HE 15/2017 vp ja HE 16/2018 vp - Teema: Erityisesti rahoituksen ja vaiheistuksen osalta

Maakuntien rahoituksen perusongelmat säilyvät

Kuntaliitto toteaa, että hallituksen vastineen jälkeenkin liiton aiemmat lausunnot mm. sosiaali- ja terveysvaliokunnalle sekä valtiovarainvaliokunnalle ovat maakuntien talouden ja rahoituksen osalta edelleen relevantteja. Hallituksen vastineessa esitetyt muutokset maakuntien rahoitukseen eivät muuta sitä kokonaistilannetta, että maakuntien rahoituspohja on hyvin kireä, maakuntien omat keinot vaikuttaa talouteen ovat vähäiset, kannustimet tehokkaaseen taloudenpitoon ovat puutteelliset ja valtion ohjaus on liian vahvaa.  

Keskeisimmät muutosehdotukset hallituksen vastineessa liittyvät maakuntien rahoituslain 5-8 §:ään, jotka koskevat maakuntien rahoituksen tasoa sekä lisärahoitusta ongelmatilanteissa. Vastineessa esitetään uutena ehdotuksena, että

Jos rahoituksen taso muutoin vaarantaisi riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisen useammassa kuin seitsemässä maakunnassa tai maakunnissa, joiden asukasmäärä on yhteensä enemmän kuin 40 prosenttia koko maan asukasmäärästä, tasoa on korotettava sillä määrällä, joka on tarpeen riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi sen jälkeen, kun on otettu huomioon maakunnan edellytykset varautua muiden lakisääteisten velvoitteidensa hoitamiseen. Korotus otetaan huomioon 3 luvun laskennallisten kustannusten perusteiden tarkistamisessa. Muissa tilanteissa, joissa rahoituksen taso muutoin vaarantaisi riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisen, maakunnan rahoituksen korottamiseen sovelletaan 7 §:ää.

Kuntaliitto pitää ongelmallisena, että keinotekoisesti määritellään tämän tyyppisiä raja-arvoja sille, milloin sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen tasoa on korotettava, kun rahoitus ei ole riittävä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen. Vastineen muutosehdotusta voidaan tulkita, että maakuntien rahoituksen taso on riittävä, vaikka palveluita ei kyetä turvaamaan 39 prosentille väestöstä.   

Kuntaliitto pitää sinänsä hyvänä, että vastineessa muokattu maakunnan lisärahoitusta koskeva 7 § osaltaan turvaa yksittäisen maakunnan rahoituksen riittävyyttä. Hallituksen vastineen logiikan mukaan tätä pykälää sovellettaisiin, mikäli 1-7 maakuntaa olisivat lisärahoituksen tarpeessa (tai alle 40 prosenttia väestöstä). Keskeinen ongelma on, että tämä yksittäiselle maakunnalle myönnettävä lisärahoitus vähennetään 5 §:n mukaan kaikkien maakuntien rahoituksen perusteesta. Talouden suunnittelun ja taloudellisten kannustimien näkökulmasta on ongelmallista, että maakunnan rahoitukseen vaikuttaa suoraan muiden maakuntien tilanne ja käyttäytyminen. Myös perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 15/2018 pitänyt tämän tyyppistä menettelyä erikoislaatuisena, koska yhden maakunnan rahoituksen korotus vaikuttaisi alentavasti kaikkien maakuntien vuosittaisen rahoituksen tasoon.

Perustuslakivaliokunta on mainitussa lausunnossaan 15/2018 todennut myös, että rahoituslakia on muutettava siten, että se turvaa asianmukaisesti ja täsmällisin säännöksin riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen ja poikkeustilanteissa maakunnan edellytykset perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamiseen. Rahoitusperiaatteen turvaaminen ei voi olla riippuvaista harkinnasta. Perustuslakivaliokunnan mukaan maakuntien rahoituslakiin sisältyvää kustannusten kasvun rajoitinta on syytä pitää perusoikeuksien turvaamisen kannalta ennakoitavissa olevaan kustannusten nousukehitykseen nähden epäsuhtaisena.

Kuntaliiton käsityksen mukaan on kyseenalaista, täyttävätkö eduskunnalle annetussa vastineessa maakuntien rahoituslakiin ehdotetut täydennykset mainitut perustuslakivaliokunnan vaatimukset. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten kasvun rajoittimeen ei vastineessa ole esitetty muutoksia. Ehdotetun maakuntien rahoituslain 6 §:n 3 momentin mukaan perusrahoituksen tason korotus ns. järjestelmäongelmatilanteissa perustuisi pitkälti harkintaan. Korotuksen myöntämistä harkittaessa arvioitaisiin palveluiden riittävyyttä, riittävien palveluiden vaarantumista ja tarvittavaa korotuksen määrää riittävien palveluiden turvaamiseksi. Harkittaessa yksittäiselle maakunnalle ehdotetun 7 §:n mukaan myönnettävää lisärahoitusta niinikään arvioitaisiin, vaarantuisivatko riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja mikä lisärahoitus olisi tarpeen näiden palveluiden turvaamiseksi. Ottaen huomioon maakuntien perusrahoituksen kireys suhteessa palvelutarpeisiin lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitukseen tulee käytännössä sisältymään paljon harkinnanvaraisuutta.

Kuntaliitto huomauttaa, että hallituksen vastineessa ei ehdoteta muutettavaksi maakuntien rahoituksen perustumista maakuntaindeksiin, joka muodostuu suurimmaksi osaksi muista kuin sosiaali- ja terveyspalveluita kuvaavista kustannustekijöistä. Maakuntaindeksiin perustuva rahoituksen tason tarkistaminen ei kuvasta maakuntien tehtäviä, eikä siten sitä toimintaympäristöä, johon rahoituksen tulisi riittää. Lisäksi on epäselvää, miten maakuntaindeksiin perustuva rahoitus käytännössä toimii yhdistettynä hallituksen vastineen muihin muutosehdotuksiin. Myös perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, että ehdotettu maakuntaindeksi ei välttämättä ole perusteltu rahoituksen perusta sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuskehitykselle.

Kuntaliitto korostaa, että maakuntien talouden ohjaus ja kustannusten hillintä toimisi parhaiten osana julkisen talouden suunnitelmaa, jossa olisi maakuntataloutta koskeva osio. Tässä menettelyssä valtio ja maakunnat arvioisivat toimintaympäristön kehitystä, investointeja, taloutta ja rahoitusta vuosittain, ja kunkin hallituskauden ajaksi olisi mahdollista asettaa tiettyjä tavoitteita. Tämän tyyppisellä ohjausmenettelyllä voitaisiin parhaiten varmistaa maakuntien rahoituksen riittävyys sekä riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.  

Muilta osin Kuntaliitto viittaa erityisesti seuraaviin aiempiin eduskunnalle antamiinsa lausuntoihin:

Kuntaliiton lausunnot sosiali- ja terveysvaliokunnalle 5.4, 24.4. ja 3.5.2018

Kuntaliiton lausunnot valtiovarainvaliokunnalle 5.4. ja 6.4. 2018,    

Siirtolaskentaa tarpeen päivittää

Kuntaliitto toteaa, että maakuntauudistuksen lykkääntyminen vuodella eteenpäin aiheuttaa myös muutostarpeita kuntien ja maakuntien talouden siirtolaskentaan. Koska järjestämisvastuu siirtyy maakunnille vasta vuoden 2021 alussa, tulee huomioitavat kustannukset vastaavasti päivittää uutta tilannetta vastaavaksi, esimerkiksi siten, että siirtyvinä kustannuksina huomioitaisiin kolmen vuoden keskiarvo - vuodet 2018-2020. Vastaavasti kuntien yhteisövero-osuuden leikkaus tulee laskea uudelleen vuoden 2020 tasossa. Tällä hetkellä yhteisöveron laskelmat perustuvat vuoden 2016 tietoihin. Siirtolaskenta on kaiken kaikkiaan monimutkaista, joten kaikkia lykkääntymisen seurauksia ei vielä ole edes kyetty arvioimaan. 

Omaisuusjärjestelyjen kompensaatiosääntely edelleen puutteellinen

Hallituksen vastine sisältää muutosehdotuksia kuntien omaisuusjärjestelyihin liittyvään kompensaatiosääntelyyn. Keskeisimmät muutokset liittyvät siihen, että kompensaatiota on oikeus saada, jos omaisuusjärjestelyistä aiheutuvat kustannukset ylittävät 1,0 prosenttiyksikön laskennallisen veronkorotustarpeen. Lisäksi pykälään on lisätty ehdotus, että kompensaatiota saa osittain, mikäli kunnan veroprosentti ylittää keskimääräisen veronprosentin kahdella prosenttiyksiköllä. 

Kuntaliitto pitää hallituksen vastineen muutosehdotuksia puutteellisena, vaikka osin muutosehdotukset ovatkin oikeansuuntaisia. Keskeisimmät ongelmat liittyvät siihen, että kompensaation raja-arvo (1,00 %) on liian korkea ja kompensaatiomenettely ei kata kaikkia omaisuuslajeja.

Kuntaliitto on valmisteluvaiheessa esittänyt mallia, jossa on kaksi vaihtoehtoista raja-arvoa, jotka laukaisevat kompensaatiosääntelyn. Perustilanteessa korvaus myönnetään, jos menetys vastaa vähintään 0,25 prosenttiyksikön laskennallista korotustarvetta kunnan tuloveroprosenttiin. Lisäksi korvaus myönnettäisiin, jos kunnan taloudellinen menetys on vähintään kolme miljoonaa euroa.

Liitteessä 1 on laskettu kuntien suurimpia ja pienimpiä raja-arvoja sekä Kuntaliiton mallilla että hallituksen vastineen raja-arvoilla. Pienimmille kunnille hallituksen vastineen 1,0 prosenttiyksikön raja-arvo vastaa noin 100 000 euron kustannuksia, kun taas Helsinki olisi oikeutettu kompensaation vasta noin 163 milj. euron kustannusten jälkeen. Keskikokoiset kaupungit (mm. Hyvinkää, Kotka, Porvoo) olisivat hallituksen vastineen mukaan oikeutettuja kompensaation noin 10-11 milj. euron menetysten jälkeen.

Kuntaliitto huomauttaa, että hallituksen vastineen raja-arvot ovat todella korkeat, kun huomioidaan kunnan koko ja talouden realiteetit. Esimerkiksi kaikissa liitteessä 1 mainituissa kunnissa hallituksen esittämää kompensaatiota saisi vasta, kun menetys on yli 100 euroa/asukas. Useissa kunnissa kompensaatiota saisi vasta, kun menetys on noin 200 euroa/asukas. Kun huomioidaan, että koko uudistuksen vaikutukset yksitäisen kunnan talouteen on siirtolaskelmissa rajattu 100 euroon/asukas, voidaan vastineessa esitettyjä pelkästään omaisuusjärjestelyjen kompensaatiosta johtuvia raja-arvoja pitää hyvin korkeina.           

Kuntaliitto katsoo aikaisempiin lausuntoihinsa viitaten, että omaisuusjärjestelyjen tulee käsittää kaikki omaisuuslajit (mm. kiinteistöt, irtain omaisuus, kuntayhtymäosuudet), koska ne kaikki vaikuttavat kunnan talouteen. Hallituksen vastineen mukaan voimaanpanolain 18 §:n ja 21 §:n mukaisia omaisuusjärjestelyjä, jotka kunnassa voidaan kirjata peruspääomaa vastaan, ei hyväksyttäisi kompensoitavina kustannuksena. Tällaista rajoitusta ei kuitenkaan ole kirjoitettu voimaanpanolakiin ehdotetun kompensaatiosäännöksen (35 §) pykälätekstiin. Voimaanpanolain mukaan sen 18 §:ssä tarkoitettujen kuntayhtymien jäsenosuuksien ja 21 §:ssä tarkoitetun irtaimen omaisuuden poistuminen kirjataan kunnan kirjanpidossa peruspääomaa vastaan, jollei kunta toisin päätä. Tämä tarkoittaa, että vastineen mukaan peruspääomaa vastaan kirjattavia kuntayhtymäosuuksia ja kunnan irtainta omaisuutta ei hyväksyttäisi korvattavina kustannuksina. Ei vaikka ne kirjattaisiin tulosvaikutteisesti, koska ne on mahdollista kirjata peruspääomaa vastaan.

Kuntaliitto pitää oikeansuuntaisena hallituksen vastineen muutosesitystä, jonka mukaan kunta, jonka veroprosentti on vähintään 2,0 prosenttiyksikköä kesimääräistä veroprosenttia korkeampi, on oikeutettu kompensaatioon osasta kustannuksia. On tärkeää, että kompensaatiomallissa huomioidaan erityisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevat kunnat, mutta vastineen ehdotus on tältä osin epäselvä eikä kriteeri välttämättä parhaiten kuvasta kuntien taloudellista tilannetta. Lisäksi on huomioitava, että kompensaatiosääntelyn tulee aidosti koskea kaikenlaisia kuntia.

Lisäksi Kuntaliitto toteaa aikaisempiin lausuntoihinsa viitaten, että oikeutta kompensaatioon ja sen määrää tulisi arvioida menettelyssä, jossa valtio ja kunta olisivat tasa-arvoisessa asemassa. Kompensaatiota ei siten tulisi ratkaista valtiovarainministeriön hallintopäätöksellä vaan valtion ja kunnan välisessä neuvottelussa (mahdollinen erimielisyys tämän jälkeen hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa) tai erillisessä selvitysmenettelyssä.

Valinnanvapauden vaiheistus

Perustuslakivaliokunta päätyi kokonaisarviossaan siihen, että uudistusta ei ole hallituksen esittämässä muodossa mahdollista toteuttaa hallitusti suunnitellussa aikataulussa. Valiokunnan mielestä siirtymäkauden olennainen pidentäminen on valtiosääntöoikeudelliselta kannalta välttämätön tapa vähentää uudistukseen liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä.

Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa lakiesitykseen pykälämuutoksia niin, että suoran valinnan sote-keskuspalveluja koskeva sääntely toimeenpantaisiin kokonaisuudessaan 1.1.2022 ja asiakasseteliä ja henkilökohtaista budjettia koskevaa siirtymäaikaa jatkettaisiin kuudella kuukaudella. Maakunnalla olisi mahdollisuus hakea valtioneuvostolta lupaa tätä varhaisempaan aloitukseen sekä myös määräajan pidennystä enintään 1.1.2023 asti. Hallitus ehdottaa valinnanvapauslakiehdotukseen uutta 90 §:ää, jossa olisi 8-kohtainen kriteeristö, jonka täytyttyä valtioneuvosto voisi myöntää maakunnalle luvan suoran valinnan palvelujen siirtämiselle sosiaali- ja terveyskeskusten tuotantovastuulle ennen 1.1.2022.  Maakunnan olisi otettava asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti käyttöön 1.1.2021 eli kuusi kuukautta aiempaa esitystä myöhemmin.

Kuntaliitto viittaa aiemmin eduskunnalle antamiinsa lausuntoihin (6.4, 11.4, ja 17.4.2018). Niissä se on todennut, että HE 16/2018 vp esitetty aikataulu yhdistettynä maakuntien kapeaan liikkumavaraan muodostaa merkittäviä riskejä erityisesti palveluintegraatiolle, sen edellyttämien tietojärjestelmien onnistuneille toteutuksille ja käyttöönotoille sekä kustannusten nousulle erityisesti siirtymävaiheessa.

Kuntaliitto pitää hallituksen vastineessaan valinnanvapauslain 12 lukuun ehdottamia voimaantulon aikataulun muutoksia kannatettavina. Sosiaali- ja terveyskeskusten aikaisempi aloittaminen edellyttää kuitenkin, että valinnanvapauden valtakunnalliset tiedonhallintapalvelut ovat toimintavalmiina jo silloin, kun valtioneuvosto myöntää ensimmäisen aikaistetun aloitusluvan. Tämä täytyy ottaa huomioon valtion toteuttamisvastuulla olevien tiedonhallintapalvelujen valmistelun priorisoinnissa, jotta maakunnilla olisi tosiasiallinen mahdollisuus aloittaa 90 §:n mukainen sote-keskustoiminta.

Aiemmissa lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 3.5.2018 Kuntaliitto on todennut, että valinnanvapausmallin edellyttämien uusien tietojärjestelmien ja tietojärjestelmämuutosten toteuttamisen ja niiden käyttöönoton voidaan arvioida kestävän 3-5 vuotta valinnanvapauslain hyväksymisestä.

Kuntaliitto toteaa, että muun sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön valmistelussa tulee ottaa huomioon hallituksen ilmoittaman maakuntien järjestämisvastuun aloittamisajankohdan muuttuminen. Uutta lainsäädäntöä ei ole toiminnallisesti eikä kustannusten kannalta tarkoituksenmukaista tuoda sovellettavaksi vanhaan kuntapohjaiseen järjestelmään.

Aikataulun lykkäytyminen hallituksen ilmoittamalla tavalla antaisi aikaa myös valmistella sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojen käsittelyä ja salassapitoa koskevaa lainsäädäntöä siten, että sote-uudistuksella ja siihen liittyvällä valinnanvapausuudistuksella voitaisiin paremmin saavuttaa integraatioon ja tehokkaaseen palveluntuotantoon liittyviä tavoitteita. Valmistelussa tulee ottaa huomioon tiedonkulun varmistaminen, mutta toisaalta myös tietosuojasääntelyn täsmällisyys, tarkkarajaisuus ja tietosuoja-asetuksenmukaisuus. Valinnanvapauslain 76 §:ään ehdotettava kokonaan uusi erillinen asiakassuunnitelmarekisteri luo uusia haasteita tietojärjestelmien toteuttamiselle.

Todettakoon vielä, että pääministerin ilmoituksessa 27.6.2018 maakunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen voimaantulon siirtymisestä alkamaan 1.1.2021 on todettu: ” … maakuntien aloittamisen ajankohtaa on siirrettävä vuoden 2021 alkuun. Valinnanvapauden aloittaminen siirtyy vastaavasti vuodella eteenpäin viime viikolla vastineella annetuista päivämääristä.” Kuntaliitto toteaa, että edellä mainitun tulee tarkoittaa sitä, että suoran valinnan palvelujen, asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin käyttöönotolle STM:n vastineessa 18.6.2018 asetetut määräajat siirtyvät vuodella eteenpäin. Tämä on ehdoton edellytys valinnanvapauslainsäädännön hallitulle käyttöönotolle.

Valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen rahoitus ja vaiheistus

Kuten Kuntaliitto on aiemmissa lausunnoissaan todennut, on maakuntien ICT-järjestelmien yhteensovittaminen tulevina vuosina mittava operaatio. Nyt ehdotetut muutokset sekä uudistuksen voimaantulon aikatauluihin, että valinnanvapausmallin käyttöönottoon ovat tiedonhallinnan ja ICT-järjestelmien näkökulmasta oikean suuntaisia ja tukevat uudistuksen hallittua toteuttamista.

Esitetty vaiheistus tukee uudistuksen toteuttamista ja maakuntien tosiasiallisia mahdollisuuksia pakollisten muutosten toteuttamiseen ja mm. tiedolla johtamisen ratkaisujen hyödyntämiseen. ICT-järjestelmien käynnistysvaiheen muutokset tulevat kuitenkin jatkumaan myös järjestämisvastuun siirtymisen ja valinnanvapausmallin käynnistämisen aikana sekä näiden jälkeen. Kyseisiin ensimmäisten vuosien muutoskustannuksiin tulee varata rahoitusta täysimääräisesti valtion toimesta sekä arvioida muutoskustannukset yhdessä maakuntien kanssa.

Uudistuksen aikataulumuutosten vuoksi tulee arvioida myös muiden kuin sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanosta aiheutuvien lainsäädännöstä johtuvien välttämättömien tietojärjestelmämuutosten siirtymäaikojen pidentämistä.

Kuntaliitto muistuttaa, että uudistuksen toimeenpanon onnistuminen edellyttää yhtenäisiä tukipalveluja. Kuntaliitto on aiemmissa lausunnoissaan todennut, että tilanne, jossa merkittävä osa palvelutuotannosta tullaan yhtiöittämään, uhkaa johtaa tietojärjestelmien ja tukipalveluiden pirstaloitumiseen ja kustannustehottomaan toteutusrakenteeseen vastoin järjestelmien uudistamisen tavoitteita. Tukipalveluiden tuottamiseen liittyy vaiheistuksesta huolimatta merkittäviä riskejä ja lisäkustannuksia, jos esitystä ei tarkenneta yhteisten tukipalveluiden mahdollistamiseksi myös osakeyhtiömuodossa toimiville maakunnan omille ja yksityisille palveluntuottajille.

Täysin uusien yhteiskäyttöisten rekisterien, kuten 76 § ehdotetun asiakassuunnitelmarekisterin, toteuttaminen annetun aikataulun puitteissa näyttää erittäin hankalalta ottaen huomioon kehittämistarpeet niin kansallisiin tiedonhallintapalveluihin kuin maakuntien sekä tuottajien ICT-järjestelmiin.

Kunnilla tulisi olla oikeus tuottaa valinnanvapauspalveluita

Kuntaliitto on aikaisemmissa lausunnoissaan vaatinut, että myös kunnilla tulisi olla mahdollisuus esimerkiksi yhtiömuodossa tuottaa valinnanvapauden piiriin kuuluvia palveluita. Myös perustuslakivaliokunta on kesällä 2017 antamassaan lausunnossa PeVL 26/2017 vp todennut, että kunnille, kuntayhtymille ja niiden tytäryhteisöille ehdotetun kiellon tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita perusteltavuutta on arvioitava kunnallista itsehallintoa rajoittavana uudelleen. Hallitus ei ole vastineessaan katsonut perustelluksi avata valinnanvapauspalveluita kunnallisille toimijoille. Hallituksen vastineen mukaan kunnat voisivat omistaa valinnanvapauspalveluita tuottavan yhtiön osakkeita vain, jos ne ovat luettavissa puhtaasti sijoitusvarallisuudeksi.

Kuntaliitto ei pidä valtiovarainministeriön kuntien palvelutuotannon kiellolle esittämiä perusteluita asianmukaisina.

Perusteluina valtiovarainministeriö esittää, että olisi kunnan toimialasääntelyn vastaista sallia kuntien tuottaa sote -valinnanvapauspalveluita, koska kysymys olisi puhtaasta markkinatoiminnasta. Kuntaliitto toteaa, että kuntien mahdollisuus tuottaa palveluita on täysin ratkaistavissa lainsäädännöllä. Valtiovarainministeriön perustelu on vaikeasti ymmärrettävissä siitäkin näkökulmasta, että EU-notifiointia koskevassa keskustelussa hallitus pitää sote -valinnanvapauspalveluita ei- taloudellisena solidaarisuusperiaatteen mukaisena toimintana. Kuntien tuottamiskieltoa perustellaan vastineessa toisaalta sillä, että kunnan halutessa tuottaa palveluita, sen pitäisi investoida uudestaan palvelutuotannon edellyttämää infraan ja se kilpailisi osaavasta työvoimasta maakunnan ja valinnanvapauspalveluita tuottavien yritysten kanssa. Kuntaliitto katsoo, että siirryttäessä hajautettuun markkinoilla tapahtuvaan palvelutuotantoon nykyisin palvelut tuottavia sekä palveluiden edellyttämän infran ja henkilöstön omaavia kuntia ja niiden omistamia yhtiöitä ei ole perusteltua arvioida eri tavalla kuin maakuntia, niiden yhtiöitä ja yksityisiä palveluyrityksiä.

Liite 1

Laskelma Kuntaliiton mallin raja-arvojen soveltamisesta

Kuntaliiton malli sisältää kaksi vaihtoehtoista raja-arvoa, jotka laukaisevat kompensaatiomenettelyn:

Vaihtoehto 1: Korvaus my­önnetään, jos kunnan taloudellinen menetys on vähintään kolme miljoonaa euroa.

Vaihtoehto 2: Korvaus myönnetään, jos kunnan menetys vastaa vähintään 0,25 prosenttiyksikön laskennallista korotustarvetta kunnan tuloveroprosenttiin.

Alla on lueteltu kunnat, joissa kompensaatiomenettelyn laukaiseva raja-arvo on matalin ja kunnat, joissa se on korkein. Laskelma on tehty myös hallituksen esittämän 1,00 prosenttiyksikön raja-arvon osalta. Maksuunpannun kunnallisveron määrä on arvioitu vuoden 2020 tasossa valtiovarainministeriön ennusteiden sekä Kuntaliiton veroennustekehikon perusteella.   

Pienimmät raja-arvot       Raja-arvo, €           Euroa/asukas          Raja-arvo, €       Euroa/asukas

                                          (0,25 %-yks.)                                            (1,00 %-yks)

Lestijärvi                                   26 000                          32                  104 000                      128

Luhanka                                    26 000                          34                  104 000                      136

Merijärvi                                    31 000                          27                  124 000                      108

Kivijärvi                                     35 000                          30                  140 000                      120

Savukoski                                  37 000                          35                  148 000                     140

Halsua                                       38 000                          31                  152 000                     124

Pelkosenniemi                           38 000                         40                  152 000                      160

Kustavi                                      39 000                          43                  156 000                      172

Kannonkoski                             44 000                          31                  176 000                      124

Kyyjärvi                                     44 000                          32                  176 000                      128

Hailuoto                                     45 000                          45                  180 000                      180

Siikainen                                   45 000                          30                  180 000                      120

Karijoki                                      47 000                          35                  188 000                      140

Ristijärvi                                    48 000                          36                  192 000                      144

Enonkoski                                 49 000                          34                  196 000                      136

Oripää                                       51 000                          37                  204 000                      148

Rautavaara                               51 000                          30                  204 000                      120

Multia                                        52 000                          31                  208 000                      124

Tervo                                        52 000                          32                  208 000                      128

Kinnula                                      54 000                          32                  216 000                      128

Suurimmat raja-arvot         Raja-arvo, €           Euroa/asukas       Raja-arvo, €       Euroa/asukas

                                             (0,25 %-yks.)                                         (1,00 %-yks.)

Hyvinkää                                2 520 000                       54                  10 080 000                  216

Kotka                                      2 522 000                       47                  10 088 000                  188

Porvoo                                    2 795 000                       56                  11 180 000                  224

Rovaniemi                              2 866 000                       46                  11 464 000                  184

Seinäjoki                                2 935 000                       47                 11 740 000                   188

Hämeenlinna                         3 325 000                       49                  13 300 000                  196

Vaasa                                    3 372 000                       50                  13 488 000                  200

Pori                                        3 846 000                       45                  15 384 000                  180

Kouvola                                 3 935 000                       46                 15 740 000                   184

Lahti                                      5 527 000                       46                  22 108 000                  184

Kuopio                                   5 530 000                      47                  22 120 000                  188

Jyväskylä                               6 438 000                      46                  25 752 000                  184

Turku                                     9 106 000                      49                 36 424 000                   196

Oulu                                       9 829 000                      49                  39 316 000                  196

Tampere                                11 484 000                    50                 45 936 000                   200

Vantaa                                   12 606 000                    57                 50 424 000                   228

Espoo                                    19 904 000                    72                  79 616 000                  288

Helsinki                                  40 825 000                    64                163 300 000                 256