- kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehittäminen ja johtaminen
Keskihinta-asetus vuodelle 2025. Luonnos valtioneuvoston asetukseksi valtion rahoituksen perusteena käytettävistä lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja kansalaisopistojen keskimääräisistä yksikköhinnoista vuonna 2025.
Yleistä yksikköhintoja koskevan asetuksen luonnoksesta
Luonnoksen mukaan vuonna 2025 keskimääräinen opiskelijakohtainen yksikköhinta olisi lukiokoulutuksessa 8 433,30 euroa, taiteen perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta olisi 91,69 euroa opetustuntia kohden ja kansalaisopiston yksikköhintoja määrättäessä keskimääräinen yksikköhinta olisi 100,48 euroa opetustuntia kohden.
Vuoden 2025 keskimääräiset yksikköhinnat perustuvat vuoden 2022 toteutuneisiin käyttökustannuksiin. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 19.2 §:n mukaan perushintaa säädettäessä tulee ottaa huomioon valtionosuustehtävien laajuuden ja laadun arvioidut muutokset, kustannustason arvioidut muutokset sekä valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistukset. Laskennan perusteena oleva arvio peruspalveluiden hintaindeksin muutoksesta vuodelle 2025 on 3,4 prosenttia.
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 23 b §:n mukaan keskimääräistä yksikköhintaa laskettaessa keskimääräisestä yksikköhinnasta vähennetään vuosittain lukiokoulutuksen osalta 996,13 euroa ja taiteen perusopetuksen osalta 3,92 euroa. Lisäksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 11 b §:n mukaan kansalaisopiston yksikköhinnasta, jossa on huomioitu lain 12 §:ssä tarkoitettu kustannustason sekä toiminnan laajuuden ja laadun muutos, vähennetään 4,32 euroa.
Kuntaliitto katsoo, että lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen sekä vapaan sivistystyön rahoitukseen valtion säästötoimenpiteenä toteutettu pysyväisluonteinen valtionosuusrahoituksen vähentäminen ei ole millään tavoin perusteltua, vaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain 23 b § sekä vapaan sivistystyön lain 11 b § tulee kumota. Koulutuksen rahoitus tulee saattaa vastaamaan sen järjestämisestä tosiasiallisesti aiheutuvia kustannuksia.
Lukiokoulutus
Lukiokoulutuksen toiminnan laadun ja laajuuden muutoksena otettaisiin asetusluonnoksessa huomioon oppivelvollisuuden laajentamisen määrärahalisäys vuosille 2021‒2024. Koska vaikutus on vuoden 2022 kustannuspohjaan perustuvassa laskelmassa vain osittain, on kustannuspohjaan lisätty siitä puuttuvana vuosien 2023‒2024 vaikutuksena 32,8 miljoonaa euroa.
Lukiokoulutuksen yksikköhintojen laskennan pohjana oleviin valtakunnallisiin kokonaiskustannuksiin on lisätty valtionosuustehtävien laajuuden ja laadun arvioituna muutoksena hallitusohjelman mukainen 10 miljoonan euron lisärahoitus etenkin oppimisen tuen lisäämisestä aiheutuvien kustannusten takia. Lisäyksen takia kunnan rahoitusosuutta koskevaa prosenttiosuutta alennetaan siten, että lisäys kohdentuu kokonaisuudessaan valtion maksuosuuteen.
Kustannuspohjaan on tehty yhden miljoonan euron vähennys arvioituna valtionosuustehtävien laadun ja laajuuden muutoksena. Tämä liittyy hallituksen 23.9.2024 eduskunnalle antamaan esitykseen (HE 112/2024 vp) lukiolain muuttamiseksi lukion vuosisuunnitelman laatimisvelvoitteesta luopumisesta ja kodin ja oppilaitosyhteistyön keventämisestä.
Kuntaliitto kiinnittää seuraavassa huomiota useisiin lukiokoulutusta koskeviin kohtiin asetusluonnoksessa:
Oppivelvollisuuden laajentamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 173/2020 vp) todettiin lukiokoulutuksen valtionosuusrahoituksen momentin 29.20.35 (Valtionosuus ja –avustus lukiokoulutuksen käyttökustannuksiin) lisämäärärahan olevan yhteensä 62,7 miljoonaa euroa vuonna 2024. Asetusluonnoksen mukaan arvioidusta lisämäärärahasta aiotaan kuitenkin osoittaa 1 460 000 euroa momentille 29.40.50 (Valtionrahoitus yliopistojen toimintaan) oppivelvollisuuden laajentamiseen harjoittelukouluissa.
Asetusluonnos sisältää siis uuden, 1,46 miljoonan euron lisäleikkauksen lukiokoulutuksen rahoitukseen.
Toisin kuin asetusmuistioluonnoksessa todetaan, lukiokoulutuksen vuoden 2025 yksikköhinnan laskenta ei sisällä oppivelvollisuuden laajentamisesta aiheutuvia määrärahavaikutuksia hallituksen esityksen (173/2020 vp) tarkoittamalla tavalla ja laajuudessa. Kuntaliitto ei pidä sopivana, että muutenkin niukasta rahoituksesta leikataan osa pois. Kuntaliiton näkemyksen mukaan asetus on korjattava tältä osin vastaamaan oppivelvollisuuslain hyväksymisen yhteydessä esitettyä tasoa. Kustannuspohjaan on siis lisättävä oppivelvollisuuden laajentamisen puuttuvana vaikutuksena 34,277 miljoonaa euroa, ei lisäleikkauksen sisältämä 32,8 miljoonaa euroa.
Oppimisen tuen lisäämisestä johtuvista kustannuksista aiheutuva 10 miljoonan euron lisärahoitus on Kuntaliiton näkemyksen mukaan allokoitu teknisesti oikein, kun lisäys kohdentuu valtion maksuosuuteen kunnan rahoitusosuutta koskevaa prosenttiosuutta alentamalla. Myös erityisen koulutustehtävän lisärahoituksen prosenttiosuuden vähentäminen on tehty rahoituslain mukaisesti. Näihin Kuntaliitolla ei ole huomautettavaa.
Kuntaliitto ei hyväksy kustannuspohjaan tehtyä yhden miljoonan euron vähennystä, joka liittyy hallituksen 23.9.2024 eduskunnalle antamaan esitykseen lukiolain muuttamiseksi. Lakimuutos lukion vuosisuunnitelman laatimisvelvoitteesta luopumiseksi ja kodin ja oppilaitosyhteistyön keventämiseksi ei kuitenkaan tosiasiallisesti poista muutoksen aiheuttamaa työtä. Tällöin kyse ei ole julkistaloutta vahvistavasta toimenpiteestä, jolla saataisiin tavoiteltu säästö aikaan. Kyse on valtion ylimitoitetusta rahoitusleikkauksesta, joka heikentää koulutuksen järjestäjien rahoitusasemaa.
Kuntaliitto muistuttaa, että asetusluonnoksessa ehdotettu lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta sisältää myös muita lukiokoulutuksen rahoitukseen kuuluvia tekijöitä, joilla valtion rahoitusvastuuta on siirretty kunnille. Ensinnäkin Kuntaliitto pitää lukiolain uudistamisesta johtuvia määrärahalisäyksiä alimitoitettuina (Kuntaliiton lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle 17.4.2018). Toiseksi Kuntaliitto pitää oppivelvollisuuden laajentamisesta johtuvia määrärahalisäyksiä alimitoitettuina (Kuntaliiton lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle 5.11.2020). Nämä tarkoittavat käytännössä sitä, että valtio on sysännyt rahoitusvastuun valtion täysimääräisesti rahoittamien uusien ja laajentuvien velvoitteiden rahoittamisesta rahoituslainsäädännöstä välittämättä osittain kuntien rahoitusvastuulle.
Kuten edellä todetaan, yksikköhintarahoitus on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain 23b §:stä johtuvasta lukiokoulutuksen yksikköhinnan rahoitusleikkauksesta (996,13 €/opiskelija) johtuen etääntynyt lukiokoulutuksen järjestämisestä aiheutuvista todellisista kustannuksista. Lausunnolla oleva asetusluonnos sisältää yli sadan miljoonan euron rahoitusleikkauksen. Kuntaliiton näkemyksen mukaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain 23 b § tulee kumota. Yhteiskunnan ja lainsäädännön lukiokoulutukselle asettamien velvoitteiden ja niiden rahoituksen välinen epäsuhta on ilmeinen ja kestämätön.
Taiteen perusopetus
Valtioneuvoston asetuksessa valtion rahoituksen perusteena käytettävä taiteen perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta vuonna 2025 olisi 91,69 euroa opetustuntia kohden. Keskimääräinen yksikköhinta vahvistetaan arvonlisäverottomina. Muutos tämän vuoden hintaan on 2,25 euroa, sillä arvonlisätön yksikköhinta vuodelle 2024 oli 89,34e. Ensi vuoden keskimääräisessä yksikköhinnassa on huomioitu peruspalvelujen hintaindeksin muutos, joka vuodelle 2025 on 3,4 %.
Rahoituslain 23 b §:n 1 momentin mukaan keskimääräistä yksikköhintaa laskettaessa siitä vähennetään vuosittain taiteen perusopetuksen osalta 3,92 euroa. Käytännössä tämä vuosittain tehtävä vähennys neutralisoi kuluttajahintojen noususta aiheutuvan indeksikorotuksen positiivisen vaikutuksen yksikköhinnassa. Kuntaliitto katsoo, että tästä pysyväisluonteisesta yksikköhintaan tehtävästä euromääräisestä vähennyksestä tulisi luopua, jotta valtionosuuden perusteena oleva hinta vastaisi paremmin toiminnasta aiheutuneita kustannuksia.
Vapaa sivistystyö
Kuntaliitto katsoo edellä olevan mukaisesti, että vapaan sivistystyön rahoitukseen valtion säästötoimenpiteenä tehty pysyväisluonteinen valtionosuusrahoituksen vähentäminen tulee lopettaa kumoamalla lain vapaasta sivistystyöstä 11 b §. Näin vapaan sivistystyön yksikköhinnat vastaisivat paremmin toiminnan järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Kuntaliitolla ei ole muuten huomautettavaa asetusluonnokseen tältä osin.
SUOMEN KUNTALIITTO
Hanna Tainio Sami Niemi
varatoimitusjohtaja erityisasiantuntija
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää
- yleiset kirjastot
- taiteen perusopetus
- taide- ja kulttuurilaitokset
- muu kulttuuritoiminta
- lukiokoulutus
- korkeakoulut
- vapaa sivistystyö
Mukaan verkostoperuskoulu-hankkeen päätösseminaariin!
Hankkeessa on haettu uudenlaisia ja joustavia ratkaisuja sekä yhteistyötä koulutuksen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaamiseksi.
Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla
Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää