimassa 31.12.2024 asti. Nyt lausunnoilla oleva uusi asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025 ja olemaan voimassa 31.12.2026 saakka.

Asetusehdotus on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä virkatyönä Maanmittauslaitoksen esityksen pohjalta. Maanmittauslaitoksen esitys perustuu Maanmittauslaitoksen ja Suomen Kuntaliiton väliseen yhteistyöhön KTJ:n ylläpidon vaatimien kustannusten selvittämiseksi ja arvioimiseksi omakustannusarvoon perustuvien suoritemaksujen määrittämiseksi.

Asiakaspalvelusta ja verkkolomakkeella saatavien kiinteistötietojärjestelmän otteiden hinnat ovat pysyneet samana vuodesta 2013 alkaen ja viranomaisen sähköisen asiointipalvelun kautta luovutettavista otteista perittävät maksut vuodesta 2017 alkaen. Otteista perittäviä maksuja ehdotetaan korotettavaksi keskimäärin 12,2 %. Euromääräisesti korotukset ovat 1–2 euroa otetta kohden. Arvioiduilla tuotoilla ja kustannuksilla julkisoikeudellisten suoritteiden maksut ovat kustannusvastaavat asetuskautena 2025-2026.

Kuntaliitto pitää esitettyjä hinnankorotuksia perusteltuina, eikä sillä siten ole huomautettavaa luonnoksesta asetukseksi kiinteistötietojärjestelmän suoritteista ja tietopalvelusta perittävistä maksuista (VN/24971/2024).

Kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 5 § sisältää perusteet kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta. Lainkohdan mukaan kiinteistötietojärjestelmän hallinnosta, ylläpitämisestä, tietopalvelusta ja kehittämisestä aiheutuvien kustannustensa kattamiseksi Maanmittauslaitos ja kiinteistörekisteriä pitävät kunnat saavat kiinteistötietojärjestelmän suoritteista kertyvistä tuloista maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettävät osuudet. Kiinteistötietojärjestelmän muista toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten kattamisesta järjestelmän suoritteista saatavilla tuloilla sekä tulojen jakamisesta muutoin järjestelmästä huolehtivien viranomaisten kesken säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Maa- ja metsätalousministeriön nykyinen asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta (1140/2022) on voimassa 31.12.2024 asti.

Nyt lausunnolla oleva asetusehdotus on tarkoitettu olemaan voimassa 1.1.2025 - 31.12.2026 ja asetusehdotuksessa esitetään, että Maanmittauslaitoksen ja kuntien väliset tulonjako-osuudet pidettäisiin ennallaan. Momentin 1 kohdan mukaan Maanmittauslaitoksen osuus olisi 69,0 prosenttia ja kohdan 2 mukaan kiinteistörekisterin pitäjinä toimivien kuntien yhteinen osuus olisi 31,0 prosenttia. 

Asetusehdotuksen 3 §:n 2 momentissa säädetään perusteista, joiden mukaan yksittäinen kunta saa saman pykälän 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta kuntien yhteisestä osuudesta oman osuutensa. Ehdotuksen mukaan kiinteistörekisterin pitäjänä toimivan kunnan osuus määräytyisi kunkin kunnan vuoden 2023 kiinteistörekisterin rekisteröintitapahtumien lukumäärän ja joulukuun 2023 väkiluvun perusteella. 

Kuntaliitto hyväksyy esitetyn jakoehdotuksen kiinteistörekisteriä pitävien kuntien sekä Maanmittauslaitoksen välillä. Kuntaliitto pitää hyvänä, että Maanmittauslaitoksen ja kuntien yhteisrekisteripidosta tulevat tulot jakautuvat kaikille niille, jotka kiinteistötoimituksia tekevät ja tietoa järjestelmään tuottavat. Tuloilla katetaan osa toiminnasta aiheutuvista kustannuksista. Kuntaliitto haluaa kuitenkin huomauttaa, että rakennetun ympäristön lainsäädännössä tapahtuneet muutokset sekä monet tulevat muutokset aiheuttavat kustannuksia nimenomaan kiinteistörekisteriä pitävien kuntien rekisterinpitoon ja siihen liittyviin ohjelmistoihin. Tämä siitä syystä, että muutokset (esim. 3D-kiinteistö) ovat tyypillisesti sellaisia, jotka realisoituvat vain tiheimmin rakennetuilla alueilla, jotka sijoittuvat kiinteistörekisteriä pitäviin kuntiin. 

Korjauksena Kuntaliitto haluaa tuoda ilmi, että tulojako kiinteistörekisteriä pitävien kuntien kesken tehtiin asetusehdotuksesta poiketen joulukuun 2022 väkiluvun ja vuoden 2023 rekisteröintitapahtumien perusteella, koska keväällä 2024 asetusta valmisteltaessa ei vielä ollut käytössä virallisia väkilukutietoja joulukuusta 2023.

Muilta osin Kuntaliitolla ei ole huomautettavaa luonnoksesta asetukseksi kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta (VN/24971/2024).

 

SUOMEN KUNTALIITTO

Miira Riipinen                                                           Tiina Hartman
johtaja, yhdyskunta ja ympäristö                              kehittämispäällikkö

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Tiina Hartman
+358 9 771 2176, +358 50 465 6557
Vastuualueet
  • Kuntien maapolitiikkaan ja maaomaisuuden hallintaan sekä kiinteistönmuodostus- ja kiinteistörekisteritehtäviin liittyvä edunvalvonta, palvelu ja kehittäminen.
  • Alan lainsäädäntöön ja ohjauskeinoihin vaikuttaminen ja lainsäädännön soveltamiseen liittyvä kuntien neuvonta sekä hyvien käytäntöjen edistäminen.
Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!