Lausunto valtiovarainministeriön Vero-osastolle 24.8.2018, Dnro 524/03/2018, Henrik Rainio

Luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi arvonlisäverolain muuttamisesta ja arvonlisäverolain 35 ja 38 §:n väliaikaisesta muuttamisesta

Valtiovarainministeriö on 9.7.2018 pyytänyt Kuntaliitolta lausuntoa hallituksen esitykseksi laeiksi arvonlisäverolain muuttamisesta ja arvonlisäverolain 35 ja 38 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksissä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon määritelmiä arvonlisäverotuksessa muutettaisiin vastamaan maakunta- ja sote-uudistuksen muutoksia. Lisäksi lakiin tehtäisiin eräitä muita tarkennuksia.

Kuntaliitto pitää esityksessä ehdotettuja muutoksia arvonlisäverolain 35, 36, 38 ja 59 pykäliin kannatettavina ja välttämättöminä, mikäli maakunta- ja sote-uudistus etenee maan hallituksen suunnittelemalla tavalla. Myös uudistuksesta riippumatta, 38 §:n päivitys varhaiskasvatuspalveluiden määritelmästä on tarpeellinen.    

Kuntien kannalta arvonlisäverolain 130 § a:n sisältö on tärkeä, koska siinä säädetään laskennallisesta arvonlisäveron palautuksesta, joka turvaa hankintaneutraalisuuden kuntien ja yksityisten palveluiden välillä. Kuntaliitto pitää tärkeänä, että maakunta- ja sote-uudistuksen alkuvaiheessa ainakaan arvonlisäverosäännöksillä ei rajoiteta kuntien mahdollista toimintaa sosiaali- tai terveydenhuollon aloilla. Kunnilla säilyy edelleen yleinen toimivalta ja kuntien tehtävänä on mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Tässä vaiheessa on mahdotonta yksiselitteisesti arvioida jääkö kunnille absoluuttisesti mitään toimintaa sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla. Tämän vuoksi Kuntaliitto pitää oikeana ratkaisuna, että arvonlisäverolakia ei kuntien osalta muuteta siten, että etukäteen evätään kuntien oikeus kuntapalautukseen tai laskennalliseen palautukseen uudistuksen alkuvaiheessa. Jos kunnilla ei ole toimintaa sote-sektorilla, ei tästä luonnollisesti kerry mitään palautettavaakaan arvonlisäverotuksessa.   

Muilta osin Kuntaliitolla ei ole luonnokseen huomautettavaa.

SUOMEN KUNTALIITTO

Henrik Rainio                       
vs. johtaja, kuntatalous

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuntamarkkinat 18.-19.9.2024!

Kuntamarkkinat tarjoaa vuosittain kahden päivän ajaksi monipuolista ja ajankohtaista tietoa. Kuntamarkkinat on ideoita pulppuava julkisen sektorin vuoden suurin foorumi, joka järjestetään Kuntatalolla Helsingissä.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu jo mukaan!