Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 17.9.2020 (773/03/2020), HAnnele Salminen

Lausunto ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 15 § muutosehdotusluonnoksesta

Muutosehdotuksella on tarkoitus lisätä hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (Hanke OKM003:00/2020). Esitys annetaan eduskunnalle kiireellisenä: eduskunnan vastaus ennen eduskunnan istuntotaukoa.

Ehdotetulla muutoksella Opetushallitukselle annettaisiin valtuutus antaa tilauskoulutuksessa ja koulutusviennissä käytettäviä tutkinnon perusteita.

Esityksellä muutettaisiin lakia ammatillisesta koulutuksesta, lakia liikenteen palveluista, lakia opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta ja lakia valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä. Lakia ammatillisesta koulutuksesta muutettaisiin huomioimalla uusi laki liikenteen palveluista ja mahdollisuus suorittaa perustason ammattipätevyys ns. koemallilla. Lakiin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta ja lakiin valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä ehdotetaan tehtäväksi ammatillisen koulutuksen rahoituksen myöntämiseen liittyviä muutoksia.

Suomen Kuntaliitto kannattaa esitettyä lakimuutosta. Opetushallitukselle annettava oikeus määrätä koulutuksen järjestäjän pyynnöstä tutkinnon perusteet 33 §:ssä tarkoitettua tilauskoulutusta ja 35 §:ssä tarkoitettua koulutusvientiä varten tukee ammatillisen koulutuksen vientiä. Esityksen mukaan tilauskoulutusta ja koulutusvientiä varten tehdyt tutkinnon perusteet tulisi 15 §:n 4 momentin mukaisesti käydä läpi asianomaisen työelämätoimikunnan kanssa.

Suomen Kuntaliiton arvion mukaan esitetyllä muutoksella ei olisi merkittäviä vaikutuksia kuntien rahoitukseen tai koulutuksen järjestäjien toimintaan. Emme näin ollen esitä muutoksia esitykseen.
 

SUOMEN KUNTALIITTO
 

Terhi Päivärinta                         Hannele Salminen
johtaja, opetus ja kulttuuri         kehittämispäällikkö

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuntamarkkinat 18.-19.9.2024!

Kuntamarkkinat tarjoaa vuosittain kahden päivän ajaksi monipuolista ja ajankohtaista tietoa. Kuntamarkkinat on ideoita pulppuava julkisen sektorin vuoden suurin foorumi, joka järjestetään Kuntatalolla Helsingissä.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu jo mukaan!