Sisäisen turvallisuuden selonteon kehittämislinjaukset

Kuntaliitto on yhteistyössä Turvallinen- ja kriisinkestävä kunta -verkoston kanssa antanut lausunnon sisäisen turvallisuuden selonteon kehittämislinjauksiin.

Lausuntopyynnössä pyydettiin ottamaan kantaa seuraaviin kysymyksiin:

1) Mitä valtioneuvoston tai eduskunnan toimivaltaan kuuluvia päätöksiä tulisi harkita tehtävän, jotta Suomi olisi tulevaisuudessa nykyistä turvallisempi tai vähintään yhtä turvallinen kuin nyt?

2) Miten esittämänne päätökset tai linjaukset edistäisivät sisäistä turvallisuutta

Kuntien merkitys sisäisen turvallisuuden kehittämisen kannalta on keskeinen. Arjessa esiintyvät häiriötilanteet, onnettomuudet, mielenosoitukset tai muut kansalaisia koskettavat asiat tapahtuvat aina jonkin kunnan alueella. Kunnat voivat toimillaan ennaltaehkäistä onnettomuuksia, edistää arjen häiriötilanteista palautumista, ennaltaehkäistä ihmisten syrjäytymistä, segregoitumista, radikalisoitumista ja ekstremismiä sekä vaikuttaa suoraan useisiin turvallisuustekijöihin kuten asumisen turvallisuus, liikkumisen turvallisuus, infrastruktuurin kunto tai lähiympäristön turvallisuus. Kunnat myötävaikuttavat avoimilla viranomaiskäytännöillä, avoimella päätöksenteolla ja läpinäkyvällä kuntademokratialla luottamuksen syntymiseen suomalaisen yhteiskunnan toimivuutta ja ihmisoikeuksien loukkaamattomuutta kohtaan. Kunnat voivat toimillaan parantaa myös koettua turvallisuuden tunnetta.

1. Vahvistetaan kuntien osaamista häiriötilanteisiin ja kriiseihin varautumisessa

Kuntien varautuminen arjen häiriötilanteisiin on parantunut. Myös ohjeistuksia on parannettu. Kunnissa kuitenkin tarvitaan edelleen resursseja, joilla varautumista vahvistetaan. Poikkihallinnollista varautumista tarvitaan kaikilla kuntien toimialoilla, mutta usein ohjeistukset pirstaloituvat eri hallinnonaloille tai vastuuosa-alueille. Tämä edellyttää myös valtion eri hallinnonaloilta ja toimijoilta hyvää keskinäistä koordinaatiota kuntien varautumista koskevissa kysymyksissä.

Yhteistyön lisääminen valtionhallinnon ja kuntien välillä varautumissa koskevissa kysymyksissä on erittäin tärkeää. Yhteiset valmiusharjoitukset, maanpuolustuskurssit ja muu koulutus ovat hyviä apuvälineitä kuntien jatkuvuudenhallinnan tukemiseksi ja yhteistyön vahvistamiseksi.

2. Maakuntauudistuksessa tulee varmistaa, että sosiaali- ja terveystoimen yhteys paikallishallintoon ja eri toimialueisiin säilyy ja että kunnat jäävät elinvoimaisiksi toimijoiksi

Maakuntauudistuksen osalta on kiinnitettävä erityinen huomio valmiuden ja varautumisen muuttuneeseen kokonaisuuteen uudessa tilanteessa. Jokainen toimija, maakunnat, kunnat, liikelaitokset ja yhtiöt ovat lähtökohtaisesti velvollisia varautumaan vastuullaan olevien tehtävien osalta. Erityisen tärkeää on huomioida varautumisessa maakuntien ja kuntien välinen yhteistyötarve. Arjen häiriötilanteet kuten sähkökatkokset, vesihäiriötilanteet, energiahuollon häiriöt ja vastaavat edellyttävät lähes aina poikkihallinnollista yhteistyötä, jolloin yhteistyö maakuntien ja kuntien välillä on välttämättömyys häiriötilanteen hoitamiseksi ja siitä toipumiseksi. Poikkeusolojen aikana, kuten esimerkiksi vaarallisen tartuntataudin leviämisen estämisessä organisaatioiden välinen yhteistyö korostuu entisestään. Myös pelastuslaitosten rooli kuntien varautumisen tukemisessa tulee mahdollistaa.

Maakuntauudistuksessa tulee varmistaa lastensuojelun, sosiaalityön sekä varhaiskasvatuksen ja koulujen välinen yhteistyö organisaatiorajoista riippumatta. Lainsäädännössä on myös varmistettava tietojenvaihdon mahdollisuus salassapitosäännösten sitä estämättä.

Maakuntauudistuksen yhteydessä on varmistettava, että kunnat ovat myös uudistuksen jälkeen riittävän elinvoimaisia toimijoita huolehtimaan niille kuuluvista velvoitteista. Resurssien ja elinvoiman puuttuminen muodostaa uhan palveluiden jatkuvuudelle, infrastruktuurin säilymiselle sekä samalla koko suomalaisen yhteiskunnan kokonaisturvallisuudelle.

3. Tilannekuvajärjestelmää tulee parantaa

Nykytilassa kansallisissa tilannekuvajärjestelyissä ei ole luotu vakioitua rakennetta, jolla kuntien tilannetieto olisi kerättävissä valtion johtamisen tasolle. Vastaavasti valtioneuvoston tilannekuvaa ei jaeta kuntiin. Yhdenmukaisen ja ajantasaisen tiedon kerääminen ja tilannekuvan välittäminen paremman varautumis- ja valmiustason saavuttamiseksi tulee kaikissa tapauksissa varmistaa kansallisella tasolla.

4. Kunnat nähtävä laajasti osana Suomen huoltovarmuutta

Erityisesti koronaepidemiasta aiheutunut tilanne on korostanut kuntien roolia osana koko Suomen huoltovarmuutta. Huoltovarmuuskeskuksen, tulevien maakuntien ja kuntien yhteistä huoltovarmuussuunnittelua tulee tiivistää huoltovarmuuskeskuksen koordinoimana.

5. Kuntien valmiutta tunnistaa ja hallita kyberuhkia ja hybridivaikuttamista nostettava

Koronaepidemian myötä etätyöskentely, tietohallinnon toimivuus ja digitaalinen palvelumuotoilu ovat tulleet yhä merkittävämmäksi osaksi palveluiden toimivuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Samaan aikaan myös haavoit-tuvuudet lisääntyvät. Informaatioteknologiaan liittyvien häiriötilanteiden ja hybridivaikuttamisen tunnistami-nen edellyttää hyvää viranomaisyhteistyötä ja kansallisen tason strategista tukea. Kyberturvallisuusstrate-giaa uudistettaessa tulee huomioida kuntien keskeinen rooli osana kansallista kokonaisturvallisuutta ja tunnistaa mahdolliset haavoittuvuudet. 

6. Infrastruktuurin rapautuminen ja korjausvelan aiheuttamat riskit vaativat taloudellisia resursseja

Infrastruktuuriin (tiet, siltarakenteet, vesijohtoverkostot, rakennettu ympäristö) kohdistuva korjausvelka muodostaa tulevaisuudessa turvallisuuteen liittyvän riskin. Vesihuollon rapautuminen kasvattaa vesihäiriötilanteiden riskiä (esim. Nousiaisten vesihäiriötilanne 2018) ja teiden huono kunto lisää liikennevahinkojen riskiä sekä viranomaisten vasteen heikkenemistä. Resurssit ja tarpeet eriytyvät haja-asutusalueiden ja suurten asumiskeskusten välillä.

Infrastruktuuri ei hoidu kuntoon ”ajan kanssa itsekseen.” Korjausvelkaa ei saada kiinni nykyisellä kuntien investointivauhdilla. Varovainen arvio on, että yhteenlaskettuna kuntien katuverkon-, kiinteistöjen- ja vesihuollon korjausvelka olisi 7-10 miljardin euron luokkaa. Infrastruktuurin ja verkostojen ylläpitäminen edellyttää tällä hetkellä kansallisella tasolla riittävän ajoissa tehtyä suunnitelmaa ja resursointia.

On myös kansallisella tasolla tunnustettu uhka, että kriittistä infrastruktuuria päätyy turvallisuuden kannalta arveluttavien tahojen omistukseen. Tämä edellyttää kuntien ja viranomaisten välisen yhteistyön tiivistämistä.  

7. Eri väestöryhmien turvallisuuteen ja ennaltaehkäisyyn huomiota ja resursseja

Paikallisiin turvallisuusuhkiin ja hyvinvoinnin riskeihin liittyvä ennaltaehkäisevä työ kytkeytyy vahvasti kuntien varautumiseen. Erityisiä kysymyksiä ovat syrjäytyminen, osattomuus, segregaatio, väkivalta, asumisen ja liikkumisen turvallisuus sekä väestöryhmistä haavoittuvassa asemassa olevien turvallisuus, erityisesti lasten ja nuorten sekä ikäihmisten turvallisuus. Koronapandemia osaltaan lisää syrjäytymisriskiä.

Alueet, joissa segregaatio on riski, tarvitsevat vahvaa tukea. Jos keskittymiä ei voida välttää, täytyy paikallisesti kyetä toimimaan keskittymissä siten, etteivät asukkaat eristy ulkomaailmasta, syrjäydy ja rikollisuus keskity näille alueille. Paikallinen turvallisuussuunnittelu tarvitsee strategista tukea, työkaluja ja muita pysyviä resursseja.

Väestön ikärakenteen muutos ja vanhenevan väestön absoluuttinen lisääntyminen tulee paikallisen turvallisuuden näkökulmasta ottaa huomioon erityisesti asumisen turvallisuudessa (ohjeet, velvoitteet) sekä alueiden suunnittelussa (esteettömyys).

8.  Viranomaisten luotettavuus ja päätöksenteon avoimuus, demokratian läpinäkyvyys ja lähdekriittisyys

Kunnissa tehtävä päätökset, päätöksenteon avoimuus, vapaat vaalit ja avoin demokratia ovat edelleen kulmakiviä turvallisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan rakentumisessa. Näistä edellytyksistä tulee jatkossakin huolehtia. Erityisesti myös poikkeusolojen aikana on huolehdittava, että päätöksenteko on avointa, toimivaltuuksilla on laillinen perusta ja kansalaisten perusoikeudet turvataan.

Lapsille ja nuorille on tarjolla mahdollisuuksia vaikuttaa demokraattiseen prosessiin ja tutustua kunnalliseen päätöksentekoon mm. nuorisovaltuustojen kautta. Yhteiskunnalliset tiedot ja taidot, ymmärrys vaikuttamisen mahdollisuuksista, ymmärrys ihmisten perusoikeuksista, oikeus mielipiteen ilmaisemiseen ja mediakriittisyys ovat nuorelle tärkeitä yhteiskunnallisia taitoja. Kansalaiskeskustelun kärjistyessä yhteiskunnallisesti sivistyneet keskustelijat rauhoittavat tilannetta. Lähdekritiikkiä ja erityisesti kriittistä suhtautumista sosiaalisessa mediassa esitettyihin väitteisiin tulisi opettaa yhtenä kansalaistaitona peruskoulussa.

Suomen Kuntaliitto ry

Ari Korhonen

asiantuntija, varautuminen ja turvallisuus