HE laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä poliisilain 2 luvun 9 §:n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia. Osa muutoksista on tarkoitettu olemaan voimassa covid-19-epidemiaan liittyen väliaikaisesti 30.6.2021 saakka. Väliaikaisia (määräaikaisia) säännöksiä olisivat

a. 9 a §:n säännös, jonka mukaan Aluehallintoviraston päätöksellä voitaisiin poiketa siitä, miten kunnallisen järjestämisvastuun piiriin kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelut muutoin järjestetään. Tietyissä tilanteissa päätöksen voisi tehdä sosiaali- ja terveysministeriö.

b. 57 a §:n säännös, jonka mukaan kunta voisi päättää toimenpiteistä koronavirustartunnan leviämisen estämiseksi varhaiskasvatuksessa ja oppilaitoksissa. Tietyissä tilanteissa päätöksen voisi tehdä Aluehallintovirasto

c. 58 c §:n säännös toimenpiteistä koronavirustartunnan leviämisen estämiseksi elinkeinotoiminnassa käytettävissä asiakastiloissa

d. 58 d §:n säännös, jonka mukaan kunta voisi päättää asiakas- ja odotustiloissa välttämättömistä lähikontakteja rajoittavista toimenpiteistä. Tietyissä tilanteissa päätöksen voisi tehdä Aluehallintovirasto  

e. 58 e §:n säännös toimenpiteistä koronavirustartunnan leviämisen estämiseksi henkilöliikenteessä

f. 58 f §:n säännös, jonka mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voi päättää välttämättömistä matkustajamäärää rajoittavista toimenpiteistä

g. 58 g §:n säännös, jonka mukaan kunta voi päättää asiakkaille ja muille toimintaan osallistuville tarkoitettujen tilojen väliaikaisesta sulkemisesta asiakkailta ja muilta toimintaan osallistuvilta koronavirustaudin leviämisen estämiseksi

h. 58 h §:n säännös kunnalle, Aluehallintovirastolle tai Liikenne- ja viestintävirastolle pyynnöstä esitettävästä suunnitelmasta siitä, miten ao. toimija toteuttaa 58 d §:n mukaisessa päätöksessä asetetut velvoitteet ja rajoitukset sekä 58 c §:n mukaisessa päätöksessä tarkoitetut velvoitteet

i. 59 a §:n säännös kunnan, Aluehallintoviraston, Liikenne- ja viestintäviraston sekä poliisin päätösten noudattamisen valvonnasta

j. 59 b §:n säännös kunnan, Aluehallintoviraston sekä Liikenne- ja viestintäviraston tarkastusoikeudesta  

k. 59 c §:n säännös kunnan, Aluehallintoviraston, Liikenne- ja viestintäviraston ja poliisin määräyksistä ja pakkokeinoista

l. 79 a §:n säännös 9 a §:n mukaisten päätösten aiheutuvien kustannusten korvaamisesta.

Pysyviä muutoksia tartuntatautilakiin olisivat

a. eristämistä ja karanteenia koskevien säännösten täsmentäminen (3 §:n 5 kohta, 60 §, 63 §, 67-68 §:t ja 69 §:n 1 momentti)

b. kunnan, kuntayhtymän ja poliisin tiedonsaantioikeuksia koskevat säännökset (24 §:n 2-4 momentit, 88 a §)

c. työstä, varhaiskasvatuksesta ja oppilaitoksesta poissaoloa koskevia päätöksiä koskevien säännösten täsmentäminen (57 § 1-2 momentit)

d. valtion erityisiin kustannuksiin koskevan säännöksen täsmentäminen (79 § 2 mom)

e. virka-apusääntelyn täydentäminen erityisesti Rajavartiolaitoksen osalta (89 §)

f. päätösten täytäntöönpanoa ja kiireellisyyttä koskevien säännösten täsmentäminen (91-92 §:t).

Kommentit koskien sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan muuttamista sekä maksettavia korvauksia (9 a §, 79 § ja 79 a §)

Hallitus ehdottaa määräaikaista säädöstä (9 a §), jonka perusteella aluehallintovirasto voisi poikkeuksellisen epidemian aikana velvoittaa kunnan, kuntayhtymän tai muun sote-palveluja järjestävän tai tuottavan toimijan esim. poikkeamaan järjestämisvastuustaan, muutamaan palvelujen kiireellisyys- tai tärkeysjärjestystä, lisäämään hoitopaikkoja, ottamaan asumispalvelu- tai laitoshoidon yksikköön kotiin annettavien palvelujen piirissä olevia potilaita tai antamaan terveydenhuollon palveluja sosiaalihuollon toimintayksikössä.

On syytä huomata, että säädös on tarkoitettu viimesijaisen ohjauksen välineeksi ja käytettäväksi vain tilanteissa, joissa palvelujärjestelmän toimintakyky on vakavasti uhattuna. Kuntaliitto pitää ehdotusta perusteltuna ja se turvaa osaltaan terveydenhuollon toimintakykyä ja resurssien tarkoituksenmukaista käyttöä vaikean epidemiatilanteen aikana. Kuntaliitto esittää kuitenkin seuraavat huomiot:

9 a § on hyvin poikkeuksellinen toimivaltasäännös, jolla alueellisille ja valtakunnallisille toimijoille luodaan aivan uudenlaisia ja pitkälle kunnalliseen itsehallintoon ulottuvia, sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen liittyviä toimivaltuuksia. Lakiehdotuksen säätäminen edellyttänee tältä osin perustuslain mukaista säätämisjärjestystä (viittauksena PeVL 7/2020 vp). 

Säännöksen (1 mom 1 kohta) perusteluissa todetaan, että Aluehallintovirasto voisi tehdä päätöksen, jos kunnat eivät pysty tarpeeksi nopeasti sopimaan keskenään toisen kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvastuulle kuuluvien potilaiden hoidosta. Aluehallintoviraston toimivallan ehdollisuus tulisi ilmetä suoraan pykälästä. Lisäksi säännöksestä tulisi ilmetä, millä ehdoin yksityinen palveluntuottaja velvoitettaisiin tuottamaan tarvittava lisätuotanto.

Kunnan ja alueellisten / valtakunnallisten toimijoiden välisestä yhteistyövelvoitteesta voisi olla tarpeellista säätää lakiehdotuksen 59.3 § omaksutulla tavalla.

Säännöksen (1 mom 2 kohta) perusteluiden mukaan päätöksen perusteella ei voisi poiketa terveydenhuoltolain hoitotakuuta koskevasta sääntelystä eikä luopua sosiaalihuoltolaissa säädetyistä palvelutarpeen arvioinnin aloittamisen määräajoista. Päätöksen tarpeellisuus osoittautuukin tällöin hieman kyseenalaiseksi.

9 a §:n 1 mom 3 kohdan maininta ”lisäämään hoitopaikkoja” on lastensuojelun kannalta tärkeä ehdotus. Viime keväänä olimme tilanteessa, että myös yksityisiin lastensuojelulaitoksiin olisi tarvittu joustoa nimenomaan lisäpaikkojen muodossa, kun tuli tarvetta sijoittaa lapsia, joiden vanhemmat olivat sairastuneet tai perheen tilanne muutoin muuttui sellaiseksi, että lapsen ei enää ollut turvallista olla kotona kodin olosuhteiden takia.  Olisi tarvittu myös joustoa henkilökunnan määrää ja kelpoisuutta koskevissa asioissa kuitenkin niin, että lasten huolenpito olisi varmistettu ja turvattu.

Säädöksen toimialakohtaisissa taloudellisissa vaikutuksissa todetaan, että pykälän nojalla aluehallintovirastot tai sosiaali- ja terveysministeriö voisivat velvoittaa kunnan tai muun järjestämisvastuullisen järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja toisen järjestämisvastuullisen tahon asukkaille. Kuntaliitto huomauttaa, että kyseisessä tilanteessa kustannusvastuun tulee toteutua terveydenhuoltolain 58 §:n mukaisesti. Lisäksi taloudellisina vaikutuksina on esitetty julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjän päätöksistä aiheutuva korvausvastuu suhteessa yksityisen palveluntuottajan mahdollisiin tulonmenetyksiin.

Kuntaliitto pitääkin perusteltuna määräaikaista pykälää 79 a siltä osin, kun se koskee julkisten toimijoiden välistä laskutusta. Terveydenhuollon toiminnan muuttamista koskevan 9a §:n mukaisen päätöksen seurauksena terveydenhuollon toimintayksikköön voisi tulla potilaita, jotka eivät normaalisti kuuluisi sen hoidettaviksi. Ehdotetun 79 a §:n perusteella kotikunta vastaisi näiden potilaiden hoidon kustannuksista terveydenhuoltolain 58 §:n mukaisesti. Samaa pykälää sovellettaisiin myös sosiaalihuollon palveluiden kustannuksiin. Järjestämisvastuisen tahon tulisi korvata kustannukset ja myös yksityiselle palveluntuottajalle. Mahdollisten tulonmenetysten, kuten saamatta jääneen voiton, korvaamista koskeva säännös tulisi Kuntaliiton mielestä poistaa.

Sen sijaan Kuntaliitto edellyttää ehdotetun korvausvastuun poistamista lakiesityksestä, siltä osin, kun se koskee ostopalveluita. Ostopalveluiden osalta tulee toimia julkisen järjestäjän ja ostopalveluiden tuottajan välisen sopimusperusteisen laskutuksen mukaisesti. Lähtökohtaisesti kunnan ei pidä korvata ostopalveluiden liiketoiminnan riskejä. Kuntaliitto muistuttaa, että sairaanhoitopiirien kuntayhtymien jäsenkunnat kattavat viimekädessä sairaanhoitopiireissä syntyvän alijäämän, eikä ylimääräistä tulonmenetyskompensaatiota voida kunnilta edellyttää.

Kuntaliitto kannattaa valtion korvausta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjille aluehallintovirastojen sekä sosiaali- ja terveysministeriön päätöksistä aiheutuneista lisäkustannuksista. 9 a § on vahvasti sidoksissa pykälään 79 a §, jossa järjestämisvastuussa olevan tahon on korvattava 9 a §:n mukaisesta päätöksestä suoraan aiheutuneet ylimääräiset kustannukset ja taloudelliset menetykset. Myös 79 a §:n osalta kunnan ei pidä korvata ostopalvelun liiketoiminnan riskejä. Kuntaliitto edellyttää, että säädöstä tarkennetaan ja poistetaan julkisen järjestäjän velvoite yksityiselle palvelun tuottajalle aiheutuneiden muiden taloudellisten menetysten korvaamisesta.

Tartuntatautilain 79 §:ssä säädetään valtion osallistumisesta terveydenhuollon häiriötilanteessa kustannuksiin, jotka aiheutuvat sellaisten henkilöiden karanteenista, eristämisestä tai yleisvaarallisen tartuntataudin tutkimisesta aiheutuviin kustannuksiin, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa. Säädöstä esitetään muutettavaksi siten, ettei valtion osallistuminen olisi säännönmukaista, vaan valtio osallistuisi kustannuksiin vain, jos se olisi erityisestä syystä tarkoituksenmukaista. Perustelujen mukaan valtion olisi tarkoituksenmukaista osallistua esim. suuren asiakasjoukon kustannuksiin.

Karanteeni ja eristämistoimenpiteet toteutetaan paikallistasolla. Lakiehdotuksen 79 § kattaa kuitenkin vain suurten joukkokaranteenien järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamisen kunnille.

Kuntaliiton käsityksen mukaan säännöstä valtion kustannusvastuusta ei tulisi nykyisestä lieventää.

Lakiehdotuksen taloudelliset vaikutukset tulisi arvioida.  Lakiesityksessä kunnille ei arvioida aiheutuvan kustannuksia, mutta valtionhallinnon laitosten resurssia lisättäisiin ainakin ajanjaksolle 1.12.2020 - 31.7.2021 ja summa olisi vähintään 1,85 milj. euroa (valvontatehtävät, epidemian seuranta ja raportointi, vrt. HE s. 30-32). Koska epidemian seuranta- ja rajoitusvastuu sekä hallinnollinen työ kasvavat myös kunnissa (mm. 9a §, 24 §), tulisi vähintään vastaava rahoituspanostus osoittaa kunnillekin (päivystysluonne vs. oikea-aikaisuus, kapasiteetin lisäys, vrt. HE s. 37-38).

KT Kuntatyönantajat kiinnittää huomiota lakiehdotuksen väliaikaiseen 9 a §:ään, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan muuttamista.  Sen mukaan aluehallintovirasto voi toimialueellaan päätöksellään velvoittaa kunnan, kuntayhtymän tai muun sosiaali- ja terveyspalveluja lakiin perustuvan velvollisuuden nojalla järjestävän tai tuottavan taikka niitä järjestämisvastuussa olevalle sopimuksen perusteella tuottavan tahon muuttamaan toimintaansa, asettamaan palvelunsa päätöksen mukaiseen tärkeys- ja kiireellisyysjärjestykseen, lisäämään hoitopaikkoja tai hoitamaan muita potilaita kuin yksikössä muuten hoidetaan siten, kun ehdotuksen 9a §:n 1 momentin 1-6 kohdissa todetaan.

Lakiehdotus valtuuttaa aluehallintoviranomaisen tekemään päätöksiä, joilla asetetaan päätöksen kohteena olevalle velvollisuuksia, joiden täyttäminen vaatii henkilöstöresursseja. Kun kysymys on hoitopaikkojen lisäämisestä ja hoitaa muita potilaita kuin yksilössä muuten hoidetaan, toimintojen muuttamisesta yms. velvoittava päätös tarkoittaa useimmiten myös lisäresurssien tarvetta, jotta asetettu velvoite pystytään hoitamaan. 

KT Kuntatyönantajat toteaa, että lakiehdotuksessa on puutteellisesti kiinnitetty huomiota päätösten henkilöstövaikutuksiin ja siihen, mitkä ovat työnantajan tosiasialliset mahdollisuudet täyttää asetetut velvoitteet, kun kunnan/kuntayhtymän tai muun tahon tehtäviä lisätään ja asetetaan väliaikaisia velvoitteita hoitaa uusia tehtäviä. Näin on siitä huolimatta, että esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa viitataan useassa kohdissa (esim. 1 kohta s. 38, 4 kohta s. 39 ja 6 kohta s. 40) siihen, että aluehallintoviranomaisen päätöksellä asetettavalla velvoitteella voidaan vastata muun ohella toisen tahon henkilöstövajauksesta syntyviin tilanteisiin. Esimerkkinä on muun muassa tietyn toimintayksikön henkilöstöön kohdistuvat karanteeni- ja eristämistoimet (s. 40) ja tilanne (s. 37), jossa palveluasumisen paikat ovat täynnä tietyllä alueella, mutta johtuen esimerkiksi kunnan oman henkilöstön sairauspoissaoloista kunta ei pysty lisäämään asumispalvelukapasiteettia oman palvelutuotantonsa kautta tai ostamaan lisäkapasiteettia yksityisiltä palveluntuottajilta.”

Lakiehdotuksen 9 a §:n 3 momentissa todetaan, että jos päätös kohdistuu yksittäiseen toimintayksikköön ja päätöksellä voidaan ennakoida olevan merkittävä vaikutus yksikön toimintaan, on aluehallintoviraston päätöstä tehdessään erityisesti otettava huomioon yksikön mahdollisuus muuttaa toimintaansa, toimintayksikössä jo olevien asiakkaiden ja potilaiden sosiaalihuollon palvelujen ja hoidon toteutuminen sekä yksiköissä muutoin annettavat sosiaali- ja terveyspalvelut. Yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tämä merkitsisi käytännössä velvollisuutta selvittää yksikön tilannetta. Velvoitteella ottaa huomioon yksikön mahdollisuus muuttaa toimintaansa tarkoitettaisiin erityisesti yksikön käytössä olevien hoito- ja asiakaspaikkojen, hoitolaitteiston ja muiden materiaalisten resurssien sekä henkilöstön osaamisen ja riittävyyden kartoittamista. Perustelujen mukaan kuitenkaan tällaisia asioita koskevat puutteet eivät merkitsisi sitä, ettei päätöstä voitaisi tehdä, vaan päätöksellä voitaisiin nimenomaan velvoittaa tietynlaisen toiminnan toteuttamiseen tulevaisuudessa, mihin mennessä toiminnan edellytysten tulisi olla kunnossa. 

KT Kuntatyönantajat toteaa, että lainkohta jättää epäselväksi, miten työnantajan käytössä olevat henkilöstöresurssit selvitetään ja arvioidaan ja toisaalta niiden mahdollista käyttöä koskevat rajoitukset selvitetään. Esimerkiksi työntekijän kanssa solmittu työsopimus ja myös joissain tapauksissa työehtosopimuksista tulevat velvollisuudet voivat rajoittaa työnantajan oikeuttaa siirtää henkilöstöä toisiin tehtäviin tai toiseen toimipaikkaan. Perustelut jättävät myös epäselväksi, miten toimitaan tilanteessa, jossa työnantajalla ei ole mahdollisuuksia saattaa toimintaedellytyksiään päätöksessä asetetun velvoitteen edellyttämälle tasolle.

Nyt lausuntokierroksella oleva lakiehdotus ei anna työnantajalle sen suurempia toimintavaltuuksia työjärjestelyihin kuin sillä on normaaliolosuhteissakaan. Työnantajaa sitovat velvoitteet voivat kuitenkin olosuhteista riippuen estää aluehallintoviraston päätöksen tekemisen tai ne voivat käytännössä estää/vaikeuttaa päätöksen toimeenpanoa, jos niitä ei selvitetä riittävästi ennen päätöksen tekemistä.

KT Kuntatyönantajat toteaakin, että jos aluehallintovirasto tekee lakiesityksen 9 a §:n mukaisen päätöksen, työnantajalle tulisi samalla antaa oikeus tehdä aluehallintoviraston päätöksen edellyttämät ja päätöksestä johtuvat työtä ja työntekopaikkaa koskevat väliaikaiset järjestelyt päätöksen voimassaoloa koskevalla ajanjaksolla siitä riippumatta, mitä yksittäisen työntekijän työsopimuksessa ja työnantajaa sitovassa työ- ja virkaehtosopimuksessa mahdollisesti on määrätty. Tätä lakiehdotusta tai lakiehdotuksen toteuttamiseen tarvittavaa muun lainsäädännön muuttamista tulee tältä osin uudelleen tarkastella jatkovalmistelussa.

KT Kuntatyönantajat kiinnittää huomiota siihen, että työnantaja on lakiehdotuksen 9 a §:n mukaisissa päätöksissä sidottu myös työaikalain ja työ- ja virkaehtosopimuksen työaikoja koskeviin määräyksiin. Toisin sanoen työnantaja ei voi vastata esim. hoidettavien potilaiden lukumäärän kasvuun teetättämällä käytettävissä olevilla työntekijöillä ylityötä ilman heidän suostumustaan.  Valmiuslainsäädännön nojalla voimassa olleet asetukset antoivat keväällä 2020 poikkeuksellisesti asetuksessa säädetyin edellytyksin oikeuden poiketa ylityön teettämistä ja lepoaikoja koskevista määräyksistä. Työaikalain mukaan vain viranhaltijalla on velvollisuus suostua ylityöhön, kun työn laatu ja pakottavat syyt vaativat ylityön tekemistä.  Lakiehdotus ei myöskään anna vastaavaa oikeutta poiketa vuosilomia koskevista määräyksistä kuin valmiuslainsäädännön nojalla voimassa olleet asetukset antoivat. Lisäksi lakiehdotus ei anna työnantajalle oikeutta poiketa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännössä säädetyistä kelpoisuusehdoista esim. tilanteessa, jossa terveydenhuollon potilaita hoidettaisiin sosiaalihuollon yksikössä.

KT Kuntatyönantajat viittaa vielä siihen, mitä se on lausunut aikaisemmin terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain valmiussuunnittelua koskevien lainmuutosten yhteydessä henkilöstöresurssien siirtämisestä häiriötilanteissa ja siirtojen esteistä.

Kommentit koskien toimenpiteitä koronavirustaudin leviämisen estämiseksi oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa (57 a §)

Esityksessä esitetään tartuntatautilakiin lisättäväksi uusi, määräaikainen 57 a §, jonka mukaan kunta voisi alueellaan tehdä päätöksen siitä, että koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi varhaiskasvatukseen ja koulutuksen järjestäjän olisi huolehdittava tiloissaan opiskelijan ja lasten riittävän etäisyyden ylläpitämisestä, tartuntojen leviämisen estämistä hygieniakäytänteistä ja tilojen ja pintojen säännöllisestä puhdistamisesta. Aluehallintovirasto voisi tehdä vastaavan päätöksen silloin, kun se on tarpeen usean kunnan alueella. Päätökseen sovellettaisiin myös valvontaa, tarkastuksia sekä määräyksiä ja pakkokeinoja koskevia säännöksiä (59 a-c §).

Esitetty väliaikainen sääntely lisää kunnan tehtäviä ja hallinnollista taakkaa, joista aiheutuvat kustannukset on kunnille korvattava. Uusien tehtävien edellyttämät toimivaltamääräykset tulee myös ottaa huomioon kuntien hallintosäännöissä, mikä osaltaan lisää kuntien hallinnollista rasitetta.

Esitetty sääntely vahvistaa viranomaisten tartuntatautilakiin perustuvaa toimivaltaa ja sillä on vaikutuksia kuntien toimintaan myös varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjinä sekä muihin opetuksen ja koulutuksen (ml. varhaiskasvatuksen) järjestäjiin sekä näiden palveluiden piirissä olevien toimintaan.

Voimassa oleva lainsäädäntö ei sisällä yleisiä hygieniatoimenpiteitä koskevia vaatimuksia. Kunnat, varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjät ovat toimenpiteitä koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi kuitenkin jo OKM ja THL:n suosituksiin perustuen toteuttaneet. Esityksen perusteella jää hämäräksi, missä vaiheessa ja minkälaisien kriteerien täyttyessä kunta tai aluehallintovirasto voi päättää velvoittaviin ja sanktiomenettelyyn piiriin kuuluviin hygieniatoimenpiteisiin siirtymisestä.

Epäselväksi jää mm. se, miten lasten välisen riittävän etäisyyden ylläpitäminen käytännössä toteutetaan ja valvotaan. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa lasten välisen riittävän etäisyyden ylläpitäminen tilanteessa, jossa kaikki lapset ovat paikalla, on käytännössä mahdotonta toteuttaa ilman lisätiloja ja henkilöstöä. Esityksestä aiheutuu kunnille hallinnollista taakkaa ja lisäkustannuksia myös varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjinä. Esityksen vaikutukset on myös tältä osin arvioitava ja aiheutuneet kustannukset korvattava kunnille ja koulutuksen järjestäjille.  Esityksestä ei saa syntyä sellaista tilannetta, että kunnille syntyisi velvollisuutta korvata aiheutuneita kustannuksia muille ns. yksityisille varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjille.

Kuntaliitto edellyttää, että STM ja OKM yhteistyössä ohjeistavat kuntia sekä tartuntatautilain mukaisista toimivaltuuksista, että niiden vaikutuksista kunnan toimintaan varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjinä. 

Kommentit koskien toimenpiteitä koronavirustaudin leviämisen estämiseksi elinkeinotoiminnassa ja muussa toiminnassa (58 c §, 58 d §, 58 g § ja liite sekä 58 h § 1 mom.)

Tartuntatautilakiin esitetään lisättäväksi uusi, väliaikainen 58 c §, jossa säädettäisiin velvollisuudesta huolehtia yleisistä hygieniatoimenpiteistä elinkeinotoiminnan (tietyin poikkeuksin) asiakastiloissa sekä muussa toiminnassa käytettäviin kyseiseen toimintaan osallistuville tarkoitetuissa tiloissa ja niissä tapahtuvassa toiminnassa.

Esityksen mukaan yleiset hygieniatoimenpiteet olisivat velvoittavia suoraan lakiin perustuen ja ne olisivat voimassa koko maassa ja niitä sovellettaisiin väliaikaisen säännöksen voimassaoloajan. Päätökseen sovellettaisiin myös valvontaa, tarkastuksia sekä määräyksiä ja pakkokeinoja koskevia säännöksiä (59 a-c §).

Esityksen mukaan velvoitteet ulottuisivat elinkeinotoiminnan ohella organisaatiomuodosta riippumatta myös muuhun kuin elinkeinotoimintana järjestettyyn toimintaan, johon osallistuu ihmisiä ja jossa syntyy fyysisiä lähikontakteja. Velvoite koskisi myös kunnan sekä erilaisten yhteisöjen kuten yhdistysten, säätiöiden ja osuuskuntien toimintaa. Esimerkkeinä mainitaan mm. urheiluseurojen toiminta sekä julkisten tilojen kuten kuntien kirjastojen, liikuntapaikkojen ja uimahallien toiminta.

Tartuntatautilakiin esitetyt yleiset hygieniatoimenpiteet koronavirusepidemian leviämisen rajoittamiseksi ovat sinällään perusteltuja, jotta vältyttäisiin kevään 2020 kaltaiselta tilojen massasulkemiselta. 

Esitetty hygieniatoimenpiteitä koskevat sääntely lisää kunnan tehtäviä ja hallinnollista taakkaa. Esityksen vaikutukset on arvioitava ja aiheutuneet kustannukset korvattava kunnille. Esityksestä ei saa syntyä sellaista tilannetta, että kunnille syntyisi velvollisuutta korvata aiheutuneita kustannuksia esimerkiksi kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluita tuottaville toimijoille.

Kuntaliitto edellyttää, että STM ja OKM ohjeistavat yhteistyössä esityksen vaikutuksista kuntien ja esimerkiksi kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluita tuottavien toimintaan.  

Tartuntatautilakiin esitetään lisättäväksi uusi, määräaikainen 58 d §. Jos on ilmeistä, että 58 c §:n velvoittamat yleiset hygieniatoimenpiteet eivät ole riittäviä ja se on koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi välttämätöntä, ehdotetulla säännöksellä annetaan kunnalle toimivaltuus tehdä päätöksiä tilojen käytön lisäedellytyksistä. Aluehallintovirasto voisi tehdä vastaavan päätöksen silloin, kun se on tarpeen usean kunnan alueella. Päätökseen sovellettaisiin myös valvontaa, tarkastuksia sekä määräyksiä ja pakkokeinoja koskevia säännöksiä (59 a-c §).

Esityksen mukaan käytännössä oleskelun järjestäminen vaatimuksen mukaisesti voisi perustelujen mukaan vaatia erityisiä teknisiä tilajärjestelyitä kuten väliseinien, pleksien ja muiden vastaavien ihmisiä toisistaan erottavien tilaratkaisujen tekemistä, asiakaspaikkojen uudelleen sijoittamista ja käytön rajoittamista, asiakaskulun ohjaamista tai viime kädessä myös asiakasmäärän rajoittamista, jos lähikontaktien välttäminen ei ole muilla tavoin mahdollista. Pykälään sisältyisi lähikontaktin määritelmä.

Pykälässä asetetaan kaksi kriteeriä (tartuntarypäs tai todettujen uusien tartuntojen tietty ilmaantuvuus), joista vähintään toisen täyttyessä, kunta voisi pykälän mukaisen päätöksen tehdä sekä asettaa siinä säädettyjä velvoitteita. Pykälässä säädetään myös siitä, missä tilanteissa velvoitteita voidaan soveltaa.

Pykälässä säädetyt velvoitteet olisivat voimassa alueellisesti rajatulla alueella viranomaisten päätösten mukaisesti ja enintään 3 kuukautta kerrallaan.

Vastaavasti kuin 58 c §:ssä, myös tämän säännöksen velvoitteet kohdistuisivat elinkeinonharjoittajien toiminnan ohella muuhun edellytykset täyttävään toimintaan kuten yhdistysten ja kuntien toimintaan.

Esitetty väliaikainen sääntely lisää kunnan tehtäviä ja hallinnollista taakkaa, joista aiheutuvat kustannukset on kunnille korvattava. Uusien tehtävien edellyttämät toimivaltamääräykset tulee myös ottaa huomioon kuntien hallintosäännöissä, mikä osaltaan lisää kuntien hallinnollista rasitetta.

Esitetty sääntely vahvistaa viranomaisten tartuntatautilakiin perustuvaa toimivaltaa ja sillä on vaikutuksia kuntien toimintaan esimerkiksi kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuorisopalveluiden järjestäjänä. Esityksestä aiheutuu kunnille hallinnollista taakkaa ja lisäkustannuksia myös em. palveluiden järjestäjinä. Esityksen vaikutukset on myös tältä osin arvioitava ja aiheutuneet kustannukset korvattava kunnille. Esityksestä ei saa syntyä sellaista tilannetta, että kunnille syntyisi velvollisuutta korvata aiheutuneita kustannuksia esimerkiksi muille kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluita tuottaville toimijoille.

Kuntaliitto edellyttää, että STM ja OKM ohjeistavat yhteistyössä kuntia sekä tartuntatautilain mukaisista toimivaltuuksista että niiden vaikutuksista kunnan toimintaan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjinä ja tuottajina.    

Tartuntatautilakiin esitetään lisättäväksi uusi, väliaikainen 58 g §, jossa ehdotetaan säädettäväksi kunnan mahdollisuudesta määrätä väliaikaisesti elinkeinotoiminnan ja muun toiminnan tilat suljettavaksi asiakkailta ja muilta toimintaan osallistuvilta fyysisten lähikontaktien välttämiseksi ja epidemian leviämisen estämiseksi. Kyse on viimesijaisesta keinosta. Päätös olisi voimassa enintään 1 kuukauden ajan kerrallaan. Aluehallintovirasto voisi tehdä alueellaan vastaavan päätöksen, kun se on tarpeen usean kunnan alueella. Päätökseen sovellettaisiin myös valvontaa, tarkastuksia sekä määräyksiä ja pakkokeinoja koskevia säännöksiä (59 a-c §).

Pykälässä säädettäisiin toimialat, joihin päätös voitaisiin kohdistaa. Toimialat lueteltaisiin tarkemmin liitteessä. Liitteessä mainittuja tiloja ja toimintoja olisivat muun muassa elokuvateatterit, teatterit, konserttisalit ja muut esittävien taiteiden esittämiseen käytettävät tilat sekä festivaalit, huvi- ja teemapuistot, museot ja galleriat sekä kirjastot, liikuntaan tai urheiluun käytettävät sekä niiden seuraamiseen käytettävät tilat, mukaan lukien hiihto- ja laskettelukeskukset sekä uimahallit.

Esitetty väliaikainen sääntely lisää kuntien tartuntatautilakiin perustuvia tehtäviä ja hallinnollista taakkaa, joista aiheutuvat kustannukset on kunnille korvattava. Uusien tehtävien edellyttämät toimivaltamääräykset tulee myös ottaa huomioon kuntien hallintosäännöissä, mikä osaltaan lisää kuntien hallinnollista rasitetta.

Esitetty sääntely vahvistaa viranomaisten tartuntatautilakiin perustuvaa toimivaltaa ja sillä on vaikutuksia kuntien toimintaan esimerkiksi kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuorisopalveluiden järjestäjänä. Esityksen vaikutukset on myös tältä osin arvioitava ja aiheutuneet kustannukset korvattava kunnille. Esityksestä ei saa syntyä sellaista tilannetta, että kunnille syntyisi velvollisuutta korvata aiheutuneita kustannuksia esimerkiksi muille kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluita tuottaville toimijoille.

Kuntaliitto edellyttää, että STM ja OKM ohjeistavat yhteistyössä kuntia sekä tartuntatautilain mukaisista toimivaltuuksista että niiden vaikutuksista kunnan toimintaan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjinä.  

Tartuntatautilakiin esitetään lisättäväksi uusi, määräaikainen 58 h §, jossa säädetään eri toimijoiden velvoitteesta laatia kirjallinen suunnitelma esitetyissä pykälissä säädettyjen tai viranomaispäätöksissä asetettujen velvoitteiden ja rajoituksien toteuttamisesta. Kyse on 58 d §:ssä tarkoitetun tiloista vastaavan velvoitteesta laatia kirjallinen suunnitelma siitä, miten se omassa toiminnassaan toteuttaa asiakas- ja odotustilojen käyttöön liittyvät hygieniatoimenpiteet sekä lähikontaktien estämiseen tähtäävät ja viranomaispäätöksellä asetetut velvoitteet. Tilanteessa sovellettaisiin myös valvontaa koskevaa säännöstä (59 a §). 

Esitetty väliaikainen sääntely lisää kuntien tartuntatautilakiin perustuvia valvontatehtäviä ja hallinnollista taakkaa, joista aiheutuvat kustannukset on kunnille korvattava. Uusien tehtävien edellyttämät toimivaltamääräykset tulee myös ottaa huomioon kuntien hallintosäännöissä, mikä osaltaan lisää kuntien hallinnollista rasitetta.

Esitetty sääntely vahvistaa viranomaisten tartuntatautilakiin perustuvaa toimivaltaa ja sekä velvoittaa kuntia esimerkiksi kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuorisopalveluiden järjestäjänä säädetyin edellytyksin suunnitelman laatimiseen. Esityksen vaikutukset on myös tältä osin arvioitava ja aiheutuneet kustannukset korvattava kunnille.

Kuntaliitto edellyttää, että STM ja OKM ohjeistavat yhteistyössä kuntia sekä tartuntatautilain mukaisista toimivaltuuksista että niiden vaikutuksista kunnan toimintaan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjinä.  

Kommentit koskien henkilöliikennettä koskevia toimenpiteitä (58 c §, 58 e § ja 58 f § sekä 58 h § 2 mom.)

Henkilöliikenteen tartuntamääristä on vielä vähän tutkittua tietoa ja kotimaisessa matkustajaliikenteessä tartuntaketjuja ei ole pystytty tunnistamaan. Korona on aiheuttanut joukkoliikenteelle ja muulle julkiselle liikenteelle matkustajakadon ja vaikean rahoituskriisin, jolla on pitkittyessään merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Suomen olosuhteisiin soveltuvalle tutkimustiedolle onkin tarvetta, jotta tartuntojen ehkäisykeinot voidaan suunnata vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti. Joukkoliikennettä, henkilöliikennettä ja muuta julkista liikennettä ei tule perusteettomasti rajoittaa ja leimata muita palveluja vaarallisemmiksi.

Tulkintamme mukaan esitetyt säädökset koskevat markkinaehtoista liikennettä kuten myös kaikkea kuntien järjestämää henkilöliikennettä, ml. avoin joukkoliikenne ja kuntien lakisääteiset kuljetukset, joita ovat perusopetuksen koululaiskuljetukset (perusopetuslaki), vammaisten liikkumiseen liittyvät tehtävät (vammaispalvelulaki) sekä sosiaalihuoltolain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain kuljetussäädöksien tehtävät.

Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain mukaiset kuljetukset ovat subjektiivisia oikeuksia. Lakiesityksessä ei ole tarkasteltu subjektiivisten oikeuksien suhdetta valmisteilla oleviin säännöksiin.

Lakiesityksessä on epäselvää palveluntarjoajille ja tilaajille ajatellut vastuut säännösten toteuttamisessa. Tilaaja voi olla esimerkiksi joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen, sote-kuntayhtymä tai kunta. Palveluntarjoaja voi olla esimerkiksi kaukoliikenteen palveluntuottaja, markkinaehtoinen palveluntuottaja tai tarjota palvelua tilaajan sopimusliikenteessä.

Lakiesitys on sisällöltään epäselvä osoittaessaan samansisältöiset yleiset säännökset alalle, erittelemättä ja avaamatta eriluonteisten toimijoiden vastuita palvelujen tuottamisessa ja järjestämisessä sekä arvioimatta systemaattisesti sääntelytoimien vaikutuksia näiden toimintaedellytyksiin. Lakiesitys vaikuttaa nopeasti valmistellulta ilman vaikutusten perusteellista arviointia ja sidosryhmien riittävää kuulemista. Ilman korjaavia toimenpiteitä lain soveltaminen on todennäköisesti vaikeaa.

Erityisesti lakiin perustuva paikkamäärien rajoittaminen olisi erittäin voimakas rajoituskeino, jonka kirjaamisesta lakiin tulisi pidättäytyä. Tämän rajoituskeinon käyttö merkitsisi viranomaisten ja yritysten kustannusten huomattavaa kasvua mm. palvelujen tuottamiseen tarvittavan ajoneuvokaluston ja henkilöstömäärän kasvun myötä. Tuloksena olisi tilanteita, joissa yhteiskunnalle välttämättömiä kuljetuksia ei pystyttäisi hoitamaan. Kaupunkiseutujen joukkoliikenteessä sujuvaa ja toimivaa palvelua ei voitaisi turvata, sillä paikkamäärien ja etäisyyksien jatkuva valvonta ei olisi mahdollista ilman palvelun huomattavaa heikentymistä.  

Jos valtio asettaa voimakkaita rajoituksia, jotka aiheuttavat tilaajille, yrityksille ja asiakkaille huomattavia kustannuksia, tulee valtion myös korvata näille taloudelliset menetykset.

Maskipakon asettamisen osalta ei ole selvää, mihin toimijoiden toimivalta maskipakon asettamisessa perustuisi kuten myös sellaisten asiakkaiden palvelusta kieltäytyminen tai matkustajien poistaminen liikennevälineestä, joilla maskia ei ole. Kuljettajien tehtävänä ei voi olla lakisääteisen maskipakon valvonta. Valvontatehtävää varten tarvittaisiin lisähenkilöstöä. Epäselväksi myös jää kohdan (58 f § 2 kohta) “palveluntarjoaja edellyttää matkustajilta kasvosuojusten käyttöä” suhde kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain itsemääräämisoikeutta sekä rajoitustoimenpiteitä koskeviin säännöksiin (Laki kehitysvammaisten erityishuollosta, 3a luku).

Lakiesityksessä tulisikin vielä punnita syvällisemmin suosituksiin perustuvaa toimintamallia lakisääteisiin rajoituksiin perustuvaan malliin, jotta yhteiskunnalle koituvilta kohtuuttomilta haitoilta vältyttäisiin.    

Kommentit koskien karanteenia, eritystä ja annettavia ohjeita koskevia säännöksiä (57 §, 60 §, 63 §, 67 §, 68 § ja 69 §)

Työstä, oppilaitoksesta tai varhaiskasvatuksesta poissaolosta, karanteenista ja eristyksestä voisi esityksen mukaan jatkossa kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin lisäksi päättää myös sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri. Karanteeniin tai eristykseen määrätylle, hänen huoltajalleen sekä hänen hoidostaan tai huolenpidostaan vastaavalle olisi annettava ohjeet tartuntataudin leviämisen ehkäisemisestä. Karanteeni ja eristäminen voitaisiin toteuttaa myös muualla kuin terveydenhuollon toimintayksikössä, kuten henkilön kotona, sosiaalihuollon toimintayksikössä tai vastaanottokeskuksessa. Näitä muutosehdotuksia Kuntaliitto pitää asianmukaisina.

67 §:ään esitetyt muutokset liittyvät säädöksiin karanteeni- ja eristämispaikasta. Ehdotukset sallisivat karanteenin ja eristämisen ulkopuolelta lukitussa tilassa myös muissa kuin terveydenhuollon toimintayksiköissä. Lisäksi painotetaan henkilön terveydentilan seurantaa ja hänen oikeuttaan saada välittömästi yhteys henkilökuntaan. Muutosehdotukset 68 §:ään velvoittaisivat myös kuntia huolehtimaan riittävistä karanteeniin ja eristykseen sopivista tiloista ja suojavälineistä. Aiemmin velvoite on koskenut sairaanhoitopiirejä. Kuntaliitto pitää ehdotusta perusteltuna, mutta edellyttää, että valtio huomioi velvoitteesta johtuvat lisäkustannukset.

Kommentit koskien valvontaa, tiedonsaantioikeutta ja virka-apua koskevia säännöksiä (59 a - 59 c §, 88 a §, 89 § sekä poliisilain muutos)

59 b pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että kunnan terveydensuojeluviranomainen ja kunnan elintarvikeviranomainen voisivat tehdä tartuntatautilain mukaisen tarkastuksen terveydensuojelulain tai elintarvikelain valvonnan yhteydessä. Lisäksi kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi tehdä tartuntatautilain mukaisen tarkastuksen aluehallintoviraston tai Liikenne- ja viestintäviraston pyynnöstä.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan viranomaisten hyvä yhteistyö ja joustava tiedonkulku on Covid 19 epidemian torjunnassa tärkeää. Tartuntatautilaissa olisi syytä täsmentää sitä, että tartuntatautilain nojalla annettavat määräaikaiset rajoitukset on toimitettava tiedoksi valvonta-alueen muille viranomaisille, terveydensuojelu- ja elintarvikevalvontaviranomaiset mukaan lukien. Kunnan terveydensuojelu- ja elintarvikevalvontaviranomaisten tarkastusten yhteydessä havaitut epäkohdat tulisi vastaavasti saada joustavasti ja nopeasti tartuntatautilan mukaisten viranomaisten tietoon. Tartuntatautilain muutosta on tarkennettava myös hallinnollisten pakkokeinojen osalta. Mikäli tartuntatautilain mukaisten määräysten valvonta kuuluisi kunnan terveydensuojelu- tai elintarvikevalvontaviranomaiselle, olisi laissa oltava mahdollisuus laskuttaa määräysten valvonnasta.

Kunnan terveydensuojelu- ja elintarvikevalvontaviranomaisten suunnitelmallisen valvonta on riskiperusteista ja toiminnanharjoittajalle maksullista. Monet lakimuutosehdotuksen väliaikaisen 58 g pykälän luetellut toiminnat eivät kuulu elintarvike- tai terveydensuojelulain suunnitelmalliseen valvontaan. Näiden toimintojen osalta tartuntatautilain valvonta muun valvonnan (esim. terveydensuojelulain valvonta) yhteydessä ei ole käytännössä mahdollista.

Elintarvikelain 36 §:n mukaan valvontaviranomainen voi valvonnassaan käyttää apunaan ulkopuolisia asiantuntijoita. Tartuntatautilain muutokseen olisi hyvä lisätä mahdollisuus ulkopuolisen asiantuntijan käyttämiseen kuten elintarvikelaissa säädetään.

Lakiehdotuksesta ei käy ilmi, onko kunnan terveydensuojelu- tai elintarvikevalvontaviranomaisen tartuntatautilain mukainen valvonta toiminnanharjoittajalle maksullista. Tartuntatautilain mukaisen valvonnan kustannuksia voi olla hankala periä toiminnanharjoittajalta. Lakiehdotus kaipaa tältä osin täsmentämistä.

Kuntien henkilöstö on nykyisin varsin tarkkaan mitoitettu nykyisten velvoitteiden mukaiseksi, eikä ylimääräisiä tarkastustehtäviä ole mahdollista hoitaa pitempiaikaisesti nykyisin voimavaroin. Hallinnollisten pakkokeinojen käyttäminen on kevyimmilläänkin varsin työlästä. Jos tarve suunnata merkittävä määrä resursseja tartuntatautilain mukaisten velvoitteiden valvontaan muodostuisi pitempiaikaiseksi, olisi lisäresurssin saaminen tehtävän hoitamiseksi välttämätöntä. Tällöin kunnille tulee osoittaa rahoitus tähän uuteen tehtävään.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan henkilöliikenteen valvonta tulisi järjestää muutoin kuin kunnan terveydensuojeluviranomaisen toimesta. Kaukoliikenteen valvonnassa on hankala määrittää toimivaltainen viranomainen (minkä kunnan / alueen viranomainen valvoisi liikennettä), lisäksi valvonta on erittäin hankala järjestää muiden lakisääteisten tehtävien ohessa, jolloin sen toteutuminen olisi epävarmaa.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan kunnan terveydensuojelu- ja elintarvikevalvontaviranomaisella on oltava mahdollisuus harkintansa ja resurssitilanteensa mukaan päättää tartuntatautilain mukaisista tarkastuksista. Valtion tulisi korvata kunnille täysimääräisesti tämän lain valvonnasta aiheutuneet kustannukset, silloin kun niitä ei voida periä toiminnanharjoittajilta.

Tartuntatautilain muutosta on tarkennettava myös hallinnollisten pakkokeinojen osalta. Lakiehdotuksen 59 c § 1 momentin mukaan kunnalla olisi toimivalta antaa määräys puutteiden ja epäkohtien korjaamisesta, kun kyse on uusista tässä hallituksen esityksessä ehdotettavista, toimijoita suoraan lain nojalla velvoittavien säännösten rikkomisesta. Nämä koskisivat keskeisesti hygieniakäytänteitä ja velvoitetta antaa tiloissa oleskeleville tartuntojen leviämistä estäviä käytänteitä koskevat toimintaohjeet.

Lainsäädännön toimeenpanon kannalta ei ole järkevää, mikäli jokainen kunta joutuu erikseen hallintosäännössään määrittelemään toimivaltaisen viranomaisen. Koska kyseessä on tartuntatautilain muutos, olisi toimivaltainen viranomainen Kuntaliiton näkemyksen mukaan tartuntatautilain mukainen viranomainen. Tartuntatautilain muutokseen tulisi lisätä mahdollisuus siirtää monijäsenisen toimielimen toimivaltaa edelleen viranhaltijalle. 

HE:n vaikutuksissa viranomaisen toimintaan poliisilain 9 luvun 1 § 1 momenttiin valvontavirkatehtävän perusteella annettavan virka-avun antamisesta aiheutuvat taloudelliset kustannukset korvaisi virka-avun pyytäjä omakustannusarvon mukaisesti. Kuntaliiton näkemyksen mukaan tartuntatautilakiin liittyvästä 89 § mukaisesta virka-avusta ei pidä periä maksua sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjältä. Poliisilain pykälätekstissä ei ole säädöstä annettavan virka-avun maksullisuudesta. Kohta tulee myös HE:n vaikutusarviosta poistaa tai muuttaa.

Kommentit koskien muita pykäliä (3 §, 24 §, 91 § ja 92 §)

24 §:ä koskevan muutosesityksen mukaan myös kunnan tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä olisi, samoin kuin THL:lla ja sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä, oikeus saada eri viranomaisilta, laboratorioilta, yksityisiltä sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoilta epidemian selvittämisessä tarvittavia välttämättömiä tietoja. Tiedonsaantioikeus koskisi myös matkustajia koskevia tietoja, joita on mm. matkanjärjestäjillä, majoituksen tarjoajilla sekä ilma- ja muiden alusten omistajilla. Vastaavasti myös kunnan tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä olisi oikeus luovuttaa viranomaisille tartuntatautiepidemian selvittämisessä tarvittavia tietoja. Näitä muutoksia Kuntaliitto pitää tarpeellisina koska ne käytännössä nopeuttavat tartunnan jäljitystä. Kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin tiedonsaantioikeutta Kuntaliitto kannatti jo vuonna 2014 tartuntatautilaista antamassaan lausunnossa.

Kommentit koskien yleisperusteluja

Yleisperusteluiden (s. 32) mukaan poliisin virka-apu olisi maksullista. Lakiehdotuksessa ei kuitenkaan ole otettu tähän kantaa. Yleisperusteluilta puuttuu tältä osin myös säädöspohja, sillä asiasta ei löydy nimenomaista mainintaa perusteluissa viitatuissa tartuntatauti- taikka poliisilaissa. Todettakoon, että myös Sisäministeriön sosiaali- ja terveysvaliokunnalle antamassa lausunnossa (tartuntatautilain väliaikainen muuttaminen HE 72/2020 vp, laki 400/2020) oli nostettu virka-avun maksullisuuden epäselvyys esille eikä valiokunta nähnyt tarpeelliseksi tarkentaa tartuntatautilain sääntelyä tältä osin.

Muut kommentit

58 g §: Säännöksen tarkoittama ostoskeskus kaipaa täsmennystä

60 §, 63 § ja 69 §: Säännöksistä puuttuu maininta sosiaalihuollon laitoksista

SUOMEN KUNTALIITTO

Tarja Myllärinen

johtaja, sosiaali- ja terveysasiat

Jean-Tibor IsoMauno

lakimies