Hallituksen esitysluonnos kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali -ja terveydenhuollossa annetun lain 4 ja 6 §:n muuttamisesta

Yleistä

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa annettua lakia. Esityksen tarkoituksena on, että ennen pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita koskevan uudistuksen voimaantuloa ei vaikeutettaisi tulevien uusien maakuntien mahdollisuuksia päättää palveluista koko alueella alueen asukkaiden tarpeita vastaavasti ja yhdenvertaisesti.

Kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa annetun lakia muutettaisiin siten, että myös kunnan tai kuntayhtymän omistaman yhtiön kautta toteutettava hanke rinnastettaisiin lupamenettelyssä kunnan tai kuntayhtymän itse toteuttamaan hankkeeseen. Samalla selkeytettäisiin lakia siten, että seuraamukset lain vastaisen sopimuksen mahdollisesta mitättömyydestä kohdistuisivat kuntaan tai kuntayhtymään niissä tilanteissa, joissa mitättömyyden syyt johtuvat kunnasta tai kuntayhtymästä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Rajoituslaki

Laki kuntien ja kuntayhtyminen eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ns. rajoituslaki (548/2016) tuli voimaan 1.7.2016. Lain tarkoituksena oli, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kokonaisuuden kannalta epätarkoituksenmukaisia kuntien ja kuntayhtymien oikeustoimia rajoitetaan, jotta turvataan silloisen hallituksen valmisteleman sote-ja maakuntauudistuksen myötä syntyvien maakuntien mahdollisuudet järjestää niiden järjestämisvastuulle siirtyvät palvelut yhdenvertaisesti ja taloudellisesti koko maakunnan alueella.

Rajoitukset koskevat kuntien ja kuntayhtymien tekemiä sopimuksia, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden laajaa hankkimista yksityiseltä palveluntuottajalta (ulkoistussopimuksia). Rajoituslain mukaan kunnan tai kuntayhtymän tehdessä sopimuksen yksityisen yrityksen tai yhteisön kanssa sosiaali -ja terveyspalveluiden tuottamisesta, olisi sopimuksessa oltava irtisanomislauseke, jos sopimuksen arvo on yli 15 prosenttia kunnan ja kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon vuotuisista käyttömenoista ja sopimus on voimassa pitempää kuin vuoden 2025 loppuun.

Lain rajoitukset koskevat myös kustannuksiltaan suuria investointeja sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin. Kunnan tai kuntayhtymä saisi tehdä arvonlisäverottomilta kustannuksiltaan yli 5 miljoonaan euron rakennusinvestoinnin sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin vain, jos investointi on sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden turvaamiseksi välttämätön ja kiireellinen. Rajoitusta sovelletaan myös sellaiseen vuokra- tai muuna käyttöoikeussopimuksena toteutettavaan investointiin, jonka sopimusehtojen mukaan hanke on rinnastettavissa kunnan tai kuntayhtymän omistukseen tehtävään investointiin.

Lain 6 §:n mukaan, jos 2-4 §:n mukaiseen oikeustoimeen on ryhdytty tämän lain vastaisesti, on sopimus mitätön.

Laki on alun perin tullut voimaan vuoden 2016 kesällä ja lain rajoituksia on tiukennettu jo aiemmin kolme kertaa. Laki on voimassa vuoden 2025 loppuun. 

Kunnallisten yhtiöiden rakennushankkeet ja investointilupa

Kuntakonserniin kuuluvat yhtiöt tai kuntien yhdessä tai kuntayhtymien kanssa omistamat yhtiöt eivät tällä hetkellä tarvitse eivätkä voi hakea rakennusinvestointeja koskevaa poikkeuslupaa. Esityksessä todetaan, että kunta tai kuntayhtymä voi hakea poikkeusluvan oman konserniyhtiönsä tai yhdessä omistamansa yhtiön toteuttamaan investointihankkeeseen ainoastaan siinä tapauksessa, että poikkeusluvalla toteutettava rakennus tulee kunnan tai kuntayhtymän välittömään omistukseen. Pääsääntöisesti näin ei tapahdu. Ilman poikkeuslupaa rakennettavaan kunnan tai kuntayhtymän ja sen kiinteistöyhtiön väliseen kiinteistönvuokrasopimukseen tarvitaan lain 3 §:n mukainen irtisanomisehto.

Ehdotuksen mukaan kunnan tai kuntayhtymän omistaman yhtiön kautta toteutettava investointi tulisi rinnastaa lupamenettelyssä kunnan tai kuntayhtymän itse toteuttamaan investointiin. Nyt ehdotettu sääntely ei mahdollistaisi kuntia tai kuntayhtymiä tekemään yhtiöittämällä toimintaansa ja siten tehdä sopimuksia investoinneista ilman lupamenettelyä sinä aikana, jolloin niillä olisi järjestämisvastuu. Ehdotetun muutoksen tarkoituksena on turvata se, että uusilla sote-uudistuksen perusteella muodostettavilla maakunnilla olisi mahdollisuus muokata palvelurakennetta asukkaiden palvelutarpeiden mukaisesti ja yhdenvertaisesti sekä estää se, että tuotantorakenteita ennen uudistusta toteutettaisiin siten, että niiden muuttaminen koko alueen tarpeen mukaisesti heikentyisi. Esityksessä todetaan, mikäli kuntien tai kuntayhtymien investoinnit siirtyisivät niiden omistaman yhtiön tehtäväksi, lain tarkoituksen toteutuminen voisi vaarantua, koska hankkeet voisi toteuttaa ilman poikkeuslupaa, jos kiinteistön omistaja olisi yhtiö eikä suoraan kunta tai kuntayhtymä.

Voimassa olevan lain 4 §:n mukaan kunta tai kuntayhtymä saisi tehdä arvonlisäverottomilta kustannuksiltaan yli 5 miljoonan euron rakennusinvestoinnin sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin vain, jos investointi on sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden turvaamiseksi välttämätön ja kiireellinen.

Kyseistä periaatetta sovelletaan myös sellaiseen vuokra- tai muuna käyttöoikeussopimuksena toteutettavaan investointiin, jonka sopimusehtojen mukaan hanke on rinnastettavissa kunnan tai kuntayhtymän omistukseen tehtävään investointiin.

Perusteena kyseiselle säätelylle on se, että erityisesti sairaanhoitopiireissä on ja on ollut vireillä laajoja uudistusrakennushankkeita, jotka toteutuessaan siirtyvät maakuntien vastuulle. Kyseisen lain tarkoituksena on estää uudistuksen kannalta epätarkoituksenmukaisten ja myöhemmin maakuntien kustannusvastuulle siirtyvien investointien toteutuminen.

Kuntaliitto pitää investointien lupasäätelyä perusteltuna ainoastaan niiden investointien osalta, joiden kustannusvastuu sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä siirtyy maakuntien vastuulle.

Sen sijaan Kuntaliiton mukaan voimassa olevan säännöksen tarkoittama investointikielto kuntien omistamien sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin ja nyt esitetty laajentaminen ns. kunnallisten yhtiöiden omistamiin sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin, on perusteeton, koska kunnat ja ns. kunnalliset yhtiöt kykenevät itsenäisesti harkitsemaan tarkoituksenmukaiset investoinnit kyseisiin rakennuksiin. Kuntaliiton mukaan ei ole myöskään perusteita tulevien maakuntien näkökulmasta rajoittaa kuntien tai ns. kunnallisten yhtiöiden investointeja niiden omiin kiinteistöihin ja rakennuksiin, koska kyseiset kiinteistöt eivätkä rakennukset siirry maakunnan omistukseen ja vastuulle sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksessa, vaan ne jäävät kuntien ja ns. kunnallisten yhtiöiden omistukseen ja vastuulle.

Rajoituslain ei tulisi lainkaan koskea Helsingin kaupunkia tai kaupungin kokonaan omistamia yhtiöitä, koska tulevassa sääntelyssä Helsingin kaupungille on tarkoitus jättää lakisääteinen velvollisuus järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut eikä niitä ole tarkoitus siirtää maakunnalle tai muulle vastaavalla organisaatiolle.

Investointikielto voi estää perusteettomasti lainsäädännön voimassaoloaikana kuntia tai ns. kunnallisia yhtiöitä jalostamasta kiinteistöjään ja rakennuksiaan siten, että ne olisivat vuokrattavissa tai myytävissä tuleville maakunnille tai markkinoille tai siirrettävissä tarvittaessa myös muuhun kuin sote-palveluiden järjestämisen toteuttamiseen.

Mikäli edellä esitetystä huolimatta edelleen esitetään investointiluvan hakuvelvollisuuden laajentamista koskemaan kunnan tai kuntayhtymän yksin tai yhdessä omistamien yhtiöiden toteuttamia investointeja, niin jatkovalmistelussa olisi syytä tarkemmin määritellä, koskeeko säätely ainoastaan kokonaan kunnan tai kuntayhtymän yksin tai yhdessä omistamia yhtiöitä eikä sääntely koskisi yhtiöitä, joissa on myös muuta kuin ns. kunnallista omistusta kuten esim. yksityisen sektorin piiriin kuuluvia osakkeenomistajia.

Lisäksi Kuntaliitto esittää, että lain 4 §:n 4 momenttiin myös lisättäisiin 1 momentissa tarkoitetun yhtiön määritelmä, jotta 4 momenttia sovellettaisiin myös edellä mainittujen yhtiöiden 4 momentissa määriteltyihin vuokra- tai muuna käyttöoikeussopimuksena toteutettaviin hankkeisiin. Tämä tarkoittaisi sitä, että ministeriön investointiluvan saatuaan, ei edellä mainitulla tavalla toteutettavaan investointiin sovellettaisi 3 §:ää eli siihen ei tarvitsisi sisällyttää 3 §:ssä mainittua irtisanomislauseketta.

Lain vastaisen sopimuksen sitomattomuus

Rajoituslain 6 §:n mukaan, jos 2-4 §:n mukaiseen oikeustoimeen on ryhdytty tämän lain vastaisesti, on sopimus mitätön. Esityksessä on tuotu esille, että hankkeiden rahoittajat ovat tuoneet esille tarpeen selventää, mitä edellä mainitulla sopimuksella ja sen mitättömyydellä tarkoitetaan.

Esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on nyt todettu, että 6 §:llä on tarkoitettu sitä, ettei esimerkiksi kunnan tai kuntayhtymän tekemä investointisopimus sitoisi tulevaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjätahoa, jos se olisi rajoituslain vastainen. Yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että on kuitenkin ollut epäselvää kuka vastaa seurauksista ja kustannuksista, jos sopimus ei sitoisi tulevaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjää. Osa rakennusten investoinneista toteutetaan kiinteistöleasingrahoituksella, jossa rakennus siirtyisi kunnalle tai kuntayhtymälle vasta sopimuksessa mainitun vuokra-ajan jälkeen lunastuksella.

Investoinnin rahoittajat ovat esittäneet huolen, että kiinteistö jää heille, jos tuleva palvelun järjestäjä toteaisi rakentamisen tapahtuneen rajoituslain vastaisesti. Investointeihin voisi olla vaikeuksia saada rahoitusta, mikäli rahoittajat eivät halua ottaa taloudellista riskiä siitä, että kiinteistö voisi jäädä rahoittajalle. Tämän vuoksi esityksessä esitetään, että säännöstä selkeytettäisiin siten, että seuraamukset rajoituslain vastaisen sopimuksen mahdollisesta mitättömyydestä kohdistuisivat kuntaan tai kuntayhtymään niissä tilanteissa, joissa sopimuksen mitättömyyden syyt johtuvat niistä. Lisäksi yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että myös leasingin avulla rakennetut sote-rakennukset ja kiinteistöt jäisivät kunnalle tai kuntayhtymälle, jos niitä ei ole rakennettu lain edellyttämällä poikkeusluvalla. Esityksen taloudelliset vaikutukset kohdassa todetaan, että lakiehdotuksen 6 §:n täsmennys vaikuttaisi siihen, että niiden sitoumusten ja investointien kustannukset, jotka kunta tai kuntayhtymä olisi tehnyt ilman rajoituslain mukaista poikkeuslupaa jäisivät niiden vastuulle.

Kuntaliiton käsityksen mukaan nyt voimassa olevassa 6 §:n säännöksessä mainitulla lainvastaisen sopimuksen sitomattomuudella ei ole tarkoitettu ainoastaan sitä, ettei se sido tulevaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjätahoa. Kyseisestä asiaa on käsitelty rajoituslain ensimmäisen hallituksen esityksen (HE 97/2016) eduskuntakäsittelyn yhteydessä kaikissa valiokunnissa (HaVL 25/2016, PeVL 30/2016 ja StVM 12/2016). Hallituksen esitykseen sisältyneen 5 §:n (nyk. 6 §) sisältöä on StVM:ssä muutettu nykyiseen muotoon perustuslakivaliokunnan huomauksen johdosta. Kyseisen lainvalmistelumateriaalin perusteella on selvää, että nyt voimassa oleva 6 § tarkoittaa myös sitä, ettei myöskään sopimuksen alkuperäinen sopimusosapuoli, esimerkiksi kunta ole sidottu lain vastaiseen sopimukseen. 

Valiokuntamietinnön 6 §:n (lain vastaisen sopimuksen sitomattomuus) yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että valiokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan huomautuksen johdosta säädettäväksi, että mikäli laissa tarkoitettuun oikeustoimeen on ryhdytty tämän lain vastaisesti, sopimus on mitätön. Tämän mukaisesti 6 § on hyväksytty.

Valiokuntamietinnön yleisperusteluissa sopimuksen sitovuudesta on todettu seuraavasti:

Ehdotetun 5 §:n mukaan sopimus ei sido sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuussa olevaa 1 päivästä tammikuuta 2019 alkaen, jos 2—4 §:n mukaiseen oikeustoimeen on ryhdytty tämän lain vastaisesti.

erustuslakivaliokunta huomauttaa, että säännöksessä sitomattomuus kohdistetaan vain tahoon, joka on säännöksessä mainittuna ajanhetkenä järjestämisvastuussa sosiaali- ja terveydenhuollosta. Säännös voidaan ymmärtää niin, että sopimuksen alkuperäinen osapuoli, esimerkiksi kunta taikka sen sopimuskumppani, olisi kuitenkin sidottu lainvastaiseen sopimukseen. Tämä ei voine olla säännöksen tarkoitus, mistä syystä säännöstä on perustuslakivaliokunnan mielestä aiheellista täsmentää vastaamaan sen tarkoitusta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa, että lainvastaiset sopimukset säädetään suoraan lain nojalla mitättömiksi.                

Kuntaliiton käsityksen mukaan edellä mainitun lainvalmistelumateriaalin perusteella arvioiden nyt esitettyä 6 §:n muutosta ei voida pitää säännöksen sisällön alkuperäisen tarkoituksen täsmennyksenä tai selkeyttämisenä. Kysymys on säännöksen tosiasiallisen merkityksen merkittävästä muuttamisesta, missä kunnalle tai kuntayhtymälle säädettäisiin yksinomainen vastuu lain 4 §:n tarkoitetun rakennuksen investointien kustannuksista, jos investointiin ei ole haettu ministeriön poikkeuslupaa tai jos rakennusinvestoinnin osalta on menetelty poikkeusluvan vastaisesti.

Kuntaliiton käsityksen mukaan ei ole olemassa asianmukaisia perusteita sille, että ilman poikkeuslupaa tai myönnetyn poikkeusluvan vastaisesti toteutettujen rakennusinvestointeihin liittyvät nyt esitetyt poikkeuksellisen ankarat seuraamukset tulisi lainsäädännöllisesti kaikissa tilanteissa kaikilta osin yksinomaan kohdistaa kuntaan tai kuntayhtymään.

Kuntaliiton käsityksen mukaan ammattimaisesti toimivien investointien rahoittajien on oltava perillä voimassa olevan sääntelyn sisällöstä ja siten osaltaan varmistettava ennen rahoituspäätöstä, edellyttääkö hankkeen toteuttaminen ministeriön lupaa ja siten myös osaltaan kantaa siihen liittyvän taloudellisen riskin, mikäli ovat olleet yksin rahoittamassa luvanvaraista investointia ilman lain edellyttämää ministeriön lupaa tai yksin rahoittaneet investointia yli luvassa määritellyn enimmäiskustannusmäärän.    

Esitysluonnoksen perusteluista saa sellaisen käsityksen, että nyt esitetyn sääntelyn tarkoituksena on hankkeiden rahoittajien aseman turvaaminen kaikissa tilanteissa lainsäädännöllisesti, mikäli 4 §:ssä tarkoitettu investointi on toteutettu ilman ministeriön poikkeuslupaa tai myönnetyn poikkeusluvan vastaisesti.

Kuntaliiton käsityksen mukaan asiaa ei tulisi esitetyllä tavalla ratkaista lainsäädännöllisesti eikä esitetyllä säännöksellä luonnollisesti saa olla taannehtivia vaikutuksia ennen ko. säännöksen voimaantuloa tehtyihin oikeustoimiin.

Kuntaliiton käsityksen mukaan ammattimaisesti toimivat investoijat kykenevät valvomaan omat taloudelliset etunsa rahoituspäätöksensä edellytyksiä arvioitaessa muun muassa varmistamalla, että oman rahoituspäätöksensä mukaiselle investoinnille on saatu lain edellyttämä ministeriön lupa. Ammattimaiset investoijat kykenevät myös investoinnin suorittamisen aikana valvomaan, että heidän myöntämänsä rahoitus ei ylitä investointiluvan edellyttämää rajaa tai myönnetyssä luvassa määriteltyä investoinnin enimmäismäärää ja että kyseinen rahoitus käytetään investointiluvassa määriteltyyn tarkoitukseen. Tämän lisäksi investointiin ryhtyvät sopimusosapuolet voivat sopimusoikeudellisesti pyrkiä turvaamaan omat taloudelliset etunsa säännöksen tarkoittaman mitättömyyden varalle nimenomaisesti kyseiseen investointiin ja siihen liittyvien sopimussuhteisiin parhaiten soveltuvien riskinjaon mukaisesti.

Nyt esitetyn sääntelyn mukaiselle riskinjaolle tai paremminkin riskinsiirrolle ei ole esitetty hyväksyttäviä perusteita ottaen huomioon 6 §:n säännöksen lainsäädäntöprosessissa aikaisemmin määritelty tarkoitus.

Nyt esitetty säännös ei sellaisenaan sovi riskinjaon/riskinsiirron perusteeksi muun muassa tilanteissa, missä hankkeen investointien rahoittajalla on olemassa riittävän tehokas mahdollisuus kontrolloida, ettei investointi ylitä luvan hakemisen euromääräistä rajaa tai luvan saatuaan  ylitä lupahakemuksessa määriteltyä investoinnin euromääräistä enimmäismäärää ilman, että siihen haetaan ja saadaan tarvittava uusi lupa. Kyseinen tilanne on muun muassa silloin, kun hankkeen investoijan oma rahoitusosuus pelkästään yksin ylittää luvan hakemisen euromääräisen rajan tai luvassa määritellyn investoinnin euromääräisen enimmäismäärän.

Säännöksen soveltamisen selkeyttämiseksi olisi säännöksessä määriteltävä tai sen yksityiskohtaisissa perusteltua todettava, mitä lainvastaisella sopimuksella ja sen mitättömyydellä säännöksessä tarkoitetaan.

Olennaista perusteluissa olisi todeta, että lainvastaisen sopimuksen mitättömyys kohdistuu ainoastaan siihen yksittäiseen sopimukseen, johon ryhdytty tämän lain vastaisesti, muttei samaan investointiin liittyviin luvan mukaisesti toteutettuihin muihin sopimuksiin. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että jos rahoittaja A on rahoittanut kohdetta saadun luvan mukaisesti, mutta rahoittaja B on rahoittanut kohdetta luvan vastaisesti, niin tuolloin rahoittaja B sopimus on mitätön, mutta B:n toiminta ei vaikuta rahoittaja A sopimuksen oikeudelliseen sitovuuteen. Kyseinen tilanne voisi syntyä muun muassa siten, että B rahoittaa investointilupaan kuulumattomia investointeja tai investointiurakkaan kuuluvia ns. lisä- ja muutostöitä, jonka seurauksena luvassa määritellyn investoinnin enimmäismäärä ylittyy eikä edellä mainittujen lisäinvestointien toteuttamiselle ole siitä huolimatta haettu eikä saatu ministeriön uutta lupaa. Tämä tarkoittaisi sitä, että kyseisen sote-kiinteistön siirtyessä maakunnan omistukseen, maakunta vastaisi A:n luvan mukaisesti rahoittamista investoinneista rahoitussopimuksen mukaisesti, muttei B:n rahoittamista investoinneista, koska ne on toteutettu lain vastaisesti.   

Lisäksi sääntelyn yhteydessä tulisi arvioida, olisiko perusteltua todeta, että sopimuksen mitättömyys ei kohdistuisi koko rahoitussopimukseen silloin, kun se ylittää luvan mukaisen investoinnin enimmäismäärän vaan mitättömyyden tulisi kohdistua ainoastaan enimmäismäärän ylittävään osuuteen. Tämä tarkoittaisi sitä, että kyseisen sote-kiinteistön siirtyessä maakunnan omistukseen maakunta vastaisi luvan mukaisesti rahoitetun investoinnin rahoitussopimuksen kustannuksista investoinnin enimmäismäärään asti, muttei sen ylittäviltä osin.   

Edellä mainitun periaatteen mukaisesti tulisi arvioida myös tilannetta, missä kunta tai kuntayhtymä on omilla budjettivaroillaan osallistunut investoinnin toteuttamiseen siten, että sen seurauksena luvan mukainen investoinnin enimmäismäärä ylittyy. Kunnan tai kuntayhtymän kyseisestä toiminnasta ei saa aiheutua investointia luvan mukaisesti rahoitettujen rahoitussopimusten mitättömyyttä vaan kyseiset sopimukset tulee olla sellaisenaan voimassa ja sote-kiinteistön siirtyessä maakunnan omistukseen maakunnan tulee vastata edellä mainituista rahoitussopimuksista.    

Noudattamalla edellä kuvattua periaatetta voidaan välttää tilanne, missä sopimuksen mitättömyysseuraamukset kohdistuivat sellaiseen tahoon, joka on toiminut tämän lain ja saadun luvan mukaisesti.  

Edellä kuvatun periaatteen mukaisesti säätämällä on mahdollista kohdistaa mitättömyyden haitalliset seuraukset ainoastaan niiden osapuolien kannettavaksi, joilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa siihen, ettei tämän lain vastaiseen oikeustoimeen ryhdytä. Tämän mukainen riskinjako kannustaisi järjestelyyn ryhtyviä sopimusosapuolia oman toimintansa osaltaan varmistamaan riittävän huolellisesti tämän lain vaatimusten noudattamista kaikissa investoinnin toteutuksen vaiheissa, koska riski kyseisen sopimuksen mitättömyydestä ja sen seurauksista ei kohdistuisi pelkästään kuntaan tai kuntayhtymään vaan myös mitättömän sopimuksen toiseen osapuoleen. Nyt esitetty säännösehdotus ei sitä tee, koska lainvastaisen sopimuksen mitättömyydestä johtuvista investointien kustannuksista vastaisivat yksinomaan kunta tai kuntayhtymä, jos ne eivät ole hakeneet poikkeuslupaa tai ovat toimineet poikkeusluvan vastaisesti.                     

Kuntaliitto korostaa, että ns. kunnallisten yhtiöiden osalta 6 §:n muutos olisi osakeyhtiöoikeudellisten pääperiaatteiden vastainen. Osakeyhtiöoikeudellisena johtavana pääperiaatteena on, etteivät osakeyhtiön osakkeenomistajat ole vastuussa yhtiön toimenpiteistä tai laiminlyönneistä. Näin ollen kunnallisen yhtiön osakkeenomistajina oleville kunnille tai kuntayhtymille ei tule säätää 6 §:n mukaista vastuuta 4 §:ssä tarkoitetun rakennuksen investointikustannuksista, jos yhtiö ei ole hakenut investoinnille ministeriön poikkeuslupaa tai jos yhtiö on menetellyt poikkeusluvan vastaisesti.

Kuntaliitto vielä toteaa, että 6 §:n säännöksessä olisi hyvä selkeyden vuoksi todeta, että säännöksessä mainituilla investointien kustannuksilla tarkoitetaan nimenomaisesti 4 §:ssä tarkoitettuihin rakennuksiin kohdistuvia investointeja eikä muita investointeja kuten lainvastaisen ulkoistussopimuksen toteuttamiseksi tehtyjä investointeja.  

Rajoituslaki on alun perin tullut voimaan vuoden 2016 kesällä ja voimassa 2025 loppuun. Lain rajoituksia on tiukennettu jo aiemmin kolme kertaa. Kuntaliitto esittää harkittavaksi, olisiko yksittäisten säännösten muuttamisen sijasta tehtävä rajoituslain toimivuuden kokonaistarkastelu, jonka avulla voitaisiin paremmin ja kattavammin vastata lain perimäiseen tarkoitukseen. 

SUOMEN KUNTALIITTO